Pyhittäjä Leonid Ustnedumalainen

Pyhittäjä Leonid syntyi vuonna 1551 Jaroslavlin alueella. Hänen vanhempansa Filip ja Katariina kasvattivat hänet kunnioittamaan Jumalaa ja opettivat hänet lukemaan. 50-vuotiaaksi asti Leonid viljeli maata. Hän oli kärsivällinen ja lapsenomaisen avarasydäminen ihminen.

Vuonna 1603 Leonid näki unessa Jumalanäidin. Tämä käski hänen mennä pohjoiseen Vienanjoelle Morževskin Pyhän Nikolaoksen luostariin ja viedä siellä oleva Jumalansynnyttäjän Tiennäyttäjä-ikoni 270 kilometrin päähän Luzajoelle. Siellä hänen tuli rakentaa Turinskajamäelle Jumalansynnyttäjän kirkko ja kilvoitella sen luona kuolemaansa saakka. Leonid ei pitänyt itseään kelvollisena saamaan jumalallisia ilmestyksiä. Niinpä hän piti näkyä tavallisena unena eikä lähtenyt minnekään.

Jonkin ajan kuluttua Leonid kuitenkin korkeasta iästään huolimatta meni Arkangelin alueella sijaitsevaan Kožejärven luostariin, jossa hänet vihittiin munkiksi. Kilvoiteltuaan siellä vuoden hän näki toistamiseen saman unen. Kertomatta näystä kenellekään hämmentynyt Leonid lähti Kožejärven luostarista ja meni Solovetskiin, jossa hän kilvoitteli kolme vuotta luostarin leipomossa. Kiireinen kuuliaisuustehtävä sai hänet rauhoittumaan ja unohtamaan näyn, kunnes hän näki sen kolmannen kerran ja tällä kertaa niin elävästi, että
sitä oli mahdotonta sekoittaa tavalliseen uneen. Jumalanäiti käski hänen mennä välittömästi Morževskin luostariin ja siirtää ikoninsa Luzajoelle. Kyynelsilmin Leonid kertoi kolminkertaisesta näystä igumeni Antonille, joka siunasi hänet täyttämään annetun tehtävän.

Saavuttuaan Morževskin luostariin Leonid ei rohjennut kertoa näkemistään ilmestyksistä igumeni Kornilille, vaan kilvoitteli kokonaisen vuoden tavallisissa kuuliaisuustöissä. Kaiken aikaa hän pelkäsi ajatellessaan, ettei ollut vieläkään täyttänyt saamaansa tehtävää. Jumalanäiti ei kuitenkaan vihastunut häneen, vaan ilmestyi neljännen kerran muistuttaen, että Leonidin tuli siirtää ikoni määrättyyn paikkaan. Leonidin pyynnöstä hän myös osoitti, mitä kirkon ikonia hän tarkoitti. Näyn rohkaisemana Leonid kertoi saamastaan tehtävästä igumenille ja veljestölle ja osoitti Jumalanäidin valitseman ikonin. Hurskas igumeni vakuuttui heti ilmestysten aitoudesta. Hän luovutti ikonin Leonidille, saattoi hänet veljestön kanssa rukouspalvelusta toimittaen luostarin portille ja siunasi hänet matkaan.

Saavuttuaan Luzajoelle noin 80 kilometrin päähän Ustjugista Leonid rakensi pienen hökkelin, jossa hän kilvoitteli paastoten ja rukoillen. Herkeämättä hän pohti, miten rakennuttaisi kirkon Jumalanäidille. Tilanne vaikeutui entisestään, kun paikalliset asukkaat karkottivat hänet.

Leonidin vaeltaessa jokivartta kyyneleet silmissään häntä vastaan tuli vauras talonpoika nimeltä Nikita Nazarov, joka liikuttui kohdatessaan munkkivanhuksen tiettömällä taipaleella. Leonid kertoi hänelle Jumalanäidin ilmestyksistä, ja Nikita kehotti häntä asettumaan heidän kohtaamispaikalleen. Nikita auttoi Leonidia rakentamaan uuden keljan ja alkoi käydä hänen luonaan keskustelemassa hengellisistä asioista. Vähän kerrassaan myös paikalliset asukkaat alkoivat vierailla erakon luona. Nähdessään heidän kunnioittavan Jumalanäidin ikonia Leonid meni Rostoviin pyytämään metropoliitta Filaretilta siunausta rakentaa kirkko ja perustaa luostari. Piispa vihki Leonidin pappismunkiksi ja nimitti hänet uuden luostarin igumeniksi.

Paikallisten asukkaiden avulla Leonid rakennutti kirkon, joka jo samana vuonna 1608 vihittiin Jumalansynnyttäjän temppeliinkäymiselle. Jumalanäidin ikonista tuli kirkossa ehtymätön ihmeiden lähde. Monet pyhiinvaeltajat jäivät luostariin kilvoittelemaan Leonidin hengellisen ohjauksen ja esimerkin innoittamina.

Luostari sijaitsi kostealla ja soisella paikalla. Siksi Leonid ryhtyi korkeasta iästään huolimatta kaivamaan kanavaa kuivattaakseen maan. Kanavan pituudeksi tuli noin kaksi kilometriä, eikä Leonid sitä kaivaessaan tinkinyt rukoussäännöstään eikä askeettisesta elämäntavastaan. Kerran häntä puri käärme, mutta Jumalanäiti ilmestyi hänelle ja sanoi: ”Älä murehdi äläkä ajattele jättäväsi työtä, vaan jatka sitä Jumalaan luottaen.” Kanavan valmistuttua Leonid antoi sille nimeksi Nedumajoki, mikä tulee Jumalanäidin varoituksesta ”älä ajattele”. Luostaria puolestaan alettiin kutsua Ustneduman luostariksi eli Nedumajoen suun luostariksi.

Leonidin esimerkillä, opetuksilla ja luostarin perustamisella oli niin suuri vaikutus syrjäisen seudun asukkaisiin, että häntä alettiin pitää alueen valistajana. Hän itse kaipasi kuitenkin yksinäisyyttä. Hän pystytti läheisen Mustajärven rannalle niemen kärkeen ristin ja vetäytyi hyttysistä ja mäkäräisistä välittämättä sinne rukoilemaan.

Leonidin kaivama kanava kuivatti suota, mutta keväisin Luzajoki tulvi niin, että vesi nousi kirkkoon ja keljoihin. Lopulta munkit päättivät siirtää luostarin. Leonidin ehdotuksesta paikaksi valittiin niemi, jonne hän tapasi vetäytyä. Veljestön ja kansan saattamana hän kantoi Jumalanäidin ikonin niemeen ja alkoi raivata paikkaa. Kun uusi kirkko seuraavana vuonna (1652) vihittiin käyttöön, Leonid tunnusti, että se oli hänen elämänsä onnellisin päivä. Veljestön siirryttyä uuteen luostariin Leonid vetäytyi igumenin tehtävistä ja vietti viimeiset elinvuotensa rukouksessa keljansa hiljaisuudessa. Heinäkuun 17. päivänä 1654 hän nukkui rauhassa kuolonuneen. Hänen pyhäinjäännöksensä olivat luostarin kirkon alla.

17
7