Pyhittäjä Antoni, lavran arkkimandriitta

Pyhittäjä Antoni (Andrei Medvedev) syntyi vuonna 1792 Lyskovon kylässä Nižni Novgorodin läänissä. Kasteessa hän sai nimen pyhän Andreas Kreetalaisen mukaan. Andrein isä oli vapautuskirjan saanut maaorja-talonpoika, joka palveli ruhtinas Gruzinskin kokkina. Hän kuoli Andrein ollessa vasta neljävuotias. Perheeseen jäi neljä lasta, joille äiti antoi kristillisen kasvatuksen. Andrei oppi lukemaan ja pääsi apteekkarin apulaiseksi kotikylänsä sairaalaan. Hän perehtyi lääketieteeseen niin hyvin, että ajan myötä ruhtinas Gruzinski uskoi hänelle sairaalan johtamisen.

Andrei tunsi kuitenkin, ettei lääketiede ollut hänen varsinainen kutsumuksensa. Hän tutustui Arzamasin kaupungissa sijaitsevan nunnaluostarin syvälliseen ja hengelliseen johtajaan Olgaan (Strigaleva), jonka vaikutuksesta hänen sielussaan heräsi kaipaus luostarielämään. Vuonna 1818 hän meni kuuliaisuusveljeksi Sarovin luostariin. Siellä hän ei kuitenkaan saanut kaipaamaansa hengellistä ohjausta. Pyhittäjä Serafim Sarovilainen (2.1.), joka kilvoitteli samaan aikaan Sarovissa, eli vaikenemiskilvoittelijana keljaansa sulkeutuneena. Puolentoista vuoden kuluttua Andrei palasikin Arzamasiin aikomuksenaan palata maailmaan. Hänen hengellinen äitinsä Olga kuitenkin neuvoi häntä siirtymään Vysokogorin luostariin neljän kilometrin päässä Arzamasista. Siellä Andrei vihittiin munkiksi nimellä Antoni.

Vuonna 1826 Antoni nimitettiin Vysokogorin luostarin johtajaksi. Hän oli taitava sanankäyttäjä, pystyvä johtaja ja kilvoitteleva munkki, jonka johdolla luostari alkoi kukoistaa. Pyhiinvaeltajat hakeutuivat hänen hengelliseen ohjaukseensa ja luostarin veljestön määrä kasvoi 20:stä 90:een. Johtajana ollessaan Antoni kävi usein Sarovin luostarissa keskustelemassa muutamien hengellisten vanhusten ja erityisesti pyhittäjä Serafim Sarovilaisen kanssa, joka oli tuolloin jo lopettanut eristäytymiskilvoituksensa.

Tammikuussa vuonna 1831 Antoni vieraili jälleen Sarovissa. Hänen mieltään painoi ajatus, ettei hän eläisi enää pitkään. Vanhus Serafim lohdutti häntä ja ennusti, ettei häntä odota kuolema, vaan siirto suuren lavran johtajaksi. Vanhus myös neuvoi, että hänen tulisi olla tulevalle veljestölleen enemmän äiti kuin isä.

Pian Sergein Pyhän Kolminaisuuden lavran johtaja kuoli. Moskovan metropoliitta Filaret (19.11.) kutsui uudeksi johtajaksi Antonin. Näin pyhittäjä Serafimin profetia toteutui kahden kuukauden sisällä.

Antoni johti lavraa 47 vuotta ja nosti sen uuteen kukoistukseen. Hän perusti lavran lähelle Getsemanen skiitan, järjesti lavran moniin kylmiin kirkkoihin lämmityksen ja kunnostutti luostaria ympäröivän muurin. Pihamaa kaunistettiin istutuksin. Pyhittäjä Antoni perusti lavran yhteyteen myös sairaalan sekä orpokodin ja koulun. Ikonimaalaamon tiloissa alkoi toimia ikonimaalauskoulu ja pyhiinvaeltajille järjestettiin ruokailu. Luostarin jumalanpalveluselämä koheni ja jumalanpalveluksiin tuli uutta hartautta ja juhlavuutta.

Metropoliitta Filaret mieltyi nopeasti huomattavat hallinnolliset kyvyt omaavaan Antoniin, joka oli lisäksi perehtynyt askeettiseen kirjallisuuteen ja pyrki toteuttamaan sen ihanteita omassa elämässään. Metropoliitta valitsi hänet rippi-isäkseen ja lähetti hänen luokseen hengellistä ohjausta ja lohdutusta tarvitsevia ihmisiä.

Kaivatessaan hiljaisuutta Antoni vetäytyi joskus perustamaansa Getsemanen skiittaan, jossa hän uppoutui rukoukseen ja hengelliseen katseluun. Ajan myötä hänen käsityksensä hiljaisuudesta laajeni. ”Erämaa on kaikkialla, missä vallitsee mielen vaikeneminen, himojen tyyntyminen, sielun rauha ja sydämen nöyryys; missä rukouksen lamppu ei sammu ja missä lihalliset ajatukset eivät keskeytä ihmisen yhteyttä Jumalan kanssa, missä rakkauden tuli palaa rauhallisella taivaaseen ulottuvalla liekillä. Erämaa on siellä, missä on Kristus ja Hänen armonsa ja pyhityksensä. Tämä ei ole kiinni paikasta, vaan meistä, omasta sisäisestä tilastamme.”

Luostarinjohtajana Antoni seurasi munkkien sisäistä elämää. Hän piti mielessään pyhittäjä Serafimin ohjeen äidillisestä suhtautumisesta veljestöön. Hän ei nuhdellut veljiä ankarasti paheista, vaan yritti ennemmin osoittaa heille hyveen kauneuden ja toisaalta paheen vastenmielisyyden. Näin hän ohjasi heitä kilvoittelemaan oikeassa munkkiuden hengessä.

Pyhittäjä Antoni paneutui myös kirjallisiin töihin. Hänen ja metropoliitta Filaretin yhteisin ponnistuksin julkaistiin pyhittäjä Serafim Sarovilaisen ensimmäinen elämäkerta vuonna 1841. Metropoliitan pyynnöstä Antoni tarkasti huolellisesti Iisak Syyrialaisen ja Johannes Siinailaisen teosten venäjänkieliset käännökset. Lisäksi hän avusti Optinan luostarin isiä kirjojen julkaisuasioissa.

Täytettyään 80 vuotta Antoni pyysi uudelta metropoliitta Innokentilta lupaa vetäytyä vanhuudenlepoon, mutta pyyntö evättiin. Pian hän sai lievän sydäninfarktin ja joutui lähes vuoteenomaksi. Metropoliitan siunauksella hänen keljansa yhteyteen rakennettiin kotikirkko, jossa hän toimitti harvakseltaan liturgian. Lavraa johti vanhintenneuvosto ja Antonilta kysyttiin neuvoa vain tärkeimmissä asioissa. Sairastettuaan lähes viisi vuotta pyhittäjä Antoni hyvästeli veljestön ja antoi henkensä Herralle vuonna 1877. Hänen hautaustoimitukseensa osallistui kaksi piispaa ja 60 pappia sekä valtava kansanjoukko. Pyhittäjä Antoni kanonisoitiin vuonna 1998.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.

12
5