Pyhittäjä Eustratios Ihmeidentekijä

Eustratios syntyi 700-luvun loppupuolella pienessä Tarsian kaupungissa Bitynian alueella ja sai vanhemmiltaan hyvän kristillisen kasvatuksen. 20 vuoden ikäisenä hänet valtasi suuri rakkaus Jumalaan ja into omistautua kokonaan Hänelle. Niinpä hän jätti vanhempansa ja suuntasi kulkunsa Bitynian Olymposvuorelle Agaurilaisten luostariin, jossa kilvoitteli hänen kaksi enoaan, igumeni Gregorios ja munkki Basileios. Gregorios muistutti nuorukaiselle, että luostarielämä on jatkuvaa luonnon pakottamista, kuten pyhä Johannes Siinailainen sanoo. Eusthasios vaipui enonsa jalkoihin ja sanoi: ”Minä olen arvoton, mutta Jumala on antanut minulle tämän kutsumuksen. Kuka muu olisi voinut jo monta vuotta sitten sytyttää sieluuni tämän toiveen ja antaa minulle voiman erota vanhemmistani?” Nähtyään hänen päättäväisyytensä Gregorios puki hänet munkin asuun.

Nuori noviisi omistautui kokonaan palvelemaan nöyrästi luostariveljiään. Oman tahtonsa kieltäen hän paljasti jokaisen ajatuksensa hengelliselle isälleen heti ajatuksen ilmaannuttua. Hänen ainoana omaisuutenaan oli jouhivaate ja villavaippa, joihin verhoutuneena hän torkkui paljaalla lattialla, missä sattui milloinkin olemaan, sillä hänellä ei ollut edes omaa keljaa. Koko luostarielämänsä aikana hän ei koskaan nukkunut selällään eikä vasemmalla kyljellään. Hänen ainainen valpas pyrkimyksensä kohti Jumalaa sai hänet edistymään nopeasti hyveissä. Hänet vihittiin papiksi, ja igumeni Gregorioksen ja tämän seuraajan kuoltua veljestö valitsi hänet igumenikseen.

Noihin aikoihin armeijan komentaja käytti hyväkseen innostusta, jonka hänen voittonsa bulgarialaisista oli aiheuttanut. Hän syrjäytti keisari Mikaelin (813–820) ja julistautui itse keisariksi nimellä Leo V (820–829). Samalla hän herätti uudelleen henkiin kuvainraastajien harhaopin. Ikonien kunnioittamista puolustaneet kristityt, etenkin munkit, joutuivat pakenemaan autioille vuoristoseuduille tai lähtemään maanpakoon. Myös pyhä Eustratios lähti aikalaisensa Joannikios Suuren (4.11.) kehotuksesta luostaristaan ja palasi kotiseudulleen. Kun keisarinna Irene ja hänen poikansa Mikael palauttivat ikonien kunnioituksen vuonna 842, hän palasi muiden isien tavoin takaisin luostariinsa.

Pyhä Eustratios oli munkeilleen luostarihyveiden esikuva. Päivisin hän työskenteli ahkerasti veljien kanssa, mutta yöstä hän omisti suurimman osan rukoukselle. Kirkossa hänen oli tapana mennä alttariin ja toistella siellä keskittyneesti koko palveluksen ajan lyhyttä rukousta: ”Herra, armahda!”

Eustratios vieraili usein pääluostarin alaisuuteen kuuluneissa sivuluostareissa. Jos hän tiellä kohtasi jonkun köyhän, hän ei epäröinyt antaa tälle viittaansa. Kerran hän antoi hevosensa sotilaalle, joka oli kadottanut ratsunsa. Hän lahjoitti jopa luostarin ainoan härän talonpojalle, joka oli ajautunut kurjuuteen oman kyntöhärkänsä kuoltua.

Kerran Eustratios tapasi miehen, joka monien syntiensä epätoivoon ajamana tahtoi tappaa itsensä. Hän otti miestä kädestä kiinni ja pani tämän käden niskansa päälle sanoen: ”Sinun syntiesi paino olkoon tästä lähtien minun päälläni. Ainoa asia mikä sinun pitää tehdä, on heittää menemään hirttoköytesi ja panna toivosi Jumalaan.”

Eustratioksen rukoukset saivat aikaan monia ihmeitä: sairaita parani, kuolleita virkosi eloon, tulipalo sammui. Hänen viimeisellä vierailullaan Konstantinopoliin laivan pohja osui kariin, kun hän oli seuralaisineen ylittämässä Propontosta. Ainoastaan Eustratios huomasi, että laivaan valui solkenaan vettä. Hän rukoili ja vedentulo lakkasi. Rannalla hän poistui viimeisenä laivasta ja siinä samassa se upposi.

Kun Eustratios tällä samalla matkalla saapui Konstantinopolin sivuluostariinsa, hän tunsi loppunsa olevan lähellä. Hän keräsi veljet ympärilleen saamaan viimeiset ohjeet. Hän kehotti heitä elämään munkinkutsumuksensa arvoisesti ja kilvoittelemaan kaikin voimin saavuttaakseen iankaikkiset hyvyydet. Sitten hän kohotti kätensä ja silmänsä taivaaseen ja antoi sielunsa Herralle. Hän oli tällöin 95 vuoden ikäinen ja oli viettänyt luostarielämää yli 75 vuott