Pyhittäjä Martiri Zelenetsiläinen
Pyhittäjä Martiri, maallikkonimeltään Mina, syntyi 1500-luvun alussa hurskaaseen ja varakkaaseen perheeseen Velikije Lukin kaupungissa Pihkovasta kaakkoon. Vanhemmat Kosma ja Stefanida kuolivat pojan ollessa alle kymmenvuotias. Mina varttui nuorukaiseksi rippi-isänsä pappi Boriksen ohjauksessa. Hän kasvoi myös hengellisesti ja oppi turvautumaan kaikessa Jumalaan. Pian isä Boris vihkiytyi munkiksi saaden nimekseen Bogolep, mikä merkitsee Jumalalle otollista, ja hänet nimitettiin rakentajaksi Pyhittäjä Sergei Radonežilaisen luostariin Velikije Lukissa. Minakaan ei enää halunnut jäädä maailmaan. Jaettuaan omaisuutensa köyhille hän seurasi ohjaajaansa luostariin ja sai munkkivihkimyksessä nimen Martiri.
Seitsemän vuotta ohjaaja ja ohjattava asuivat samassa keljassa kilpaillen keskenään rukouksessa ja kaikissa luostarikilvoituksissa. He söivät kerran päivässä leipää, vettä ja vihanneksia. Iltapalveluksen jälkeen he lukivat yhdessä pienen ehtoonjälkeisen palveluksen ja neljä aamupalveluksen kanonia, joihin he liittivät vielä kaksi kanonia valintansa mukaan sekä tuhat Jeesuksen rukousta ja kaksisataa rukousta Jumalanäidille. Rukousten ohella he tekivät kuusisataa maahankumarrusta. Yön he viettivät enimmäkseen valvoen ja työtä tehden. Martirin kuuliaisuustehtävänä oli vastata luostarin ruokavarastosta ja rahavaroista ja hoitaa ponomarin eli alttariapulaisen tehtäviä kirkossa. Kerran keskipäivän aikaan hän nukahti ja näki unessa tulisen pylvään, jonka vieressä oli Jumalansynnyttäjän Tiennäyttäjä-ikoni. Hän kumarsi tulen kuumentamaa ikonia ja tunsi herätessään koko ruumiinsa hehkuvan samaa lämpöä.
Pian luostariin tuli pajariperheen poika Afanasi, jota munkkien hyveellinen kilvoituselämä liikutti siinä määrin, että hän vihkiytyi itsekin munkiksi saaden nimekseen Avrami. Bogolep uskoi hänet Martirin hengelliseen ohjaukseen. Jonkin ajan kuluttua Avrami sairastui hengenvaaralliseen tautiin. Martirin neuvosta hän lähti Tihvinään kumartamaan Jumalanäidin ihmeitätekevää ikonia, jolloin hän parani nopeasti. Tämän jälkeen Avrami päätti jäädä kokonaan Tihvinään kiitollisuudesta Jumalanäitiä kohtaan.
Sillä välin Martiri näki unessa tulisen pylvään päässä Jumalansynnyttäjän tihvinäläisen ikonin. Näyn innoittamana hänessäkin syttyi palava halu lähetä Tihvinään kunnioittamaan taivaan Valtiatarta. Hän toivoi Jumalanäidin osoittavan, oliko hänen nykyinen elämänsä luostarissa liian levotonta ja pitäisikö hänen vetäytyä täydelliseen hiljaisuuteen.
Tällaiset ajatukset mielessään Martiri alkoi kaikessa hiljaisuudessa valmistautua erakkoelämään. Hän vetäytyi salaa noin 60 kilometrin päähän luostarista ja kaivoi rinteeseen pienen luolan, johon asettui asumaan. Elantonsa hän sai punomalla virsuja eräälle talonpojalle, joka puolestaan toi hänelle ruokaa. Erämaassa paholainen pelotteli häntä monin tavoin, ja lopulta hän sairastui. Silloin hän päätti kirjoittaa hengelliselle isälleen ja pyytää siunausta erakkoelämään. Siunauksen sijaan hän sai vastaukseksi kehotuksen palata kilvoittelemaan yhteiselämäluostariin. Martiri ei rohjennut olla tottelematta ohjaajansa neuvoa, mutta toisaalta häntä vaivasi lupaus käydä kumartamassa Jumalansynnyttäjän ikonia. Hän meni ensin Smolenskiin kunnioittamaan sikäläistä ihmeitätekevää Jumalansynnyttäjän ikonia. Siellä hänelle ilmestyivät unessa pyhittäjät Avrami ja Jefrem Smolenskilaiset (21.8.), jotka lohduttivat häntä sanoen, että hänet oli tarkoitettu elämään erämaassa paikassa, jonka ”Jumala siunaa ja Kaikkeinpyhin Jumalansynnyttäjä osoittaa”.
Smolenskista Martiri jatkoi matkaansa Tihvinään, jossa hän tapasi oppilaansa Avramin. Jonkin aikaa he kilvoittelivat yhdessä samassa keljassa. Luostarissa kävi kuitenkin paljon pyhiinvaeltajia, mikä häiritsi erakkoelämää janoavaa Martiria. Saatuaan tietää Avramilta, että keskellä läpipääsemätöntä suota oli metsäinen saareke, joka tunnettiin nimellä Zelenaja, ”vihreä”, hän suuntasi kulkunsa sinne. Tällä kertaa hän pyysi aikeelleen igumenin siunauksen ja rukoili varjelusta taivaan Valtiattarelta. Mukaansa hän otti pienen Pyhän Kolminaisuuden ikonin ja samankokoisen Jumalanäidin tihvinäläisen ikonin.
Martiri rakennutti suosaarekkeelle rukoushuoneen ja pyhitti lakkaamattomalla Jumalan ylistyksellä paikan, jota kaikki olivat ennen pelänneet. Ei karu ympäristö eikä puute, eivät metsän pedot eivätkä Paholaisen juonet saaneet häntä horjumaan tai vaipumaan alakuloon. Hänen askeettinen elämänsä toi hänen luokseen pyhiinvaeltajia, joista muutamat jäivät kilvoittelemaan hänen kanssaan. Martiri rakennutti paikalle pienen kirkon Pyhän Kolminaisuuden kunniaksi. Myöhemmin hänen maineensa kasvaessa luostariin rakennettiin hyväntekijöiden avustuksella useampikin kirkko. Herra siunasi hänen työnsä ja Jumalan armo oli näkyvällä tavalla hänen yllään. Kerran hän sai nähdä unessa Jumalanäidin.
1570-luvulla Martiri kutsuttiin Novgorodiin, jossa arkkipiispa vihki hänet papiksi ja nimitti hänet virallisesti luostarin igumeniksi. Vanhuuden päivinään Martiri kävi myös Moskovassa ja sai tsaarilta lahjoituskirjan luostarin hyväksi.
Pyhittäjä Martiri eli hyvin vanhaksi. Elämänsä lopulla hän kaivoi syvän haudan ja laski siihen arkun, jonka oli itse valmistanut. Tuntikaudet hän istui tuon haudan äärellä rukoillen ja mietiskellen. Tuntiessaan kuolemansa lähestyvän hän hyvästeli veljet ja kehotti heitä luottamaan horjumatta Pyhään Kolminaisuuteen, elämän antajaan, ja panemaan kaiken toivonsa Jumalanäitiin niin kuin hän oli itsekin tehnyt. Hän kehotti veljiä osoittamaan laupeutta ja vieraanvaraisuutta kaikille luostariin tuleville ja muistutti, ettei heidän pitäisi huolehtia luostarin vaurauden kartuttamisesta, vaan ottaa hallitsijoiltakin vastaan vain pieni korvaus kannetuista esirukouksista. Osallistuttuaan pyhään ehtoolliseen hän joutui hengellisen ilon valtaan. Lausuttuaan vielä muutaman opetuksen sanan ja annettuaan viimeisen siunauksen veljille hän nukkui vanhurskaan valoisaan kuolonuneen maaliskuun 1. päivänä vuonna 1603. Hänen perustamansa luostari tunnetaan Zelenetsin, ”viheriöivän paikan” luostarina.