Pyhittäjä Jefrem Perekomskilainen

Pyhittäjä Jefrem syntyi Kašinin kaupungissa Tverin läänissä vuonna 1412 ja sai kasteessa nimen Jevstafi. Hänen vanhempansa Stefan ja Anna olivat hurskaita kauppiaita. He olivat luvanneet, että jos he saisivat pojan, he pyhittäisivät tämän Jumalalle.

Jevstafin hengellinen mielenlaatu tuli ilmi jo varhain hänen omistautuessaan paastolle, rukoukselle ja hengelliselle lukemiselle. Hän oli myös kuuliainen vanhemmilleen. Vasta kun nämä alkoivat suunnitella hänen avioliittoaan, hän päätti toteuttaa aikeensa mennä luostariin välttääkseen joutumasta maallisiin sitoumuksiin. Hän pyysi vanhemmiltaan luvan mennä joillekin asioille läheiseen kylään, mutta käytti tilaisuutta hyväkseen ja jätti lopullisesti synnyinkotinsa. Jevstafi meni Volgan varrella Kaljazinissa sijaitsevaan Pyhän Kolminaisuuden luostariin. Igumeni otti hänet ystävällisesti vastaan ja antoi siunauksen jäädä veljestöön. Vanhemmat pyytelivät Jevstafia palaamaan kotiin, mutta tämä suostutteli heidätkin jättämään maailman ja vihkiytymään munkiksi ja nunnaksi. Hyvin kilvoiteltuaan he nukkuivat pois.

Jevstafi oli Kaljazinin luostarissa kolme vuotta. Sitten hän ihmeellisen ilmestyksen johdattamana siirtyi pyhän Savva Višeralaisen (1.10.) luostariin, jossa hänet vihittiin munkiksi nimellä Jefrem. Hän enensi kilvoituksiaan ja teki väsymättä työtä luostarin palvelutehtävissä. Öisin hän jättäytyi hyttysten pisteltäväksi tuolla soisella paikalla. Kirkossa hän oli aina ensimmäisenä ja lähti sieltä viimeisenä. Kilvoiteltuaan näin muutamia vuosia Jefrem pyysi igumeni Savvalta siunausta erakkoelämään, mutta kokenut vanhus ei sitä antanut. Niin Jefrem jatkoi kilvoitustaan Višeran luostarissa. Kun hän sitten oli kypsynyt erakkoelämään, hän kuuli yöllisen rukouksen aikana äänen, joka kehotti häntä vetäytymään yksinäisyyteen. Hän kertoi siitä igumeni Savvalle ja sai nyt hänen siunauksensa.

Jefrem vetäytyi vuonna 1450 Ilmajärvelle (ven. Ilmen) Verendajoen suulle. Hän kilvoitteli monta vuotta paastoten ja rukoillen ja jäljitteli entisaikojen pyhien isien elämää. Vähän kerrassaan hänen ympärilleen kerääntyi pieni veljestö. Ensimmäisenä tuli vanhus Tuomas, joka kantoi raskaita kilvoituskahleita, ja hänen mukanaan kaksi munkkia. Tuomas ei kuitenkaan pystynyt ylittämään kilvoituksissa Jefremiä, joka eli kuin ruumiiton henkiolento. Tämä piti kesät talvet samaa repaleista viittaa ja torjui rukouksellaan pahojen henkien kuvajaiset, kunnes hän Kristuksen nimeen turvaten voitti ja karkotti ne kokonaan luotaan.

Veljien määrän kasvaessa Jefrem taipui heidän pyyntöönsä ja suostui ottamaan vastaan pappisvihkimyksen. Pyhä arkkipiispa Eufimi (11.3.) vihki hänet papiksi Novgorodissa. Sieltä palattuaan Jefrem rakennutti luostariin kirkon teofanian eli Jumalan ilmestymisen kunniaksi. Pappismunkkinakin hän kiiruhti ensimmäisenä kaikkiin palvelutehtäviin, sillä hän oli ruumiillisesti vahva ja terve. Hän kehotti veljiä jatkuvasti rukoukseen ja itsehillintään muistuttaen heitä luostarilupauksista ja tuomiopäivästä. Ehtoonjälkeisen palveluksen jälkeen hän ei sallinut heidän keskustella keskenään eikä käydä toistensa keljoissa.

Kerran veljet valittivat pyhittäjä Jefremille veden hankkimisen vaikeutta, sillä se oli kannettava luostariin matkan päästä. Jefrem ei pannut pahakseen heidän napinaansa. Saadakseen heidät rauhoittumaan hän kaivoi Ilmajärvestä uoman, josta luostari sai veden. Myöhemmin hän rakennutti luostariin Pyhän Nikolaoksen kivikirkon.

Tuntiessaan lähtönsä lähestyvän pyhittäjä Jefrem kutsui veljet luokseen ja vielä viimeisen kerran kehotti heitä elämään Jumalalle otollisesti. Hän antoi henkensä Herralle 80 vuoden ikäisenä paaston ja harmaiden hiusten kaunistamana vuonna 1492.

16
5