Pyhittäjä Gerasimos Jordanilainen

Pyhittäjä Gerasimos syntyi rikkaaseen perheeseen Lyykian provinssissa Vähässä-Aasiassa 300-luvun loppupuolella. Hyvin nuorena hän meni yhteiselämäluostariin. Munkkivihkimyksensä jälkeen hän vetäytyi Thebaiksen erämaahan Egyptiin. Hieman myöhemmin, noin vuonna 450, hän siirtyi Palestiinan alueelle. Hän asettui Jordanin rannalle, jonne hän perusti luostarin. Sen alueelle nousi pian 70 erakkomajaa.

Vuonna 451 pidettiin Khalkedonissa kirkolliskokous, joka tuomitsi monofysitismin harhaopiksi. Monofysiittinen opetus korosti Kristuksen jumaluutta hänen ihmisluontonsa kustannuksella. Hieman kirkolliskokouksen päätöksen jälkeen munkki Teodosios kuitenkin levitti näitä harhaoppisia ajatuksia Palestiinan alueella. Teodosios juonitteli myös itselleen Jerusalemin piispanistuimen pyhältä Juvenalikselta (2.7.), joka ajettiin pois Jerusalemista.

Sekavassa tilanteessa kymmenisentuhatta erämaaisää seurasi jonkin aikaa monofysiittistä piispaa ja hänen opetustaan. Heidän joukossaan oli myös Gerasimos ja monia muita kuuluisia erämaakilvoittelijoita. Tilanne ei kuitenkaan jäänyt pitkäaikaiseksi. Vuoden 453 tienoilla Gerasimos vieraili Euthymios Suuren (20.1.) luona Ruban erämaassa. Pyhä Euthymios ohjasi hänet takaisin ortodoksiseen uskoon, ja Gerasimos katui lankeemustaan harhaoppiin.

Ensitapaamisensa jälkeen Gerasimos piti säännöllisesti yhteyttä pyhään Euthymiokseen. Pyhä Euthymios arvosti Gerasimosta niin paljon, että lähetti myöhemmin hänen luokseen nuoren korinttolaispojan, josta tuli sittemmin pyhä Kyriakos (29.9.). Kyriakos tahtoi elää luostarielämää, mutta Euthymios ei itse halunnut häntä omaan luostariinsa kilvoittelijaksi, sillä Kyriakos oli vielä varsin nuori ja parraton.

Erakkojen kilvoituselämä Gerasimoksen luostariyhteisössä oli ankaraa. Viisi päivää viikosta munkit viettivät yksinäisyydessä käsitöitä tehden ja rukoillen. Arkisin erakot eivät syöneet keitettyä ruokaa eivätkä sytyttäneet tulta, vaan heidän ruokanaan oli ainoastaan kuiva leipä, juuret ja vesi. Lauantaisin ja sunnuntaisin kaikki kerääntyivät luostariin viettämään yhdessä pyhää liturgiaa ja osallistumaan ehtoollisen mysteerioon. Iltapäivällä erakot palasivat omiin keljoihinsa.

Kullakin munkilla oli vain yksi vanha vaatekerta ja matto, jonka päällä hän nukkui. Kun he lähtivät ulos keljoistaan, he jättivät ovet auki, jotta kuka tahansa saattoi mennä sisään lepäämään tai ottaa keljasta, mitä tarvitsi. Joka vuosi suuren paaston ajaksi Gerasimos meni rakkaimman oppilaansa Kyriakoksen kanssa erämaahan. Siellä he kilvoittelivat palmusunnuntaihin asti. Joka sunnuntai pyhittäjä Euthymios antoi heille pyhää ehtoollista.

Kun pyhä Euthymios nukkui kuolonuneen vuonna 473, Gerasimos näki hänen sielunsa kohoavan taivaaseen pyhien enkelien saattamana. Gerasimos osallistui pyhittäjä Euthymioksen hautajaisiin oppilaansa Kyriakoksen kanssa.

Johannes Moskoksen kirjoittamassa teoksessa Niitty on pyhään Gerasimokseen liittyvä tunnettu kertomus.[1] Kerran kävellessään Jordanin rannalla Gerasimos kohtasi leijonan, joka karjui kivusta. Peto kohotti turvonnutta käpäläänsä ja näytti sitä pyhälle. Sen käpälään oli mennyt piikkipensaan oka. Gerasimos sääli leijonaa ja veti piikin pois sen käpälästä. Hän puhdisti haavan, laittoi siihen siteen ja lähetti leijonan matkoihinsa. Peto oli kuitenkin niin kiitollinen, ettei halunnut lähteä pois pyhittäjän luota. Se alkoi seurata Gerasimosta kaikkialle, minne tämä meni. Gerasimos alkoi ruokkia leijonaa antamalla sille leipää ja vihanneksia. Hän antoi sille jopa kuuliaisuustehtävän. Leijonan piti paimentaa aasia, joka kulki laurasta Jordanin rantaan hakemaan juomavettä.

Eräällä tällaisella vedenhakumatkalla aasi ja leijona joutuivat kuitenkin erille toisistaan, ja alueella kameleillaan liikkuneet arabit löysivät aasin. He ottivat aasin kiinni ja veivät sen mukanaan. Leijona palasi vanhuksensa luo ilman aasia, silminnähden allapäin. Gerasimos luuli, että se oli syönyt aasin. Niinpä hän laittoi leijonan tekemään aasin työn, kantamaan juomavettä. Myöhemmin samainen kamelinajaja tuli eräänä päivänä takaisin alueelle aasi mukanaan ja sattumalta törmäsi leijonaan. Leijona tunnisti aasin, tarrasi kiinni sen ohjaksiin ja toi aasin Gerasimoksen luo. Näin leijonan viattomuus tuli todistetuksi ja se sai jäädä luostariin pysyvästi. Tämän tapauksen jälkeen sitä alettiin sanoa Jordaniksi.

Pyhittäjä Gerasimos nukkui rauhassa kuolonuneen vuonna 475. Hänen kuolemansa hetkellä leijona ei ollut luostarissa. Kun se palasi, se etsiskeli pyhää kaikkialta. Gerasimoksen oppilaat yrittivät selittää leijonalle, että pyhä oli kuollut. Leijona ei kuitenkaan rauhoittunut: se karjui surkeasti ja kieltäytyi syömästä. Munkit eivät millään kyenneet lohduttamaan sitä. Niinpä yksi heistä, Sabbatios kehotti leijonaa tulemaan perässään. Hän johti leijonan pyhän Gerasimoksen haudalle, joka oli muutaman sadan metrin päässä kirkosta. Nähdessään vanhuksen haudan leijona hakkasi päätään maahan. Se karjahti ja kuoli haudalle. Tämän uskollisen leijonan muistoksi pyhittäjä Gerasimos kuvataan ikoneissa yleensä leijonan kanssa.


[1] Johannes Moskos: Niitty, 67–68.

4
3