Pyhittäjä Jaakob Askeetti

Pyhä Jaakob kilvoitteli viisitoista vuotta erakkona luolassa Porfyrianessa nykyisen Haifan lähistöllä, ehkä kuudennella vuosisadalla. Hän oli innokas ja väsymätön rukoilija, ja Jumala antoi hänelle ihmeiden tekemisen lahjan. Jaakob ei koskaan poistunut luolastaan, mutta hänen luonaan kävi paljon vierailijoita, ja varsinkin monet samarialaiset kääntyivät hänen vaikutuksestaan kristityiksi.

Pyhän miehen arvovalta ärsytti erästä samarialaista, joka lähetti Jaakobin luokse nunnaksi pukeutuneen ilotytön tehtävänään johdattaa pyhä kilvoittelija lankeemukseen. Nainen kertoi luostarinsa igumenian lähettäneen hänet viemään jotain kylään, kun pimeys oli yllättänyt hänet, ja sanoi olevansa kovin peloissaan. Jaakob päästi hänet sisään. Nainen oli ensin hiljaa, mutta alkoi sitten itkeä ja voihkia valittaen ankaraa kipua sydämessään ja pyysi pyhää miestä voitelemaan hänen rintansa lampukan öljyllä. Kun Jaakob suostui, nainen pyysi häntä vielä hieromaan hänen rinnuksiaan. Pyhä Jaakob ei hämmentynyt eikä kieltäytynyt vaan teki niin kuin nainen tahtoi, mutta piti samalla koko ajan vasenta kättään tulessa estääkseen itseään joutumasta lihallisen kiusauksen valtaan. Palavan ihon hajun levitessä nainen tajusi erakon mieluummin polttavan itsensä kuin lankeavansa. Nainen järkyttyi ja tuli katumukseen. Hän tunnusti, miksi oli tullut. Jaakob siunasi naisen, opetti häntä ja lähetti hänet piispan luokse. Myöhemmin piispa ohjasi hänet luostariin.

Pyhän Jaakobin maine levisi ja vieraiden määrä kasvoi. Kerran hän paransi rukouksillaan tytön, jonka vanhemmat tarjosivat hänelle palkaksi kolmeasataa kultarahaa. Rahoilla olisi voinut rakentaa luostarin, mutta Jaakob kieltäytyi rahoista sanoen: ”Ei Jumalan armoa voi myydä tai ostaa.”

Lopulta Jaakob päätti siirtyä hiljaisempaan paikkaan. Hän löysi rauhallisen luolan joenvarrelta 60 kilometrin päästä. Miettiessään pitkää kilvoitustaan, voittamiaan kiusauksia ja tekemiään ihmeitä Jaakob alkoi uskoa päässeensä jo kokonaan kiusausten yläpuolelle. Näin hän ajautui vähitellen ylpeyden valtaan.

Eräänä päivänä muuan mies toi hänen luokseen tyttärensä, joka oli joutunut pahojen henkien valtaan. Jaakobin rukouksen ansiosta tyttö vapautui, mutta isä pelkäsi tämän tilan pahenevan jälleen ja pyysi, että tyttö saisi jäädä asumaan Jaakobin keljan viereen. Voittoisia kilvoituksiaan ajatellen Jaakob suostui pyyntöön. Jonkin ajan kuluttua Jaakob joutui kuitenkin sellaisen himon valtaan, että kävi tyttöön käsiksi ja häpäisi tämän. Tajuttuaan tekonsa hän järkyttyi niin, että hänen mielensä pimeni kokonaan: Jaakob häpesi tapahtunutta ja pelkäsi ihmisten tuomiota niin, että surmasi tytön ja heitti ruumiin jokeen.

Tekonsa hirveyttä ajatellessaan Jaakob heittäytyi täysin epätoivon valtaan. Hän päätteli, ettei voinut enää jatkaa kilvoituselämää ja päätti palata maailmaan. Matkalla hän pistäytyi eräässä luostarissa saadakseen hieman kerätä voimia, mutta trapesassa hän ei kyennyt syömään mitään. Igumeni näki Jaakobista, että tämä oli tehnyt jotain hirvittävää. Igumeni pyysi Jaakobin keljaansa ja puhui tälle kahden kesken. Igumeni kehotti lempeästi Jaakobia tunnustamaan mitä oli tehnyt ja luottamaan Jumalan armoon. Jaakob kertoi kaiken. Igumeni tunnisti sielunvihollisen toiminnan tapahtumien taustalla ja pyysi, ettei Jaakob heittäytyisi epätoivon valtaan vaan luottaisi Jumalaan ja katuisi ”kuin profeetta Daavid, jolla oli samat synnit tunnollaan”. Igumeni puhui Jaakobille pitkään Jumalan armahtavaisuudesta ja ihmisrakkaudesta ja pyysi Jaakobia jäämään luostariin.

Jaakob päätti kuitenkin lähteä eteenpäin. Igumeni kulki hänen mukanaan parinkymmenen kilometrin matkan yrittäen valaa toivoa hänen synkistyneeseen mieleensä. Jaakob vaelsi eteenpäin päämäärättömästi, kunnes hän tuli vanhalle autiolle haudalle. Hän avasi sen kannen ja astui alas. Hauta oli suuri ja luolamainen. Jaakob siirsi luut nurkkaan, sulki kannen ja asettui hautaan. Hän heittäytyi polvilleen, hakkasi maata ja itki katkerasti.

Jaakob vietti haudassa kenenkään tietämättä kymmenen vuotta keskittyen ankaraan katumukseen. Hän tapasi nousta haudasta pari kertaa viikossa yön pimeydessä hakeakseen lähistöltä heinää, jota hän söi henkensä pitimiksi. Vähitellen katumuksen kyyneleet alkoivat lämmittää hänen sydäntään. Lopulta Jumala soi hänelle anteeksiantamuksen, sillä Hän ei tahdo syntisen kuolemaa vaan ”että hän kääntyy teiltään ja saa elää” (Hes. 33:11).

Kun lähikaupungin piispa sai tietää Jaakobin kilvoittelupaikan, hän tuli pyytämään erakon esirukouksia aluetta vaivanneen kuivuuden tähden. Jaakob ei vastannut päiväkausiin mitään. Lopulta Jaakob kuitenkin kohotti kätensä ja kasvonsa taivasta kohti ja rukoili. Jumala soi vielä Jaakobin kautta tapahtua ihmeen: pian alkoi sataa rankasti. Jaakob pysyi nöyränä, katuvana ja vuodatti kyyneliä päivä päivän jälkeen. Seuraavana vuonna Jaakob nukkui pois 75 vuoden ikäisenä. Haudalle, jossa hän oli kilvoitellut viimeiset vuotensa, rakennettiin kirkko