Pyhittäjä Serapion Pihkovalainen

Pyhittäjä Serapion syntyi 1390-luvulla Jurjevin kaupungissa, nykyisessä Tartossa. Hänen vanhempansa kuuluivat venäläiseen pyhän Nikolaoksen seurakuntaan. Kaupunkia hallitsi saksalainen ritarikunta, jotka yrittivät kitkeä pois ortodoksista uskoa. Pyhiin kirjoituksiin perehtyneenä Serapion puolusti ortodoksisuutta. Hän osasi sekä latviaa että viroa ja yritti koko elämänsä ajan tukea ortodoksista henkeä näitä kieliä puhuvien keskuudessa. Hän vahvisti heitä opetuksillaan ja yritti saada katolisuuteen kääntyneet palaamaan ortodoksinen kirkon helmaan. Kun saksalaiset yrittivät väkivalloin käännyttää Serapionin vieraaseen uskoon, hän vetäytyi 35 vuoden ikäisenä Tolvan erämaahan, jossa pihkovalainen pyhittäjä Jefrosin (muistopäivä 15.5.) oli aloittamassa rukouskilvoitustaan. Emme tiedä, missä Serapion vihittiin munkiksi, mutta erämaahan tullessaan hän oli jo munkki.

Pyhittäjä Jefrosin, joka kilvoitteli tuolloin aivan yksin, otti uuden tulokkaan iloiten vastaan. Mutta Serapion oli tottumaton luostarielämään, ja erakon kilvoitukset alkoivat pian tuntua hänestä raskailta. Hän alkoi suunnitella lähtöä pois Tolvan erämaasta. Pyhittäjä Jefrosin näki hänen epäröintinsä ja anoi Serapionia jäämään, mutta tämä ei suostunut. Hän kokosi tavaransa, hyvästeli pyhittäjä Jefrosinin ja lähti matkaan. Herra kuitenkin saattoi hänet järkiinsä ja pakotti hänet palaamaan pyhittäjän luo. Heidän kilvoituspaikkansa lähellä virtasi pieni puro, jonka rannoilla kasvoi vesakkoa. Serapionin piti päästä puron yli, mutta raivatessaan kirveellä tietä pusikon halki hän iski vahingossa jalkaansa. Nyt hänen oli pakko palata Jefrosinin luo ja pyytää anteeksi. Pyhittäjä otti katuvan veljen vastaan sävyisästi ja kaunaa kantamatta. Tästä lähtien pyhittäjä Serapion alkoi viettää erakkoelämää osallistuen kaikkiin opettajansa kilvoituksiin ja kieltäymyksiin. He kilvoittelivat yhdessä 55 vuotta aina pyhittäjä Serapionin kuolemaan asti.

Tolvan erämaahan syntyi luostari, johon tuli paljon innokkaita kilvoittelijoita, mutta Serapion oli heistä innokkain. Hän tuli jokaiseen luostarin työhön ennen muita ja lähti pois viimeisenä. Hän auttoi opettajaansa veljestön johtamisessa ja luostarin rakentamisessa. Loukkauksiin hän suhtautui tavattoman nöyrästi, syytti aina itseään ja pyysi itse anteeksi loukkaajalta. Joka päivä hän kertoi ajatuksensa ohjaajalleen niin kuin sairas näyttää haavansa lääkärille. Serapion piti jokaista vapaata hetkeä arvokkaana ja vetäytyi aina tilaisuuden tullen keljaansa rukoilemaan, laulamaan psalmeja tai lukemaan jumalallisia kirjoituksia. Hän koki syvästi myös kirkon yhteisen rukouksen voiman. Hän sanoi, että yksin keljassa luettu 12 psalmin palvelus ei vastaa yhtä kirkossa laulettua “Herra armahdaa”. Serapion söi niukasti, vain sen verran kuin oli välttämätöntä elämän ylläpitämiseksi. Makeaa tai muuten herkullista ruokaa hän ei syönyt koskaan. Hänen vaatteensa olivat niin vanhat ja kuluneet, että ne eivät hänen kuolemansa jälkeen kelvanneet edes kerjäläisille. Viimeisinä elinvuosinaan hän tuli kuuluisaksi parantamisen ja selvänäköisyyden lahjoistaan.

Pyhittäjä Serapion kuoli 90 vuoden iässä vuonna 1480. Pyhittäjä Jefrosin hautasi itse ensimmäisen oppilaansa.