Pyhittäjä Makarios, Peleketen luostarin igumeni

Pyhä Makarios syntyi Konstantinopolissa vuonna 785 ja sai kasteessa nimen Kristoforos. Hän jäi jo pikkulapsena orvoksi ja hänen setänsä otti hänet kasvatettavakseen. Hän sai hyvän koulutuksen ja perehtyi lyhyessä ajassa pyhään Raamattuun. Näin hän oppi ymmärtämään maallisten asioiden vähäpätöisyyden ja katoavaisuuden ja toisaalta taivaallisten katoamattomuuden ja ikuisuuden. Hänen setänsä olisi tahtonut hänen solmivan avioliiton. Makarios kieltäytyi ja vetäytyi kaupungin laitamilla olleeseen rauhalliseen kirkkoon, jonka pappi opetti häntä heittämään mielestään maalliset huolet ja keskittymään siihen, mikä on ikuista. Pappi siunasi hänen aikeensa vetäytyä Peleketen luostariin, joka sijaitsi Propontoksen rannikolla. Siellä hänet vihittiin munkiksi nimellä Makarios. Luostarin rauniot ovat paikalla edelleenkin nähtävissä.

Nuori munkki suoritti innokkaasti kaikki hänelle uskotut kuuliaisuustehtävät ja sai osakseen toisten veljien ihailun hyveellisen elämänsä ja nöyryytensä tähden. Hän palveli kirkossa kanonarkkina ja myöhemmin luostarin taloudenhoitajana. Kun luostarin johtaja igumeni Markus kuoli, Makarios valittiin yksimielisesti uudeksi johtajaksi.

Jo ennen Makarioksen valitsemista igumeniksi Jumala oli osoittanut kuulevansa palvelijansa rukoukset. Kuivuuden aikana Makarios oli järjestänyt ristisaaton läheiseen Profeetta Elian kirkkoon, minkä jälkeen oli heti alkanut sataa. Rukouksillaan hän oli parantanut patriisi Paavalin ja tämän vaimon, joita lääkärit eivät olleet pystyneet auttamaan, kun he tulivat luostariin pyhiinvaellukselle. Tästä kuultuaan keisarinna Irene pyysi hänet Konstantinopoliin parantamaan erään hovinaisensa. Pääkaupungissa patriarkka Tarasios (25.2.) vahvisti Makarioksen valinnan igumeniksi ja vihki hänet papiksi. Tämä kunnia täytti hänet entistä syvemmällä nöyryydellä, niin että hän Kristusta jäljitellen piti itseään kaikkien palvelijana.

Noin viisitoista vuotta Makarios sai rauhassa johtaa luostariaan ja kasvaa evankeliumin mukaisen täydellisyyden esikuvaksi. Tilanne muuttui, kun keisari Leo V Armenialainen (813–820) aloitti julman vainon ikonien kunnioittajia vastaan. Hän tahtoi voittaa puolelleen Makarioksen, jolle hän lupasi kunniaa ja luostarille suuria lahjoituksia. Makarios vastasi: “En välitä kullasta ja kunniasta. Mutta oikean uskon puolesta olen valmis mielihyvin alistumaan kaikkiin rangaistuksiin, joita suinkin voit keksiä.” Hänen rohkean tunnustuksensa tähden keisari ei kutsunut häntä palatsiin, vaan antoi Pyhien Sergioksen ja Bakkoksen luostarin ikonien vastustajiin kuuluvalle igumenille tehtäväksi painostaa häntä. Tämä epäonnistui yrityksessään täysin. Igumeni raportoi keisarille, että olisi helpompi järisyttää koko maailmaa kuin horjuttaa Makarioksen vakaumusta. Niinpä Makarios joutui kidutettavaksi ja hänet lähetettiin maanpakoon Bosborille. Häneltä riistettiin mahdollisuus olla yhteydessä oppilaisiinsa ja ystäviinsä.

Noihin aikoihin vainojen vuoksi hajaantuneet Peleketen munkit kokoontuivat pyhän Teodoros Studionilaisen (11.11.) kehotuksesta jälleen luostariinsa ja hänen ehdotuksestaan pyysivät johtajakseen erään hurskaan erakon nimeltä Sergios. Kun keisari Leo V kuoli vuonna 820, Makarios vapautettiin yhdessä muiden tunnustajien kanssa, mutta hän ei saanut lupaa palata luostariinsa. Hän meni karkotetun patriarkka Nikeforoksen (2.6.) luo ja eli jonkin aikaa hänen kanssaan luostarissa Khalkedonin lähettyvillä. Hurskaiden maallikkojen taloudellisen avun turvin Makarios perusti luostarin meren rannalle Khrysopolikseen. Sinne kerääntyi nopeasti suuri määrä ikonien kunnioittamista kannattavia munkkeja.

Kun keisari Teofilos (829–842) tuli valtaan, ikonien kunnioittajien vainot alkoivat uudelleen pahempina kuin koskaan. Makarios kutsuttiin Konstantinopoliin, jossa keisari yritti imarteluin, lupauksin ja uhkauksin saada hänet puolelleen. Kun mikään ei onnistunut, hänet luovutettiin ruoskittavaksi ja heitettiin kosteaan tyrmään. Hän joutui lojumaan siellä pitkään ja tulemaan toimeen äärimmäisen niukalla ravinnolla.

Vankilassa Makarios tapasi paulikiaaneja eli harhaoppisia, jotka uskoivat koko näkyväisen maailman olevan Saatanan tekoa eivätkä hyväksyneet minkäänlaista kirkollista organisaatiota. Heidät oli tuomittu kuolemaan. Kun he menivät pyytämään Makariokselta siunausta, tämä torjui heidät vihaisesti sanoen: “Valo ei voi olla tekemisissä varjojen kanssa.” Sitten hän alkoi selittää heille oikeata uskoa. Vain yksi heistä jätti harhaoppinsa ja pelastui kuolemalta; kaikki muut teloitettiin.

Makarios myös opetti oikeaa oppia ikonien kunnioittamisesta sellaisille vangeille, jotka kannattivat ikonien poistoa kirkoista, ja vahvisti opetuksensa ihmeteoilla. Kun Teofilos sai tietää, että monet vankilassa olivat kääntymässä oikeaan oppiin, hän karkotti Makarioksen pienelle Afusian saarelle Marmaran merelle. Monet munkit seurasivat häntä karkotukseen ja perustivat saarelle luostarin. Pyhän Makarioksen ihmeteot jatkuivat sielläkin. Hän hankki leipää saaren nälänhädästä kärsiville asukkaille ja paransi munkkiensa sairauksia.

Afusian saarella myös päättyi Makarioksen monivaiheinen, ikonoklasmin varjoama elämä. 55 vuoden ikäisenä hän antoi henkensä Jumalan käsiin elokuun 18. päivänä vuonna 840. Sitä ennen hän oli näyttänyt oppilailleen Doroteokselle ja Sabbakselle paikan, johon hän tahtoi ruumiinsa haudattavan.