Pyhittäjä ja ihmeidentekijä Afrahat Persialainen

Pyhittäjä Afrahat oli syntyjään persialainen ja uskonnoltaan zarathustralainen. Nuorena miehenä hän tuli tuntemaan Kristuksen ja kääntyi Hänen seuraajakseen. Afrahat jätti kotinsa ja sukunsa ja taivalsi Edessaan, syyrialaiskristittyjen ”siunattuun kaupunkiin”, jossa oli paljon kirkkoja, reliikkejä ja pyhiä kilvoittelijoita. Hän löysi pienen majan kaupungin muurien ulkopuolelta ja sulkeutui sinne joksikin ajaksi.

Vuonna 360 Afrahat jatkoi matkaansa Antiokiaan. Siellä hän herätti huomiota jumalallisella viisaudellaan. Hän osasi kreikkaa vain sen verran, että sai vaivoin muodostettua yksinkertaisia lauseita, mutta hänessä vaikutti sellainen armo, että hän saattoi kumota filosofienkin väitteet yksinkertaisella julistuksellaan, joka kosketti ihmisiä suoraan sydämeen. Hänen luokseen tuli sotilaita, käsityöläisiä, oppineita ja oppimattomia, köyhiä ja rikkaita, jotka saivat hyötyä hänen sanoistaan ja pelkästä hänen näkemisestään. Monet tulivat tuntemaan Kristuksen hänen kauttaan.

Vuosikausiin Afrahat ei ottanut itselleen oppilaita vaan pysytteli itsekseen. Hän eli mahdollisimman vaatimattomasti eikä ottanut rahaa, vaatteita eikä ruokaa vastaan keneltäkään – ainoastaan päivittäisen leivän yhdeltä ystävältään. Vanhemmiten hän saattoi syödä myös hieman vihanneksia iltaisin.

Kun areiolainen keisari Valens karkotti Antiokian ortodoksiset piispat ja papit vuonna 372, Afrahat luopui yksinäisyydestään ja tuli kaupunkiin tukeakseen ortodoksista uskoa ja vastustaakseen areiolaisuuden leviämistä. Eräänä päivänä keisari pani merkille aukiolla puhuvan rähjäisen erakon ja kysyi, mitä hän teki ja miksi oli jättänyt hiljaisuutensa. Afrahat vastasi kysymällä: ”Jos olisin neito sulkeutuneena huoneeseeni omassa kodissani ja näkisin jonkun sytyttävän taloni tuleen, mitä neuvoisit minua tekemään? Istuisinko sisällä ja antaisin talon palaa? Mutta jos olet sitä mieltä, että olisi parempi ryhtyä sammuttamaan tulta niin pian kuin mahdollista, niin älä syytä minua, jos teen niin. Jos mielesi tekee syyttää minua hiljaisuuteni jättämisestä, niin syytä mieluummin itseäsi tulen sytyttämisestä Jumalan taloon kuin minua sen sammuttamisesta! Jumala on meidän Isämme enemmän kuin kukaan maan päällä. Näin ollen, keisari, me erakot emme tee mitään alkuperäisen kutsumuksemme vastaista, jos kokoamme hengellisiä sylilapsia ja jaamme heille jumalallista ravintoa.” Keisari ymmärsi ja vaikenemalla osoitti hyväksyntänsä erakon puheelle.

Eräs keisarin eunukeista sen sijaan raivostui Jumalan miehelle ja vaati hänelle kuolemanrangaistusta. Aina tilaisuuden tullen eunukki hyökkäsi Afrahatia vastaan. Muutaman päivän kuluttua eunukki meni yksin tarkastamaan keisarin kylpyvesiä. Syystä tai toisesta hän suistui altaaseen, jossa oli kiehuvaa vettä, eikä päässyt ylös vaan paloi kuoliaaksi. Tällöin monet alkoivat pelätä ja kunnioittaa Afrahatia ja keisari päätti, ettei karkottaisi tätä pyhää Jumalan miestä.

Afrahat julisti avoimesti kaduilla. Eräät ylimykset vastustivat häntä, mutta monet sanoutuivat irti areiolaisuudesta ja tunnustautuivat ortodokseiksi hänen innoittaminaan.

Noihin aikoihin Afrahat teki lukuisia ihmeitä. Kun keisarin suosikkihevonen sairastui eikä kyennyt enää juomaan eikä virtsaamaan, hevostallin hoitaja lähti pyytämään apua Afrahatilta. Jumalan mies siunasi kaivosta nostetun veden ristinmerkillä, ja hevonen joi sen. Sitten Afrahat siunasi öljyä ja voiteli hevosen vatsan. Hevonen alkoi välittömästi tervehtyä. Kun keisari näki hevosen illalla terveenä ja sai kuulla, miten kaikki oli tapahtunut, hän ihmetteli suuresti. Keisari tunnusti Afrahatin Jumalan mieheksi, mutta ei kuitenkaan luopunut areiolaisuudestaan. Jonkin ajan kuluttua keisari kärsi häpeällisen lopun ollessaan pakenemassa gootteja. Hän paloi kuoliaaksi pienessä mökissä 9.8.378.

Kerran eräs nuori nainen tuli itkien Afrahatin luo ja kertoi, että hänen aviomiehensä piti rakastajatarta ja suhtautui omaan vaimoonsa vihamielisesti. Afrahat sääli naista, rukoili ja siunasi naisen tuoman öljyn. Kun nainen oli voidellut itsensä siunatulla öljyllä, mies jätti rakastajattarensa ja palasi aviovuoteeseen.

Kerran alueen pelloille ilmestyi valtaisia heinäsirkkaparvia, jotka söivät kaikki eteensä osuneet kasvit. Eräs hurskas kristitty mies tuli pyytämään apua Afrahatilta valittaen, että hänellä oli perhekuntansa elättämistä ja verojen maksamista varten vain yksi pelto, jonka satoa hän tarvitsi välttämättä. Afrahat siunasi vettä anoen, että Jumala täyttäisi sen voimallaan, ja pyysi miestä pirskottelemaan siunatun veden peltonsa ja talonsa ympäri. Kun heinäsirkkaparvet tulivat, ne pysähtyivät pellon laitamille ja vetäytyivät pois aivan kuin olisivat pelänneet tulla edemmäksi.

Pyhä Afrahat nukkui pois vuoden 410 tienoilla. Hänen elämäkertansa kirjoitti piispa Teodoretos, joka oli nuoruudessaan tavannut Afrahatin henkilökohtaisesti. Afrahat oli keskustellut ja rukoillut hänen kanssaan sekä antanut hänelle siunauksensa. ”Uskon hänen elävän ja kuuluvan enkelten kuoroihin, ja uskon että hänellä on nyt vielä entistäkin suorempi pääsy Jumalan luokse”, Teodoretos kirjoitti kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin.

Tänään muisteltavaa pyhää ei pidä sekoittaa toiseen Afrahat Persialaiseen, lisänimeltään ”Viisas”, joka tunnetaan Osoituksia-nimisen homiliakokoelman kirjoittajana. Nämä kauniit opetuspuheet on kirjoitettu 300-luvun puolivälissä ja ovat aikansa parasta syyriankielistä hengellistä opetuskirjallisuutta.

29
1