Pyhittäjä Teodoros, pyhän Pakomioksen oppilas

Pyhittäjä Teodoros oli ylhäisen perheen poika Ylä-Egyptistä. Jo lapsesta lähtien hän vietti hurskasta elämää. Kun hän kerran 12-vuotiaana katsoi kotonaan teofaniajuhlaksi valmistettua maukasta ateriaa, hän sai piston sydämeensä ja sanoi: ”Jos nautit kaikesta tästä ruoasta, et ikinä tule pääsemään iankaikkiseen elämään.” Sen jälkeen hän söi joka päivä vain yhden aterian illalla ja pidättäytyi kaikista herkuista.

Jo 14-vuotiaana Teodoros otettiin Latopoliksen luostariin, missä hän vietti askeettista elämää munkkivanhusten ohjauksessa. Mutta kun hän sai kuulla pyhän Pakomioksen viisaudesta, hän lähti sydän palaen Tabennisiin. Siellä hän alkoi kaikin voimin jäljitellä Pakomioksen elämänjärjestystä ja hänestä tuli tämän rakkain opetuslapsi. Pakomios edusti hänelle Jumalan näkyväistä läsnäoloa ja hän oli tälle ehdottoman kuuliainen. Teodoros kilvoitteli myös pitääkseen mielensä puhtaana ja hänen puheensa oli aina miellyttävää ja rakentavaa. Hän edistyi hyveissä siinä määrin, että toimi jo nuorena esikuvana ja lohdutuksena monille veljille.

Jo Teodoroksen ensimmäisenä luostarivuonna tapahtui, että kun hän eräänä päivänä nousi rukoilemaan, hänen keljansa valaistui yhtäkkiä ja kaksi säteilevää enkeliä ilmestyi hänelle. Säikähtyneenä hän ryntäsi ulos keljastaan ja kiipesi sen tasakatolle, mutta enkelit tulivat rauhoittamaan häntä ja ojensivat symbolisesti hänelle suuren nipun avaimia.

Toisella kertaa Teodoroksen äiti tuli tapaamaan häntä, mutta hän pyysi Pakomiokselta lupaa olla tapaamatta tätä. Hän pelkäsi joutuvansa tapaamisesta tilille viimeisellä tuomiolla, koska Herra tahtoo täydellisten irrottautuvan kaikista sukulaisuussuhteista (Matt.10:37). Niinpä hän sanoi Pakomiokselle: ”Minulla ei ole äitiä eikä mitään muutakaan tässä maailmassa, sillä se on katoavainen.” Hänen äitinsä liikuttui niin suuresti poikansa ehdottomuudesta, ettei enää palannut kotiinsa vaan meni nunnaksi Pakomioksen perustamaan naisluostariin. Teodoros pystyi myös auttamaan muita erilaisten kiusausten kanssa kamppailevia veljiä ja siten estämään heidän lähtönsä luostarista.

Kun Teodoros oli 30-vuotias, pyhä Pakomios lakkasi eräänä sunnuntai-iltana yhtäkkiä puhumasta veljien kokoontumisessa ja pyysi Teodorosta sanomaan heille jotakin sielulle pelastavaista. Kuuliaisena Teodoros alkoi puhua mitä Herra hänelle puhuttavaksi antoi. Jotkut vanhemmat munkit kuitenkin paheksuivat opetustehtävän antamista nuorelle veljelle ja poistuivat mielenosoituksellisesti paikalta. Kokoontumisen lopuksi Pakomios ilmoitti, että poistujat olivat erkaantuneet Jumalan armosta ja jos he eivät kadu ylpeyden osoitustaan, heidän pääsynsä iankaikkiseen elämään olisi vaakalaudalla. Tämän jälkeen hän nimitti Teodoroksen Pabawin pääluostarin taloudenhoitajaksi ja otti hänet apulaisekseen Koinonian luostareiden johtamisessa. Nöyryydessä koeteltuun ja kaikesta omasta tahdosta vapautuneeseen Teodorokseen uusi asema ei vaikuttanut mitenkään. Pakomioksen uskollisena oppilaana hän jatkoi edelleen hyvää vaikutustaan veljien keskuudessa. Hänen sanansa olivat armon sanoja ja hänen rakkautensa peitti heidän heikkoutensa.

Pyhällä Pakomioksella oli tapana lähettää Teodoros vierailemaan Koinonian eri luostareissa. Hänen vierailunsa oli aina iloinen tapahtuma, sillä hänellä oli lohduttamisen armolahja. Pakomios sanoikin: ”Teodoros ja minä suoritamme samaa tehtävää Jumalan kunniaksi, ja hänellä on isän ja opettajan arvovalta käskeä veljiä.” Tätä tarkoitusta varten Pakomios siirsi hänet jonkin ajan kuluttua pois Tabennisista ottaakseen hänet apulaisekseen koko Koinonian veljestön hengellisessä ohjauksessa. Teodoroksen vastuulla oli muiden velvollisuuksien lisäksi uusien veljien vastaanottaminen luostariin ja hänellä oli myös oikeus lähettää pois niskoittelijat. Kun hän oikaisi veljiä ja antoi heille katumusharjoituksia, hänellä oli tapana myös itse suorittaa antamansa harjoitus. Hän pelkäsi, että muuten Jumala tuomitsisi hänet, koska hän ei ole itse tehnyt muille määräämiään asioita.

Kerran kun Pakomios oli sairaana, veljet etsivät Teodoroksen käsiinsä pyytääkseen häntä ryhtymään Pakomioksen seuraajaksi, jos tämä kuolee. Kun Pakomios toipui, hän tiedusteli veljiltä heidän ajatuksiaan. Teodoros tunnusti, että veljien häntä painostaessa hän oli suostunut heidän ehdotukseensa ryhtyä luostarin johtajaksi. Silloin Pakomios otti häneltä pois kaikki hänen tehtävänsä ja oikeutensa ja lähetti hänet yksinäiseen paikkaan, missä hän monin kyynelin alkoi katua ylpeyden syntiään. Vuosien katumuksen jälkeen Pakomios asetti hänet lopulta entiseen asemaansa vain vähän ennen omaa kuolemaansa. Pakomios sanoi veljille, että tämä koettelemus oli auttanut Teodorosta edistymään seitsemän kertaa enemmän kuin kaikki hänen entiset kilvoittelunsa, olihan hän osoittanut nöyrää katumusta.

Pyhän Pakomioksen kuoleman jälkeen Teodoros hautasi hänet hänen oman toivomuksensa mukaisesti salaiseen paikkaan. Myöhemmin hänet lähetettiin asioille Aleksandriaan. Matkalla hän kävi tapaamassa pyhää Antonios Suurta, joka ilmaisi ihailunsa Pakomiosta ja hänen perustamaansa yhteisöllistä luostarielämää kohtaan. Aleksandriassa Teodoros sai kuulla Petronioksen kuolemasta ja palattuaan luostariin hän osoitti innokkaasti ja nöyrästi kuuliaisuutta tämän seuraajalle Orsisiokselle. Teodoros olisi monien mielestä ollut sopivin Pakomioksen seuraajaksi, mutta hän oli repinyt sydämestään pois kaiken vallanhimon. Havaittuaan, että monet veljet kääntyivät hänen puoleensa, hän halusi välttää kaikenlaista kilpailua ja pyysi, että hänet lähetettiin Pakhumin luostariin, jossa hän alkoi hoitaa leipomoa.

Kun Monkhosion luostarin igumeni nousi kapinaan tahtoen tehdä luostaristaan itsenäisen, Orsisios luopui tehtävästään ja määräsi Teodoroksen seuraajakseen Koinonian johtajaksi. Teodoros keräsi heti veljet ympärilleen ja pyysi kyynelsilmin heitä noudattamaan Pakomioksen säätämiä traditioita. Hän korosti myös yksimielisyyden tärkeyttä. Sen jälkeen hän kiersi kaikissa luostareissa, tutki niiden tilan ja tarvittaessa vaihtoi niiden johtajat ja jakoi vastuulliset tehtävät uudelleen.

Teodoros piti koko ajan mielessään rangaistusta, jonka pyhä Pakomios oli antanut hänelle ajatuksista tulla tämän seuraajaksi eikä koskaan pitänyt itseään Koinonian johtajana vaan ainoastaan Orsisioksen sijaisena. Aina kun hänen piti tehdä jokin päätös, hän meni Khinoboskionin luostariin, jonne Orsisios oli vetäytynyt, pyytämään hänen vahvistuksensa päätökselleen. Hän oli nöyryyden esikuva veljilleen niin vaatetuksessa, puhetavassa kuin koko käytöksessäänkin. Hänen maineensa oli kuitenkin levinnyt koko Egyptiin. Sitä lisäsivät myös monet parantumisihmeet, joita hän oli saanut aikaan.

Ahkeralla toiminnallaan Teodoros palautti hyvän järjestyksen Koinonian luostareihin ja sai myös munkkien kilvoitteluinnon kasvamaan. Hän puhui jokaisen kanssa rohkaisten itse kutakin taistelemaan urhoollisesti ajatusten hyökkäyksiä vastaan. Kärsivällisesti hän korjasi munkkien laiminlyöntejä ja rukoili palavasti heidän uudistumisensa puolesta. Hän perusti kaksi uutta luostaria, Kaiorin luostarin Hermopoliksen alueelle ja Ovin luostarin Hermonthiksen lähelle. Lisäksi hän perusti kaksi uutta naisluostaria.

Karkotettuna ollut Aleksandrian arkkipiispa Athanasios vieraili Koinonian luostareissa vuoden 363 tienoilla. Hän ihaili luostarien järjestystä ja ohjesääntöä, joka takasi rauhan sieluille suuresta ihmismäärästä huolimatta. Tähän Teodoros vastasi: ”Jumalan suosio tulee osaksemme isämme Pakomioksen tähden. Mutta kun me näemme sinut, me näemme sinussa itsensä Kristuksen.”

Tämän jälkeen Teodoroksen onnistui saada Orsisios palaamaan Pabawin luostariin ja toimimaan hänen apunaan. He vierailivat luostareissa vuorotellen. Luostareissa aineelliset puuhat veivät yhä enemmän aikaa ja huomiota, koska veljestöt olivat huomattavasti kasvaneet. Teodoros oli pahoillaan nähdessään munkkien luopuvan Pakomioksen voimaan saattamasta ankaruudesta ja yksinkertaisuudesta. Hän antautui itse ankariin kilvoituksiin, jotta hekin katuisivat, ja vietti pitkiä aikoja öisessä rukouksessa pyhän Pakomioksen haudalla.

Pääsiäisen jälkeen vuonna 368 Teodoros sairastui. Orsisios rukoili hartaasti, että Jumala sallisi hänen itsensä kuolla ensin ja jättäisi Teodoroksen vielä maan päälle, koska Koinonia tarvitsi häntä. Mutta se ei ollut Jumalan tahto. Todettuaan, ettei ollut koskaan tehnyt mitään muuten kuin kuuliaisuudesta, Teodoros nukkui rauhallisesti kuolonuneen huhtikuun 27. päivänä. Kaikki veljet itkivät suureen ääneen ja sanoivat: ”Olemme orpoja, sillä vanhurskas isämme Pakomios kuoli tänään hänen persoonassaan!” Hautajaisten jälkeen pyhä Orsisios meni laskemaan Teodoroksen ruumiin pyhän Pakomioksen salaisen haudan viereen.

Kun pyhä patriarkka Athanasios sai kuulla pyhän Teodoroksen kuolemasta, hän kirjoitti veljille, ettei Teodoros ole lakannut olemasta heidän keskuudessaan, sillä hän ja abba Orsisios olivat kuin yksi henkilö. Hän kehotti heitä olemaan surematta ihmistä, joka tästä lähtien olisi ikuisesti autuaiden asuinsijoilla.

16
5