Pyhittäjä Prokopios Dekapolislainen

Pyhän Prokopioksen elämästä tunnetaan kaksi versiota. Ensimmäisen mukaan hän oli kotoisin Dekapoliksen alueelta Vähän-Aasian Isauriasta ja kilvoitteli munkkina Konstantinopolissa aikana, jolloin keisari Leo III Isaurialainen (717–741) alkoi vainota pyhien ikonien kunnioittajia. Puhdistauduttuaan askeesilla ja sisäisellä rukouksella kaikista himoista ja lihan saastasta Prokopios ja hänen oppilaansa Basileios saivat hämmennyksiin harhaoppiset, jotka kieltäytyivät kunnioittamasta pyhiä ikoneja – ja siten itse asiassa kielsivät Kristuksen ihmiseksi tulemisen, olihan Hän ihmisenä tullut kuvattavaan muotoon. Prokopios sekä opetti ikonien kunnioitusta että vahvisti sanansa kestämällä iloiten monia kärsimyksiä ja koettelemuksia niiden tähden. Näin hän loisti maailmassa kuin kulta sulatusuunissa. Vainojen lakattua Leo III:n kuoleman jälkeen Prokopios palasi luostariinsa, jossa hän aikanaan nukkui rauhassa kuolonuneen.

Pyhän Prokopioksen elämän toisen version mukaan hän meni ensin luostariin kotimaassaan. Siellä kuitenkin munkkien innokas toiminta aineellisten asioiden parissa näytti hänestä olevan vastakkaista evankeliumin käskylle olla huolehtimatta huomisesta.1 Tämä asia ahdisti häntä neljä vuotta, kunnes hän lopulta kertoi siitä igumenille. Tämä vastasi: ”Mutta, poikani, voiko kukaan noudattaa näitä käskyjä?”

Tällainen suhtautuminen evankeliumin käskyihin loukkasi Prokopiosta syvästi. Hän lähti pois luostarista ja meni erämaahan. Siellä hän vietti seitsemän vuotta syventyneenä jatkuvaan rukoukseen, eikä lainkaan huolehtinut maallisista. Monet vierailivat hänen luonaan ja tahtoivat jäädä asumaan hänen kanssaan. Niinpä hän perusti luostarin, jonka järjestys oli tarkkaan pyhien isien ohjeiden mukainen. Hänen ohjauksessaan oli paljon oppilaita, mutta hänen sielunsa pysyi kokonaan kääntyneenä Jumalan puoleen. Hän kehotti oppilaitaankin kasvamaan rakkaudessa Jumalaan ja taivaan valtakunnan odotuksessa.

Pohjimmiltaan Prokopioksen mieli paloi kuitenkin hesykastiseen kilvoitukseen. Niinpä hän nimitti itselleen seuraajan ja palasi erämaahan, jossa hän eli rauhassa, kunnes keisari aloitti vainon pyhien ikonien kunnioittajia vastaan. Keisari määräsi Prokopioksen vangittavaksi ja vietäväksi erään arvohenkilön luo. Tämän oli määrä saada hänet alistumaan keisarin käskyihin, jotka kielsivät ikonien kunnioittamisen. Miehen esittämiin houkutuksiin ja uhkauksiin Prokopios vastasi: ”Tuhoutukoot tarjoamasi ilot ja nautinnot yhdessä sinun kanssasi. Ei sinun kannata uhkailla minua, sillä evankeliumi opettaa meitä olemaan pelkäämättä niitä, jotka tappavat ruumiin.”

Kun Prokopios ilmoitti puolustavansa pyhien ikonien kunnioittamista, tuomari yritti saada hänet alistumaan keisarin määräyksiin väittämällä, että keisari oli itsekin ortodoksi ja kunnioitti ikoneja. Varmemmaksi vakuudeksi tuomari veti povestaan ikonin ja suuteli sitä. Prokopios vastasi kuitenkin, että kaikkialle levinneet ikonin kunnioittajien vainot osoittivat, että mies valehteli. Kun keisari sai raportin Prokopioksen kuulustelusta, hän tuomitsi tämän kidutettavaksi ja lähetettäväksi maanpakoon, missä hän kuoli 700-luvun puolivälissä.


1 Matt. 6:34.