Pyhittäjä Aleksi, Zosimovin luostarin skeemapappismunkki

Pyhittäjä Aleksi – maallikkonimeltään Feodor Solovjev – syntyi vuonna 1846 rovasti Aleksi Solovjevin monilapsiseen perheeseen. Hän valmistui hyvin arvosanoin hengellisestä seminaarista, mutta ei jatkanut opintojaan akatemiassa, sillä hän ei tuntenut kutsumusta teologian alalle. Sen sijaan hän solmi avioliiton lapsuudenystävänsä Anna Smirnovan kanssa ja alkoi palvella Herraa vaatimattomassa diakonin virassa.

Muutaman vuoden kuluttua Anna kuoli keuhkotautiin ja Feodor jäi leskeksi. Hän suri puolisoaan niin kovasti, ettei kyennyt palvelemaan hautajaisissa diakonina vaan seisoi itkien avoimen arkun vieressä.

Vuonna 1895 Feodor vihittiin papiksi ja nimitettiin Kremlin Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen (Uspenien) katedraalin papistoon. Siellä hän sai hartautensa tähden osakseen kaikkien rakkauden ja kunnioituksen, ja hänet valittiin katedraalin papiston rippi-isäksi.

Maallinen turhuus ei kiinnostanut isä Aleksia. Kun hänen ainoa poikansa oli valmistunut ammattiin ja solminut avioliiton, hänelle avautui tie luostarielämään. Vuonna 1898 hän jätti Uspenien katedraalin ja meni Zosimovin luostariin, jossa hänet vihittiin munkiksi. Luostarin igumeni Herman pelkäsi, että kaikkien kunnioittaman katedraalipapin sielussa voisi olla sijaa ylpeydelle ja suurille luuloille, ja alkoi siksi nöyryyttää isä Aleksia. Hän asetti tämän jumalanpalveluksissa muita veljiä alemmaksi ja antoi hänelle huonoimmat jumalanpalveluspuvut. Mutta pian igumeni oppi tuntemaan isä Aleksin valoisan sielun ja vilpittömän nöyryyden. Varautuneisuus muuttui kunnioitukseksi ja rakkaudeksi.

Vähän kerrassaan isä Aleksin tärkeimmäksi tehtäväksi luostarissa tuli ohjaajavanhuksena ja rippi-isänä toimiminen. Hänen luonaan kävi kaikenlaisia ihmisiä piispoista valtion virkamiehiin ja professoreista työläisiin ja talonpoikiin. Ajoittain hän otti ihmisiä vastaan keskeytyksettä monen tunnin ajan.

Vuonna 1917 Moskovaan kokoontui kirkolliskokous, joka teki päätöksen patriarkan viran uudelleen perustamisesta. Äänestämällä valittiin kolme ehdokasta, mutta lopullinen valinta alistettiin Jumalan tahdolle ja jätettiin arvalla ratkaistavaksi. Arvan nostaminen annettiin ohjaajavanhus Aleksin tehtäväksi. Liturgian jälkeen toimitettiin rukouspalvelus, jonka aikana vanhus seisoi rukoillen Jumalanäidin ihmeitätekevän Vladimirin ikonin edessä. Sitten hän nosti arvan, jossa oli patriarkka Tiihonin (26.9.) nimi.

Isä Aleksi vihittiin suureen skeemaan vuonna 1919. Luostarielämä Zosimovin erakkolassa sai jatkua vuoteen 1923, jolloin neuvostoviranomaiset sulkivat luostarin ja veljestö karkotettiin. Isä Aleksi asettui asumaan erään rippilapsensa taloon Sergijev Posadiin. Hänen voimansa alkoivat heiketä, mutta siitä huolimatta hän pyrki lukemaan keljassaan kaikki vuorokauden jumalanpalvelukset. Liturgiaa hän ei antiminssin puutteen vuoksi toimittanut. Vuotta ennen kuolemaansa hän joutui vuoteenomaksi ja otti vastaan enää vain kaikkein läheisimpiä hengellisiä lapsiaan. Syyskuun 19. päivänä vuonna 1928 hän antoi henkensä Jumalan haltuun. Hänet haudattiin Sergijev Posadiin. Venäjän kirkko kanonisoi pyhittäjä Aleksin vuonna 2000.