Pyhittäjä Paavali Uusi

Pyhittäjä Paavali syntyi 800-luvun lopulla Pergamonin lähellä sijaitsevassa Elaian kaupungissa. Hänen isänsä oli Bysantin laivaston upseeri, joka sai surmansa Khioksen lähellä meritaistelussa Kreetan vallanneita arabeja vastaan. Sen jälkeen äiti, Eudokia, asettui Paavalin ja tämän vanhemman veljen Basileioksen kanssa Fryygiaan Marikatoksen kylään, josta oli kotoisin myös heidän kaukainen sukulaisensa Joannikios Suuri (4.11.). Äiti pani pojat kouluun Pyhän Stefanoksen luostariin.

Vanhempi veli Basileios pakotettiin solmimaan avioliitto, mutta hän pakeni jo hääyönä ja meni munkiksi Bitynian Olymposvuorelle. Siellä hän ajatteli usein nuorempaa veljeään ja lähetti lopulta erään munkin tämän luokse. Munkki löysi pojan sikopaimenena, sillä äiti oli kuollut ja poika oli jäänyt täysin yksin ja varattomaksi. Paavali lähti veljensä luo, joka vei hänet Karyaksen luostariin Latrosvuorelle, joka oli Olympoksen jälkeen Vähän-Aasian toinen suuri kilvoittelukeskus.

Heti kun nuori Paavali näki luostarin igumenin Pietarin, hän lankesi maahan tämän eteen kuin salaman lyömänä. Myöhemmin hän kertoi nähneensä hyveellisen igumenin tulipatsaan kaltaisena. Pietari sen sijaan nosti pojan pystyyn sanoen: ”Olisipa minullakin vain sinun syntisi.” Pietari näki ennalta Paavalin tulevan kehityksen ja otti hänet kuuliaisuusveljekseen. Basileios palasi Olympokselle, mistä hänestä myöhemmin tuli Pyhän Elian lauran igumeni.

Paavali alkoi elää ehdottomassa kuuliaisuudessa hengelliselle isälleen ja yritti kaikin tavoin jäljitellä tämän elämää. Kunnioituksesta igumenia kohtaan hän alkoi käyttää tämän pois heittämää vanhaa viittaa. Pietari ohjasi nuorta veljeä alistamaan lihansa hengelle ja innosti häntä jatkuvasti kilvoituksiin. Igumeni korosti erityisesti valvomisen merkitystä. Paavali käveli öisin edestakaisin luostarin pihalla roikuttaen kummaltakin olkapäältään painavaa kiveä pysyäkseen hereillä. Munkit säilyttivät kivet ja myöhemmin näyttivät niitä pyhiinvaeltajille. Kerran kun Paavali nukahti kirkossa, igumeni antoi hänelle kunnon läimäyksen, minkä jälkeen uneliaisuus ei enää koskaan kiusannut häntä.

Paavali määrättiin luostarin keittäjäksi. Hän huolehti tehtävästään hyvin ja valmisti ruuan huolellisesti, ettei tuottaisi kenellekään mielipahaa. Saatuaan työnsä tehdyksi hän kiipesi iltaisin luostarin pihalla olevaan kastanjapuuhun ja rukoili siellä piilossa kaikilta. Eräänä yönä jotkut munkit näkivät puun ikään kuin palavan ja Paavalin puussa tulenhehkuisessa hahmossa: hänen rukoukseen kohotettujen kätensä sormet leimusivat kuin liekit. Kun näky päättyi, Paavali itki sydämensä pohjasta – niin suuri kaipaus taivaalliseen valoon oli täyttänyt hänen mielensä. Puuta kutsuttiin luostarissa myöhemmin Paavalin puuksi.

Kun igumeni Pietari kuoli, Paavali lähti kilvoittelutoverinsa Demetrioksen kanssa erämaan yksinäisyyteen, jota hän oli jo pitkään kaivannut. He menivät Latrosvuoren etelärinteelle, jossa asui Siinailta ja Raithosta muslimien hyökkäyksiä paenneita erakkomunkkeja. Siellä he asettuivat vaikeapääsyiseen luolaan, joka oli omistettu Jumalanäidille. Demetrios ei kuitenkaan kestänyt kilvoittelua paikalla, jossa ei ollut muuta syötävää kuin kitkeriä tammenterhoja. Hän siirtyi Kellibaran lauraan ja toi sieltä ruokatarvikkeita Paavalillekin. Mitä kiihkeämmin tämä kilvoitteli, sitä ankarammin pahat henget ahdistivat häntä, eikä ainoastaan ajatuksin ja mielikuvin vaan myös outoina ilmestyksinä, tuottamalla ääniä ja jopa heitellen kiviä. Ne eivät kuitenkaan saaneet karkotettua häntä luolastaan.

Kahdeksan kuukauden kuluttua Paavali ja Demetrios palasivat igumenin vaatimuksesta Karyaksen luostariin, mutta vain vähäksi aikaa. Paavali löysi vuoristosta lähes tuhannen metrin korkeudesta uuden luolan luonnon muodostaman kivipaaden päältä. Sinne oli hakattu portaat, sillä ennen häntä luolassa oli elänyt 20 vuotta toinen erakko. Paavalilla oli mukanaan ruokatarpeita, mutta niiden loputtua hänen tilanteensa kävi vaikeaksi, koska hän ei tahtonut laskeutua alas paadelta. Jumala johdatti kuitenkin Paavalin luolalle Leo-nimisen paimenen, joka etsi kadonneita vuohiaan, ja tämä alkoi tuoda hänelle ruokaa ja vaatetta. Joskus mies ei tosin muilta töiltään ehtinyt käymään Paavalin luona. Eräänä kesänä Paavali janoissaan ja nälkäkuoleman partaalla joi lampukkansa öljyn ja sen pohjalla olleen veden. Joskus luolassa kävi pappi toimittamassa liturgian, niin että Paavali saattoi osallistua pyhään ehtoolliseen.

Paavalin rukousten voimasta tapahtui ihmeitä. Hän sai muun muassa lähteen puhkeamaan paatensa juurelle. Kertomukset hänen ihmeistään ja ankarasta kilvoituksestaan levisivät ja hänestä tuli koko seudun kuuluisuus. Paavalin ympärille alkoi tulla muita kilvoittelijoita, jotka elivät rakentamissaan majoissa tai maakuopissa ja pyrkivät voimiensa mukaan seuraamaan hänen esimerkkiään. He rakensivat pylvään juurelle ylienkeli Mikaelille omistetun kirkon. Paavali jakoi munkit kahteen joukkoon. Toinen muodosti yhteiselämäluostarin ja toiset kilvoittelivat erakkoina. Paavali ohjasi kummankin ryhmän veljiä ja sääti, miten heidän tuli elää ja kilvoitella. Pyhiinvaeltajien jättämistä anneista hän jakoi munkeilleen tarpeellisen ravinnon, niin että he saattoivat palvella Jumalaa ilman maallisia huolia.

Kun munkkeja tuli yhä lisää ja pyhiinvaeltajien määrä kasvoi, Paavali tahtoi siirtyä hiljaisempaan paikkaan. Vietettyään 12 vuotta kivipaadellaan hän laskeutui sieltä alas ja siirtyi autiommalle alueelle. Sieltä käsin hän vieraili kuitenkin säännöllisesti munkkiensa luona Styloksen eli Pylvään laurassa, millä nimellä paaden ympärille syntynyttä luostaria ja erakkomajoja alettiin kutsua.

Yksinäisyydessä Paavali pani kaiken toivonsa Jumalaan. Monet ihmettelivät, kuinka hän uskalsi öisinkin liikkua villieläimiä vilisevällä vuorella. Paavali vastasi, että niin kauan kuin hänen suojelusenkelinsä on hänen kanssaan, hänen ei tarvitse pelätä mitään – ilman enkeliään hän pelkäisi lehtien kahinaakin.

Latroksella Paavali ei kuitenkaan enää löytänyt kaipaamaansa rauhaa, koska vierailijoita tuli jatkuvasti. Niinpä hän lähti laivalla Samoksen saarelle. Siellä hän meni Kerketeavuorelle ja asettui samaan luolaan, jossa filosofi Pythagoras oli aikoinaan asunut. Sinnekin hänen luokseen alkoi kerääntyä oppilaita. Kerketeavuorella oli aikoinaan ollut kolme lavraa, jotka olivat jääneet autioiksi arabien hyökkäysten tähden. Pyhittäjä perusti ne uudelleen ja sijoitti oppilaansa niihin.

Latrosvuorella vallitsi suuri murhe Paavalin katoamisen johdosta. Kun munkit saivat lopulta kuulla hänen olevan Samoksella, he lähettivät yhden veljen kirje mukanaan pyytämään häntä palaamaan takaisin. Paavali taipui munkkiensa pyyntöön ja palasi Latrokselle. Hän oli hengellisen korkeutensa huipulla. Herra soi hänelle näkyjä ja ilmestyksiä. Hän sai katsella Kristusta kaikessa kirkkaudessaan. Paavali oli täynnä lempeyttä ja iloa, ja hänen pelkkä läsnäolonsa riitti parantamaan sairaita. Monta kertaa munkit näkivät hänen säteilevän niin, että oli mahdotonta katsoa häntä kasvoihin. Useammin kuin kerran hänen nähtiin rukoillessaan kohoavan maanpinnan yläpuolelle.

Paavalin maine kantautui aina Kreetalle, Bulgariaan ja Italiaan saakka. Tuon ajan mahtimiehet lähettivät hänelle kirjeitä pyytäen hänen esirukouksiaan. Keisari Konstantinos VII Porfyrogenitos (913–959) kärsi Kreetalla murskaavan tappion arabeja vastaan vuonna 949, koska oli ryhtynyt sotaan Paavalin profeetallisista varoituksista huolimatta. Rooman paavi lähetti edustajansa tutustumaan Paavalin elämään ja Bulgarian hallitsija Petar lähetti hänelle lahjoja.

Kun Paavali sai tietää loppunsa lähestyvän, hän kirjoitti ohjesäännön munkeilleen. Kymmenen päivää ennen kuolemaansa hän laskeutui kilvoituspaikastaan veljien luo ja ilmoitti heille, ettei enää nousisi sinne. Sitten hän asettui vuoteelle – ensimmäisen kerran sitten lapsuutensa – ja hänelle nousi kuume. Viimeisenä elinpäivänään hän kutsui veljet luokseen ja käski heidän valita itselleen uudeksi johtajaksi kenet halusivat. Hän sanoi jättävänsä heidät Kristuksen haltuun ja lupasi olla kuolemansakin jälkeen hengellisessä yhteydessä heihin. Annettuaan heille monia muitakin sielulle hyödyllisiä kehotuksia hän antoi henkensä Jumalan käsiin joulukuun 15. päivänä 955. Hänen kuolinhetkellään Konstantinopolissa asuva munkki Filaretos näki enkelien kantavan hänen sieluaan Jumalan valtaistuimen eteen. Jotkut muutkin näkivät saman näyn.

Uusi igumeni Simeon rakennutti edeltäjänsä kunniaksi kirkon. Kun pyhittäjä Paavalin reliikit siirrettiin sinne, ne havaittiin maatumattomiksi. Haudalla alkoi tapahtua parantumisihmeitä. Pyhä Paavali on auttanut monia, jotka ovat kutsuneet häntä avukseen. Esimerkiksi kerran Traakiassa vangittiin ryhmä syyttömiä maalaisia, jotka rukoilivat koko yön pyytäen apua ihmeidentekijä Paavalilta. Seuraavana päivänä vankeja siirrettäessä heidän kahleensa avautuivat itsestään, eivätkä vartijat huomanneet mitään, kun heidän vankinsa pakenivat metsään.