Pyhittäjä Joosef Hymnografi

Pyhä Joosef syntyi Sisiliassa vuonna 816. Nuoresta pitäen hän omistautui pyhien kirjoituksien tutkimiselle. Kun arabit ryhtyivät vuonna 827 valloittamaan Sisiliaa ja lopulta saivat sen kokonaan valtaansa, hän siirtyi 15-vuotiaana äitinsä ja veljiensä kanssa Peloponnesokselle ja sieltä Tessalonikaan, missä hän meni Kivenhakkaajien luostariin. Siellä Joosef eli täydellisessä kuuliaisuudessa hengelliselle isälleen ja vietti ankaraa elämää. Hän nukkui lattialle levitetyllä nahalla, söi enimmäkseen vain leipää veden kera ja käytti vanhoja kuluneita vaatteita. Suuren osan öistään hän vietti tehden maahankumarruksia ja laulaen hymnejä ja rukouksia Jumalalle. Hänen työnään oli kopioida käsikirjoituksia, ja hänen huolelliset ja taitavasti koristellut kopionsa kasvattivat luostarin mainetta hyvien käsikirjoitusten tuottajana. Joosefin harras olemus ja monet hyveet saivat aikaan sen, että hänet hänen omista vastusteluistaan huolimatta vihittiin papiksi jo ennen kuin hän oli saavuttanut pyhien kanonien edellyttämän 30 vuoden iän.

Jonkin ajan kuluttua pyhä Gregorios Dekapolislainen (20.11.) vieraili Kivenhakkaajien luostarissa. Hänessä pappismunkki Joosef kohtasi hengellisen isänsä. Hän siirtyi pyhän Gregorioksen kanssa Konstantinopoliin, jossa he asettuivat asumaan Pyhän Antipaksen kirkon yhteyteen. Siellä Joosef eli kuin taivaassa kaukana kaikesta kaupungin hälystä. Hänen päämääränään oli kohota samaan hengelliseen korkeuteen kuin hengellinen isänsä. Noina levottomina ikonoklasmin aikoina pienestä Pyhän Antipaksen kirkosta tuli ikoneita kunnioittavien tukikohta. He päättivät lähettää Joosefin Roomaan informoimaan paavi Gregorios V:tä tilanteesta ja hankkimaan tukea oikealle uskolle kirkon läntisestä osasta.

Joosef, joka oli tottunut vastaansanomattomaan kuuliaisuuteen, hyvästeli hengellisen isänsä, jota hän ei koskaan enää tavannut, ja lähti Konstantinopolista purjehtimaan kohti Italiaa. Matkalla Kreetalla majailevat arabimerirosvot sieppasivat laivan ja ottivat matkustajat vangeiksi. Vankilassa Joosef antoi hengellistä opetusta sekä muille vangeille että luonaan vieraileville paikallisille asukkaille ohjaten heitä pelastuksen tielle. Näin hän tempasi monet irti paholaisen vallasta. Hän sai myös erään piispan, joka harkitsi siirtymistä ikonien vastustajien leiriin, pysymään oikeassa uskossa.

Jouluyönä, kun Joosef jalkapuussa ja kahleet kaulassaan vietti kirkkolauluja veisaten Kristuksen, Vanhurskauden Auringon, maailmaan tulemisen juhlaa, pyhä Nikolaos ilmestyi hänelle kunniakkaassa hahmossa ja ojensi kasvot säteillen hänelle pergamentin. Siinä luki: “Tule, oi Laupias, kiiruhda avuksemme, oi Armollinen, sillä Sinä voit tehdä mitä tahdot!” Sitten pyhä Nikolaos ennusti Joosefille, että ikoneja vastustava keisari Teofilos kuolee pian, minkä jälkeen Joosefin tulee palata Konstantinopoliin vahvistamaan oikeaa uskoa.

Kun Joosef saapui pääkaupunkiin, hän iloitsi nähdessään pyhien ikonien jälleen kaunistavan sen kirkkoja. Mutta hänen iloaan himmensi uutinen hänen hengellisen isänsä Gregorios Dekapolislaisen kuolemasta. Alussa Joosef asui yhdessä pyhän Gregorioksen toisen oppilaan Johanneksen kanssa entisessä paikassaan Pyhän Antipaksen kirkon yhteydessä. Johanneksen kuoltua hän siirtyi Pyhän Johannes Krysostomoksen kirkon pihapiiriin. Pyhän Gregorioksen hengelliset lapset ja oppilaat pitivät Joosefia Gregorioksen seuraajana ja tämän armolahjojen perijänä ja tungeksivat hänen ympärillään. Paikka kävi ahtaaksi, ja niin Joosef katsoi parhaaksi rakennuttaa heidän tuellaan uuden tilavan luostarin jonkin matkan päähän. Hän omisti sen kirkon pyhälle apostoli Bartolomeukselle (11.6.), jonka reliikin hän oli tuonut mukanaan Tessalonikasta, sekä hengelliselle isälleen pyhälle Gregorios Dekapolislaiselle. Koska hän tahtoi kirjoittaa kauniita hymnejä pyhän apostolin juhlapäivän kunniaksi, hän rukoili ja paastosi 40 päivää. Juhlan aattona pyhä Bartolomeus ilmestyi hänelle. Pyhä apostoli otti alttaripöydällä olleen evankeliumikirjan, pani sen Joosefin rinnalle ja siunasi hänet. Tuosta hetkestä lähtien hänen sydämestään tuli lähde, josta Pyhän Hengen innoituksesta kumpusi jatkuvasti ihania hymnejä ja tropareita Kirkon rakennukseksi ja uskovien iloksi.

Noihin aikoihin muuten rauhoittunutta kirkollista elämää varjosti skandaali. Alaikäisen keisarin Mikaelin setä Bardas, joka hallitsi tuolloin valtakuntaa, karkotti patriarkka Ignatioksen (23.10.) ja asetti patriarkaksi Fotioksen. Bardas oli hylännyt puolisonsa ja eli laittomasti poikansa vaimon kanssa, minkä vuoksi patriarkka oli kieltäytynyt antamasta hänelle ehtoollista. Myös Joosef esitti paheksumisensa yhdessä Studionin munkkien kanssa, ja hänet karkotettiin vuonna 858 maanpakoon Krimille, missä hän vietti yhdeksän vuotta jatkaen työtään kirkkorunoilijana.

Kun Basileios Makedonialainen nousi valtaan vuonna 867, Ignatios ja hänen kannattajansa kutsuttiin takaisin maanpaosta. Joosef sai arvostetun aseman Kristuksen suuren kirkon pyhien esineiden vartijana (skeuofylaks). Kyseessä oli yksi korkeimmista Bysantin kirkollisista arvonimistä. Seuranneena rauhallisena ajanjaksona hän tuotti suurimman osan kirkkorunoudestaan. Ignatioksen kuoleman jälkeen vuonna 877 jälleen patriarkan istuimelle noussut Fotios arvosti hänkin suuresti Joosefia. Hän kutsui tätä isien isäksi, enkelien vertaiseksi ja Jumalan mieheksi. Fotios piti häntä neuvonantajanaan ja määräsi hänet ylemmän papiston rippi-isäksi. Valtaisan elämäntehtävänsä suoritettuaan Joosef tuntien lähtönsä lähestyvän pyysi patriarkalta eroa tehtävistään, vetäytyi luostariinsa ja siirtyi siellä ikuiseen lepoon 70-vuotiaana huhtikuun 3. päivänä vuonna 886.

Samana päivänä eräs pääkaupungin huomattava mies meni Pyhän Teodoros Teronin, lisänimeltä “Löytäjän”, kirkkoon pyytämään, että pyhä Teodoros[1] auttaisi häntä löytämään kadonneen palvelijansa. Murheissaan hän vietti kirkossa kolme vuorokautta. Kolmannen päivän aamuna, jolloin hän jo suunnitteli lähtevänsä pois, hän nukahti kevyesti aamupalveluksen aikana. Silloin pyhä Teodoros ilmestyi hänelle ja sanoi, ettei hän ollut aikaisemmin pystynyt vastaamaan hänen pyyntöönsä, koska hän ja muut pyhät olivat olleet vastaanottamassa pyhää Joosef Hymnografia taivaaseen. Se oli heidän velvollisuutensa, koska tämä oli tehnyt heidät tunnetuiksi maan päällä laatimalla heidän kunniakseen ihania hymnejä.

Pyhä Joosef lienee ortodoksisen kirkon tuotteliain hymnografi. Jumalanpalveluselämän musiikillisena perustana on kahdeksansävelmistö, jonka pani alulle pyhä Johannes Damaskolainen (4.12.) kirjoittamalla ja säveltämällä kahdeksan sunnuntaipalvelusta, joissa jokaisella oli oma tekstinsä ja oma sävelmänsä. Joosef sepitti jumalanpalvelukset vastaavilla sävelmillä myös jokaisen kahdeksan viikon kaikille arkipäiville. Ortodoksisen kirkon jumalanpalveluselämä elää nykyisinkin kahdeksan viikon jaksoina. Kahdeksansävelmistön palveluksiin liitetään myös kunkin kuukaudenpäivän tekstit, jotka käsittelevät kyseisenä päivänä muisteltavan pyhän ihmisen elämäkertaa ja joissa pyydetään muisteltavien pyhien esirukouksia. Myös näistä kuukaudenpäivän teksteistä huomattava osa on pyhän Joosefin käsialaa. Näin kirkko alkoi ikonoklasmin kukistuttua viettää pyhiensä muistoa arvokkaasti sekä kirkkoveisuin että ikonein.


[1] Pyhällä Teodoroksella on kaksi muistopäivää, 17.2. ja suuren paaston ensimmäinen lauantai.

4
4