Pyhittäjä Malka

Malka (Malchus) eli 300-luvulla Pohjois-Mesopotamiassa Niniven-Nisibiksen alueella. Hänen nimensä on syyriaa ja tarkoittaa ”hallitsijaa”, ”kuningasta”. Hän oli perheensä ainoa poika ja vanhemmat tahtoivat kovasti, että hän jatkaisi sukua. Kun he olivat järjestämässä hänelle avioliittoa, Malka karkasi kotoa. Hän ylitti salaa Persian ja Rooman välisen rajan, joka oli suljettu, ja meni Keski-Syyrian Khalkikseen, jossa asettui sikäläisten munkkien ohjaukseen. Hän paastosi, teki käsitöitä ja edistyi kilvoituksissaan kaikessa hiljaisuudessa.

Muutamien vuosien jälkeen Malka sai tietää isänsä kuolleen ja päätti lähteä käymään kotonaan saadakseen lohduttaa äitiään ja jakaa perintönsä köyhille ja luostareille. Hänen hengellinen isänsä yritti varottaa Malkaa, mutta tämä lähti matkaan. Beroasta Edessaan vievää tietä kulkiessaan hän joutui noin 70 muun kulkijan kanssa arabien käsiin. Arabit veivät heidät kameleilla autiomaan yli ja myivät Malkan ja naispuolisen vangin eräälle isännälle orjaksi.

Malka sai vastuulleen lampaita, joita hän paimensi kuumassa erämaassa pukeutuneena pelkkään lannevaatteeseen. Hän rukoili lakkaamatta ja veisasi psalmeja, jotka osasi ulkoa. Huomatessaan Malkan rehelliseksi ja luotettavaksi isäntä tahtoi palkita hänet antamalla hänelle vaimoksi naisen, joka oli vangittu ja myyty yhdessä hänen kanssaan. Malka sanoi, ettei hän kristittynä voi ottaa vaimoa, jonka aviomies on elossa. Isäntä julmistui ja veti jo miekkansa esiin, mutta Malka otti naisen tykönsä viime hetkellä. Malka jätettiin naisen kanssa kahden ja oli niin epätoivoinen, että päätti tehdä itsemurhan. Hän otti miekkansa ja sanoi naiselle: ”Hyvästi naisparka, muista minut marttyyrina, älä aviomiehenä.” Nainen heittäytyi Malkan jalkoihin ja rukoili häntä Jeesuksen nimessä säästämään henkensä. Nainen ehdotti, että he eläisivät yhdessä neitseellisesti: ruumiillisesti erillään mutta pyhän rakkauden yhdistäminä. Näin heidän isäntänsä piti heitä aviopuolisoina, mutta Malka ei koskaan koskenut vaimoonsa, jotta ”ei menettäisi rauhan aikana sitä minkä oli taistelussa voittanut”.

Isäntänsä luottamuksen voitettuaan Malka alkoi viettää yhä pidempiä aikoja yksin lampaita paimentaen. Kerran hän hengellistä isäänsä ajatellessaan näki muurahaispesän. Niiden väsymätöntä uurastusta ja sopusointuista yhteistyötään katsellessaan hänet valtasi ikävä luostariin, jossa jokainen työskentelee yhteisen hyvän eteen, kaikki kuuluu kaikille eikä kukaan pidä mitään omanaan.

Malka päätti paeta ”vaimonsa” kanssa. Hän teurasti kaksi vuohta ja teki niiden nahoista leilejä ja lihasta evästä matkaa varten. Illan pimetessä he kävelivät virralle ja ajelehtivat sitä pitkin eksyttääkseen takaa-ajajansa. Kolmen päivän kuluttua he näkivät takanaan kaksi miestä ratsastamassa kameleilla heitä kohti täyttä laukkaa. Kauhuissaan he juoksivat vuorenrinnettä pitkin ylöspäin ja piiloutuivat syvään onkaloon. Takaa-ajajat seurasivat heidän jälkiään, ja pian toinen heistä tuli luolan suulle ja käski heitä: ”Tulkaa ulos, niin saatte kuolla!” Silloin naarasleijona hyökkäsi miehen kimppuun, raateli hänen ruumiinsa ja veti sen luolan pimeyteen. Jonkin ajan kuluttua luolaan nousi myös heidän isäntänsä miekka kädessään ja huusi heitä esiin. Leijona hyökkäsi jälleen ja vei saaliinsa mukanaan.

Malka ja nainen ratsastivat kameleilla erämaan halki kymmenen päivää ja saapuivat lopulta roomalaiseen sotilasleiriin. Malka jätti hänet sisaryhteisöön ja palasi itse omaan veljestöönsä, mutta hänen hengellinen isänsä oli jo kuollut. Malka eli korkeaan ikään ja ennen kuolemaansa hän kertoi tarinansa pyhälle Hieronymukselle (k. 420), joka kirjoitti sen muistiin.