Pyhittäjä Gregorios Siinailainen

Pyhittäjäisä Gregorios syntyi vuonna 1255 hurskaaseen ja varakkaaseen perheeseen Kukulonin kylässä Smyrnan lahden eteläpuolella. Vanhemmat huolehtivat, että hän sai hyvän koulutuksen. Keisari Andronikos Paleologoksen (1282–1328) hallituskauden alkuvuodet olivat levotonta aikaa. Seldzukkiturkkilaiset hyökkäilivät Vähään-Aasiaan ja saapuivat myös Gregorioksen kotikylään. Koko perhe vangittiin ja heidät vietiin orjiksi Laodikeaan. He saivat kuitenkin luvan käydä kirkossa, ja heidän hurskautensa teki Laodikean kristittyihin niin suuren vaikutuksen, että he keräsivät keskuudestaan heidän lunnasrahansa.

Vapauduttuaan Gregorios meni Kyprokselle, jossa hänen valoisa olemuksensa teki suuren vaikutuksen saaren asukkaisiin. Siellä Jumala salli hänen tavata erakkomunkin, joka otti hänet noviisikseen. Kun Gregorios oli oppinut munkin elämäntavan perusasiat, hän siirtyi Siinain vuorelle Pyhän Katariinan luostariin. Siellä hänet vihittiin munkiksi ja hän heittäytyi urhoollisesti askeettisiin kilvoituksiin. Hän hämmästytti muita munkkeja lähes aineettomalla elämäntavallaan. Saamansa kuuliaisuustehtävät hän suoritti viivyttelemättä tuntien jatkuvasti olevansa Jumalan silmien alla. Iltaisin hän vetäytyi keljaansa ja ylisti ja rukoili Jumalaa koko sydämestään. Hän jatkoi psalmien veisuuta aina siihen saakka, kunnes saavutti hengellisen ilon tilan. Kun aamuherätys soi, hän oli kirkossa ensimmäisten joukossa ja poistui sieltä viimeisenä. Pieni määrä leipää ja vettä riitti hänen ravinnokseen jopa niinä kolmena vuotena, jotka hän toimi luostarin keittäjänä. Tuossa raskaassa tehtävässä häntä innoitti ajatus, että hän valmistaa ruokaa maanpäällisille enkeleille. Gregorios oli taitava käsikirjoitusten kopioija. Hän löysi myös aikaa paneutua Raamatun tutkiskeluun. Niin usein kuin mahdollista hän kiipesi Siinain vuoren huipulle kunnioittaakseen ja kumartaakseen paikkoja, joissa oli tapahtunut niin suuria ja pyhiä asioita.

Sielunvihollinen, jota nuoren munkin nopea edistyminen häiritsi, sai aikaan, että jotkut veljet alkoivat kadehtia Gregoriosta. Nähdessään, että luostarissa syntyi hämminkiä hänen tähtensä, Gregorios poistui sieltä ottaen mukaansa nuoren munkki Gerasimoksen, josta tuli yksi hänen huomattavimmista opetuslapsistaan. Gerasimos ja hänen ystävänsä Joosef olivat kotoisin lännestä, vieläpä samasta kylästä; myöhemmin he saarnasivat hyvällä menestyksellä ranskaksi frankeille, jotka olivat noihin aikoihin miehittäneet osan Kreikkaa. He menivät ensin Jerusalemiin kumartamaan Kristuksen pyhää hautaa ja sieltä käsin muillekin pyhille paikoille. Sieltä he siirtyivät Kreetaan Kauniit Satamat -nimiseen paikkaan. He löysivät syrjäisen rauhallisen luolan, johon he asettuivat jatkamaan askeettisia kilvoituksiaan. Gregorioksen ravintona oli leipä ja vesi. Paljosta paastoamisesta hänen kasvonsa olivat kellertävät, ja hän oli niin heikko, että pystyi hädin tuskin liikkumaan. Yhä edelleen hän kuitenkin etsi itselleen ohjaajaa, joka pystyisi opettamaan hänelle sisäistä hengellistä työskentelyä. Eräänä päivänä selvänäkemisen armolahjan omannut erakko Arsenios koputti Pyhän Hengen johdatuksesta hänen oveaan. Arsenios alkoi selittää Gregoriokselle, mitä pyhät isät tarkoittavat mielen varjelemisella, hengellisellä raittiudella ja puhtaalla rukouksella. Arsenios selosti Gregoriokselle vielä, mitä on käytännön kilvoitus ja mitä sisäinen näkeminen. Hän kuvasi hänelle pahojen henkien juonet ja kuinka nämä käyttävät pahantahtoisia ja kateellisia ihmisiä välikappaleinaan taistellessaan kilvoittelijoita vastaan. Arsenios myös varoitti Gregoriosta ylenpalttiseen kilvoitteluun sisältyvistä vaaroista.

Arsenioksen opetuksista innostunut Gregorios kiiruhti pian tapaamisen jälkeen Athosvuorelle. Siellä hän kävi niin luostareissa kuin skiitoissa ja erakkomajoissakin etsien jumalallisen valaistumisen saaneita munkkeja. Hän tapasi kyllä suuria kilvoittelijoita, mutta he olivat antautuneet pelkästään käytännön kilvoituksiin. Kun Gregorios kyseli, harjoittavatko he mielen varjelemista, hengellistä raittiutta ja sisäistä mielen rukousta, he sanoivat, etteivät he olleet koskaan kuulleetkaan tällaisista asioista. Kierrettyään koko Athoksen Gregorios saapui Magulan skiittaan lähelle Filoteoksen luostaria. Siellä hän kohtasi kolme munkkia Jesajan, Kornelioksen ja Makarioksen, joilla oli jonkinlainen käsitys sydämen rukouksesta.

Gregorios rakensi itselleen keljan skiittaan. Hän istui päivisin ja suurimman osa yötäkin matalalla jakkaralla ja toisti sydämen kivulla lyhyttä rukousta: “Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua.” Kyyneleet ja huokaukset säestivät hänen rukoustaan. Kun hän ei enää jaksanut pitää mieltään sydämessä, hän alkoi laulaa psalmeja, mietiskellä jotakin Raamatun kohtaa tai tehdä jotakin työtä. Kuoleman muistaminen ja ruumiillinen työ kuuluivat myös hänen ohjelmaansa. Mutta päätyö oli sydämen rukous: “Herra, Jeesus Kristus, armahda minua syntistä.”

Hesykasteille elämän tärkein asia on rukous. Gregorios kirjoitti kokemustensa pohjalta: “Aloittelijoille rukous on kuin sydämestä kohoava riemun tuli, täydellisten sieluissa se taas vaikuttaa kuin tuoksuva valo. Rukous on myös apostolien saarnaa, uskon toimintaa tai pikemminkin uskoa itsessään – ‘lujaa luottamusta siihen, mitä toivotaan’ (Hepr. 11:1).” Gregorioksen mukaan rukous on Jumalan evankeliumi, puhdistumisen merkki, pyhyyden vertauskuva, kasteen armon ilmentymä ja Pyhän Hengen pantti. “Rukous on myös riemua Jeesuksesta, sielun iloa ja Jumalan laupeutta, se on sovituksen merkki, Kristuksen sinetti, henkisen auringon säde, sydänten aamunkoitto, kristillisen uskon vahvistus, todistus sovituksesta Jumalan kanssa.” Rukousta kuvailtuaan Gregorios päätyi kiteyttämään ajatuksensa näin: “Mutta miksi olisin monisanainen? Rukous on ‘Jumala, joka kaikissa kaiken vaikuttaa’ (2. Moos.7:1), sillä Isä, Poika ja Pyhä Henki toimii yhtenä ja saa kaiken aikaan Jeesuksen Kristuksen kautta.”[1]

Sitkeä pysyminen nöyrässä uskon rukouksessa johti siihen, että Gregorios näki eräänä päivänä keljansa odottamatta täyttyvän jumalallisella valolla. Kun hänen nuorin oppilaansa ja elämäkerran kirjoittajansa tuleva patriarkka Kallistos kysyi häneltä kerran syytä hänen iloonsa nähdessään hänen tulevan keljastaan kasvot säteillen, hän selitti: “Se, joka Pyhän Hengen armosta kohoaa Jumalan puoleen, näkee kuin peilistä koko luomakunnan täynnä valoa.”

Toisen kerran Kallistos kysyi opettajaltaan, kuinka on mahdollista kokea sielun ylösnousemus. Gregorios vastasi: “Ensin on kilvoiteltava nöyrästi kaikin voimin käytännön hyveiden saavuttamiseksi, jolloin sielu voittaa kaikki himot ja alistaa ne itselleen. Silloin luonnolliset hyveet ympäröivät sitä sen seuratessa ruumista ja vähitellen johdattavat sen ylös hengellisiä portaita, kunnes se saavuttaa yliluonnollisen tilan. Kun ymmärrys on näin ylittänyt itsensä ja Pyhän Hengen säteily on kirkastanut sen, se näkee selvemmin olevaisten luonnon. Se ei näe luotuja tämän maailman viisaiden tavoin vaan niiden suhteessa Luojaan. Sielu luopuu luonnollisista ajatuksistaan ja pääsee sanoin ilmaisemattomaan suhteeseen Jumalan kanssa. Se ei enää tunne pelkoa vaan liittyy jumalallisessa rakkaudessa (eros) Kristus-Sulhaseen. Äärettömän jumalallisen valon kirkastamana se suuntautuu kokonaan kohti Jumalaa ja tämän ihmeellisen muutoksen tapahduttua ei enää tunne maallisen ruumiinsa olemassaoloa. Ihminen on silloin samassa tilassa kuin esi-isämme Aadam ennen syntiinlankeemusta. Tämän kokenut on jo nähnyt ylösnousemuksen ja voi sanoa apostoli Paavalin kanssa: Oliko hän ruumissaan vai poissa ruumiista, sitä en tiedä (2. Kor.12:2).”

Gregorios veti magneetin tavoin puoleensa Athoksen munkeista hartaimpia. Kuultuaan hänen opetustaan sisäisestä elämästä ja sydämen rukouksesta monet siirtyivät hänen oppilaikseen. Hänen puhuessaan kuulijoilleen sielun puhdistumisesta ja siitä tiestä, jota vaeltamalla ihminen voi tulla “armosta jumalaksi”, Pyhä Henki laskeutui heidän ylleen kuten apostolien aikana ja vastustamaton halu päästä itse vaeltamaan tätä tietä valtasi heidät. Kristuksen esimerkin mukaan pyhä Gregorios otti vastaan kaikki, jotka hengellistä opetusta janoten tulivat hänen luokseen, mutta oppilaikseen hän otti vain sellaisia, joiden kuuliaisuutta ja nöyryyttä hän oli ensin koetellut.

Jotkut Athoksen oppineimmista munkeista epäilivät Gregorioksen opetuksen aitoutta ja pitivät sitä epäilyttävänä uutuutena. Osasyynä epäilevään asenteeseen oli myös kateus. Gregorios ei alussa reagoinut mitenkään, mutta sitten ottaen mukaansa kaksi muuta kunnioitettua hesykastimunkkia hän meni Athoksen pääkaupunkiin Kariekseen. Siellä hän esitti opetuksensa Athosvuoren Protokselle eli johtavalle munkille. Kuunneltuaan vieraidensa puhetta tämä totesi hämmästyneenä: “Tänään olen keskustellut suurten apostolien Pietarin ja Paavalin kanssa!” Tästä lähtien kukaan ei enää kyseenalaistanut Gregorioksen opetusta, ja kaikki Athoksen munkit pitivät häntä yhteisenä opettajanaan. Kävijöiden määrä lisääntyi niin suuresti, että Gregorioksen oli paettava ihmispaljoutta Pyhän vuoren vaikeapääsyisimpiin paikkoihin, kuten Simonospetran luostarin läheisille jyrkille rinteille. Näin hän onnistui saamaan aikaa myös omalle rukouselämälleen.

Turkkilaisten hyökkäykset Athosvuorelle häiritsivät tuohon aikaan skiitoissa ja erakkomajoissa asuneiden munkkien elämää. Niinpä Gregorios muutamien oppilaidensa kanssa päätti siirtyä takaisin Siinaille. Matkalla hän sai kuulla, että sielläkin oli levotonta. Hän muutti suuntaa ja meni ensin Khiokselle ja sieltä Lesbokselle, josta hän siirtyi talveksi Konstantinopoliin. Lopulta hän asettui Bysantin ja Bulgarian vuoristoiselle rajaseudulle Paroriaan. Siellä Mesomelion-nimisessä paikassa asui askeetteja, joiden johdossa oli munkki Amerales. Hän otti tulijat suojelukseensa ja he rakensivat itselleen keljamajat samalle seudulle. Ameraleksen munkkien joukossa oli myös Athosvuorelta tullut erakko Luukas, joka oli aiemmin ollut Gregorioksen oppilaana. Kun Gregorios nyt tuli lähettyville, Luukkaan jo Athoksella häntä kohtaan tuntema kateus leimahti taas liekkeihin. Herjauksia huutaen hän hyökkäsi veitsi kädessä Gregorioksen kimppuun. Jolleivät muut Ameraleksen oppilaat olisi ehtineet hätään, hän olisi tappanut tämän. Gregorios sääli häiriintynyttä munkkia ja kirjoitti yhden keskeisistä teoksistaan hesykasmista ja rukouksesta nimenomaan häntä varten. Jonkin ajan kuluttua myös Amerales itse joutui kateuden valtaan ja vihan vimmassa käski Gregorioksen oppilaineen poistua alueelta mahdollisimman nopeasti, muuten hän yllyttäisi pahantekijöitä heidän kimppuunsa. Gregorios siirtyikin munkkeineen, joiden lukumäärä oli jo kasvanut, Mesomelionista Parorian Katakekryomenonin vuorelle. Parin päivän kuluttua sinne saapui kuitenkin Ameraleksen yllytyksestä rosvoja, jotka pidättivät heidät kaikki ja sitoivat Gregorioksen liinalla. Mutta kun he eivät löytäneet mitään ryöstettävää, he tulivat tuntoihinsa ja päästivät munkit vapaaksi.

Tämän jälkeen Gregorios katsoi viisaimmaksi poistua koko alueelta ja palata takaisin Athokselle. Siellä munkit ottivat heidät iloiten vastaan, ja Gregorios ja hänen oppilaansa rakensivat keljamajoja Suuren lavran luostarin alueelle. Turkkilaisten ryöstöretket pakottivat heidät kuitenkin siirtymään luostarin muurien sisään. Elämä monilukuisen veljestön keskellä vei Gregoriokselta mahdollisuuden hiljaisuuteen ja hän koki tilanteen vaikeana. Niinpä hän kenenkään huomaamatta poistui Athokselta vain yksi munkki mukanaan ja purjehti Adrianopolikseen. Sieltä hän siirtyi maitse Paroriaan takaisin Katakekryomenon-vuorelle.

Heti Gregorioksen ympärille kerääntyi paljon munkkeja. Vuori oli kuitenkin rosvojen tukikohta. Gregorios sai hyvän ajatuksen pyytää apua Bulgarian tsaarilta Aleksanterilta (1331–1371). Aleksanteri oli munkkilaisuuden ystävä ja bysanttilaisen kulttuurin ihailija. Tsaari oli kuullut Gregorioksesta ja alkoi innokkaasti tukea häntä luostarin perustamisessa. Hän lähetti rahaa ja rakennusmiehiä, jotka rakensivat luostarialueelle puolustustornin, ison kirkon ja keljoja. Lisäksi luostari sai veronperintäoikeuden moniin kyliin, kalastusoikeudet jokiin, lammaslaumoja ja kantomuuleja. Vastalahjaksi Jumala pelasti tsaarin, kun häntä vastaan tehtiin murhayritys.

Gregorios oli tämän hengellisen siirtokunnan keskushahmo. Hän tahtoi sytyttää kaikkien ihmisten sieluun innon sisäiseen Jeesuksen rukoukseen. Hänen sanansa kaikui maailman ääriin, sillä Paroriasta tuli laajalle levinneen hengellisen liikkeen keskus. Sieltä käsin hesykasmi levisi myös slaavilaisiin maihin aina Karjalaa myöten. Gregorioksen oppilaiden joukossa oli kreikkalaisten lisäksi bulgarialaisia, serbejä ja romanialaisia. Hänen oppilaansa pyhä Teodosios Tarnovolainen (27.11.) perusti Bulgariaan kuuluisan Kelifarevon luostarin, josta tuli Balkanin huomattavin luostari. Sieltä olivat lähtöisin esimerkiksi Tarnovon patriarkka pyhä Euthymios (20.1.) ja Kiovan metropoliitta pyhä Kiprian (16.9.), pyhä Romylos (18.9.) ja pyhittäjä Gregorios Hesykasti (7.12.). Kaksi viimeksi mainittua levittivät hesykasmia Serbiaan pyhän prinssi Lasaruksen (15.6.) tuella.

Tuon ajan ortodoksiset hallitsijat Serbian Stefan Dušan (1331–1356), Valakian Nikolai Aleksanteri (1352–1363), jo mainitut keisari Andronikos III Paleologos ja tsaari Aleksanteri pyrkivät ystävystymä¨n Gregorioksen kanssa ja olivat hänen kanssaan kirjeenvaihdossa saaden häneltä hengellistä ohjausta. Näin Gregorioksesta tuli laajan hesykastisen liikkeen alkuunpanija. Hesykasmi olikin Bysantin kallisarvoisin perintö slaavilaiselle maailmalle.

Kiihkeä kaipaus hiljaisuuteen säilyi Gregorioksessa loppuun saakka apostoliseen toimintaan yhdistyneenä. Hänen keljansa sijaitsi yksinäisellä paikalla jonkin matkan päässä luostarista. Siellä Jumala ilmoitti hänelle syksyllä 1346, että hänen lähtönsä lähestyi. Heti hän vetäytyi täydelliseen hiljaisuuteen. Demonit hyökkäsivät vielä viimeisen kerran hänen kimppuunsa saadakseen viedyksi häneltä voitonkruunun. Kolmen päivän kuluttua jumalallinen voima karkotti ne, ja pyhittäjän valtasi sanoinkuvaamaton suloisuus. Pian tämän jälkeen hän siirtyi 91-vuotiaana iloiten ikuiseen elämään. Tämä tapahtui 27.11.1346.


[1] Filokalia III, 299:113.

6
4