Pyhittäjä Doroteos Gazalainen

Pyhittäjäisä Doroteos vaikutti 500-luvulla ja tunnetaan erityisesti opetuspuheistaan, joita luetaan koko ortodoksisessa maailmassa. Hän syntyi Antiokiassa vauraaseen kristittyyn perheeseen ja sai hyvän hengellisen ja maallisen koulutuksen. Doroteos oli niin innokas opiskelija, että unohti syömisen, juomisen ja nukkumisen, mikä vaurioitti hänen heikkoa ruumiinrakennettaan. Mikään muu kuin lukeminen ei häntä kiinnostanut, ja erityisesti hän tutki lääketieteellisiä kirjoja. Intohimoinen lukeminen piti hänet loitolla huonosta seurasta.

Jo nuorena Doroteos luopui maailmasta ja meni abba Seridoksen (13.8.) luostariin lähelle Gazaa ja alistui luottavaisesti pyhittäjien Barsanufios Suuren ja Johannes Profeetan (6.2.) ohjattavaksi. Doroteos oli kuitenkin voimiltaan heikko, joten hänen annettiin käyttää perittyjä varojaan ja pitää mukanaan tuomansa kirjat. Koska hän ei heikon terveytensä tähden pystynyt askeettisiin kilvoituksiin ja sen takia kärsi likaisista ajatuksista, pyhittäjä Barsanufios antoi hänelle runsaasti lohdutusta ja neuvoja. Hän kehotti Doroteosta olemaan vaipumatta epätoivoon, ettei Paholainen saisi iloita, ja antoi hänelle luvan juoda vähän viiniä. Barsanufios rohkaisi häntä tekemään kaikkensa kieltääkseen lihan tahdon ja keskittymään kokonaan sisäiseen sydämen askeesiin. Tällä tavoin hän voisi hankkia itselleen kaikkein kallisarvoisimmat hyveet: nöyryyden, kuuliaisuuden, herkän omantunnon, myötätunnon kaikkia kohtaan ja jatkuvan Jumalan muistamisen.

Vanhusten rohkaisemana ja Kristuksen armon auttamana Doroteos pystyi murskaamaan sisäiset vihollisensa. Hän opetti myöhemmin, että kieltämällä itsensä ensin pienissä asioissa ja sitten kaikessa toiminnassaan ihminen päätyy irrottautumaan kaikesta. Sen jälkeen hän saavuttaa Jumalan avulla täydellisen välinpitämättömyyden. Hän toisti usein isien opetusta: ”Jokainen, joka on onnistunut kieltämään oman tahtonsa, on saavuttanut levon paikan.”

Kerran Doroteoksen seisoessa luostarin pihalla häntä alkoi vaivata demonin aiheuttama sietämätön alakuloisuus. Läpeensä masentuneena Doroteos näki yhtäkkiä merkillisen henkilön piispan muodossa menevän kirkkoon. Hän seurasi piispaa ja näki hänen seisovan rukouksessa kädet kohti taivasta kohotettuina. Lopetettuaan rukouksensa mies kääntyi nuoren, pelon täyttämän Doroteoksen puoleen. Lyöden Doroteosta rintaan piispa toisti kolmesti psalmin sanat: ”Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli minun huutoni.” Heti kun henkilö katosi, Doroteoksen sydän täyttyi valolla, ilolla, lohdutuksella ja suloisuudella, eikä masennus, surullisuus tai pelko enää koskaan vaivannut häntä. Doroteos alkoi jopa huolestua ajatellessaan, mahtaako tällainen tila olla vastoin pyhiä kirjoituksia, joiden mukaan Jumalan valtakuntaan on mentävä monen ahdingon kautta. Hän avasi sydämensä pyhittäjä Johannes Profeetalle, joka vakuutti hänelle: ”Kaikki, jotka antautuvat kuuliaisina isille, saavat tämän vapauden huolehtimisesta ja tämän levon.”

Pyhittäjä Doroteos ei koskaan laiminlyönyt ajatustensa esittämistä ohjaajavanhuksille. Heti kun hän oli kirjoittanut häntä vaivanneen ajatuksen isille vietäväksi, hän jo tunsi lohdutusta ja hyötyä. Häneltä on säilynyt opetuspuheidensa lisäksi suuri joukko lyhyitä kirjeitä, joissa hän esittää kysymyksiä Barsanufios Suurelle ja Johannes Profeetalle, joiden vastaukset ovat myös säilyneet. Kirjeenvaihdosta saa erinomaisen käsityksen munkin hengellisestä kehityksestä.

Doroteos sai kuuliaisuustehtäväkseen luostarin portinvartijana toimimisen ja vierasmajan hoitamisen, ja lisäksi hänen tehtävänsä oli palvella abba Johannes Profeettaa. Näin hänellä oli siitä lähtien mahdollisuus kysellä asioita suoraan vanhukselta kehittyäkseen yhä paremmin sielun liikkeiden tuntemuksessa. Myöhemmin hänelle annettiin vaativa tehtävä perustaa luostariin sairastupa ja hoitaa sitä. Varat sen rakentamiseen oli lahjoittanut hänen lihallinen veljensä. Doroteos, joka oli opiskellut lääketiedettä, omistautui kokonaisvaltaisesti sairaiden asialle. Aamusta iltaan hän oli liikkeellä huolehtien sairaista ja monista muistakin asioista, jotka käänsivät hänen ajatuksensa pois Jumalan muistamisesta ja sisäisestä hiljaisuudesta. Monta kertaa hän joutui kiusaukseen lähteä pois luostarista ja ryhtyä erakoksi, mutta Johannes Profeetta ei sallinut sitä vaan sanoi, että erakkoelämästä saattaa tulla joillekin ylpeyden aihe, joka johtaa lankeemukseen. Pyhittäjä Johanneksen mielestä Doroteokselle sopi kuuliaisuuden ja rakkauden keskitie, jossa nöyryyttä varjellaan sisäisessä hiljaisuudessa ja mielen raittiutta keskellä kaikkea hyörintää. Hän lisäsi, että kun joku on saanut käskyn ja noudattaa sitä, se on samalla Jumalan muistamista ja kuuliaisuutta.

Pyhittäjä Barsanufios oli luvannut Doroteokselle, että jos tämä noudattaisi hänen neuvojaan, välttäisi mielihaluja, harkitsemattomia puheita ja tarpeettomia keskusteluja sekä säilyttäisi rakkaudellisen suhtautumisen kaikkiin yhdessä Jumalan muistamisen kanssa, hän itse ottaisi tämän hairahdukset kantaakseen. Niin Doroteoksestakin tulisi yksi Barsanufioksen ”todellisista lapsista, jotka olivat Jumalan suojeluksen alaisia”. Doroteoksen huoleksi taas uskottiin nuoren Dositeoksen (13.8.) hengellinen kehitys, ja tämä saavuttikin hänen neuvojensa ansiosta nopeasti täydellisyyden ennen kuin antoi sielunsa Jumalan käsiin.

Johannes Profeetan ja abba Seridoksen kuoltua ja Barsanufios Suuren vetäydyttyä täydelliseen eristäytymiseen pyhittäjä Doroteos lähti Jumalan avulla perustamaan omaa luostaria Gazan ja Maiuman välille. Siellä hän ohjasi munkkejaan samassa hengessä, jolla vanhukset Barsanufios ja Johannes olivat häntä itseään hoivanneet eli herkästi, arvostelukykyisesti ja rakkaudella. Hän painotti enemmän oman tahdon kieltämistä ja nöyryyttä kuin suuria askeettisia kilvoituksia. Siellä hänen oppilaansa saivat hänen kirjoittamansa ohjeet, jotka tunnetaan hyvin nykyisinkin.42 Kirjoituskokoelma on täynnä suurta viisautta, ja sitä pidetään yhtenä ortodoksisen luostarielämän perusteoksista.

Pyhittäjä Doroteos kehotti munkkejaan pysymään keskinäisessä yhteydessä ja lähimmäisenrakkaudessa ja neuvoi heitä: ”Kuvitelkaa maahan piirretty ympyrä, joka kuvaa maailmaa. Sen keskipiste on Jumala ja keskipisteen ja kehän väliset säteet ovat ihmisten erilaisia polkuja tai elämäntapoja. Kun pyhät tahtovat päästä lähemmäksi Jumalaa, he liikkuvat ympyrän keskipistettä kohden. Mitä enemmän he lähestyvät Jumalaa, sitä lähemmäksi toisiaan he tulevat, ja mitä lähemmäksi toisiaan he tulevat, sitä lähempänä he ovat Jumalaa. Voitte ymmärtää, että asia on sama myös toisinpäin, kun joku kääntyy pois Jumalasta. Mitä kauempana olemme Jumalasta, sitä kauempana olemme myös toisistamme.” Pyhittäjä Doroteos nukkui pois rauhassa 500-luvun loppupuolella.