Pyhittäjä-äiti Athanasia Ihmeidentekijä

Pyhä Athanasia oli kotoisin Eginan saarelta ja eli 800-luvun alkupuolella, jolloin muslimit alkoivat tehdä ryöstöretkiä alueen saarilla. Athanasia hyvän ja hurskaan perheen lapsi. Jo seitsemänvuotiaana hän oppi lyhyessä ajassa psalmit ulkoa ja luki mielellään pyhää Raamattua. Istuessaan kerran nuorena tyttönä kangaspuiden äärellä kutomassa hän näki loistavan tähden laskeutuvan rinnalleen ja valaisevan hänet kirkkaalla valolla, minkä jälkeen se katosi. Tämä tapaus valaisi hänen mielensä ja käänsi sen pois kaikesta turhuudesta. Hän tahtoi ryhtyä nunnaksi, mutta hänen vanhempansa pakottivat hänet naimisiin. Avioliitto kesti vain 16 päivää, sillä berberimerirosvojen joukko Pohjois-Afrikasta hyökkäsi ryöstämään Eginaa. Athanasian aviomies kaatui syntyneissä taisteluissa.

Tämän jälkeen Athanasia suunnitteli taas luostariin menoa, mutta silloin saaren asukkaille annettiin keisarillinen määräys, että naimattomien naisten ja leskien oli solmittava avioliitto vierasmaalaisten miesten kanssa.[1] Athanasia alistui määräykseen, mutta jatkoi uudessa avioliitossaankin rukouksellista ja hyvien töiden kaunistamaa elämäänsä. Tuolloin alkaneen nälänhädän aikana hän auttoi kaikkia, myös Vähän-Aasian Amorionista Kreikkaan levittäytyneitä köyhiä harhaoppisia. Athanasian hurskas esimerkki vaikutti hänen mieheensä niin voimakkaasti, että parin avioliittovuoden kuluttua tämä päätti ryhtyä munkiksi. Elettyään muutaman vuoden munkkina mies kuoli rauhassa.

Tämän jälkeen Athanasia toteutti vihdoinkin haaveensa saada omistaa elämänsä kokonaan Jumalalle. Hän liittyi muutamien hurskaitten naisten joukkoon, joilla oli sama päämäärä. Hän jakoi koko omaisuutensa köyhille ja muutti yhdessä näiden naisten kanssa hiljaiseen paikkaan. Eräs pyhä pappi vihki heidät nunniksi ja hänen kehotuksestaan Athanasia suostui muutaman vuoden kuluttua ryhtymään yhteisön johtajaksi. Omissa silmissään hän kuitenkin piti itseään kaikista viimeisenä. Hän ei koskaan suostunut siihen, että sisaret olisivat tavalla tai toisella palvelleet häntä.

Athanasia paastosi ankarasti. Tavallisesti hän söi vain vähän leipää ja joi vettä iltapäivällä klo 15 jälkeen. Suuressa paastossa hänen ravintonaan olivat vain raa’at vihannekset joka toinen päivä. Vettä hän ei silloin juonut ollenkaan. Ainoastaan pääsiäisenä hän söi juustoa. Kivisellä vuoteella päänalusenaan kivinen tyyny hän nukkui lyhyet yöunensa. Hänellä oli kyynelten armolahja, ja ne vuotivat vuolaina psalmilaulun ja rukouksen aikana. Vaateittensa alla hän käytti jouhipaitaa.

Vietettyään neljä vuotta sisarten kanssa Athanasian mielessä kypsyi päätös vetäytyä entistäkin eristäytyneempään elämään. Muut hänen kanssaan luostariin tulleet naiset tahtoivat seurata hänen esimerkkiään. Saatuaan tuekseen hyveellisen ja hurskaan pappismunkin nimeltä Matteus naiset siirtyivät tämän heille osoittamaan kauniiseen, yksinäiseen paikkaan. Siellä oli ikivanha pyhälle ensimmäiselle marttyyrille Stefanokselle omistettu kirkko. Paikallisen piispan siunauksella he asettuivat sinne. Isä Matteus oli itsekin suuri kilvoittelija, joka rukouksillaan paransi sairaita. Erityisesti hän rakasti apostoli Johannesta, joka oli ilmestynyt hänelle muistopäivänsä liturgiassa. Isä Matteus otti huolehtiakseen sisarten aineellisista tarpeista. Joidenkin vuosien kuluttua hänen elämänsä päättyi, kun laiva, jolla hän oli menossa Konstantinopoliin, haaksirikkoutui ja kaikki sen matkustajat hukkuivat. Sisarista alkoi hänen jälkeensä huolehtia pappismunkki Ignatios, joka oli lapsuudestaan lähtien ollut eunukki.

Athanasia jatkoi kilvoitteluaan. Hän oli nöyrä ja erittäin lempeä. Monesti hän sai rukoillessaan nähdä taivaallisia näkyjä. Usein hän näki valoisan pilven ja sen keskellä säteilevän miehen, jonka olemuksessa oli erityistä kauneutta. Mielessään hän ihmetteli, mikä hyve oli kaunistanut tuon miehen. Kerran hän kuuli äänen, joka sanoi: “Hänet on kirkastanut nöyryys ja sävyisyys. Jos sinäkin hankit nämä hyveet, kirkastut samalla tavoin.” Nähdessään päivästä toiseen tämän näyn hän koristi itseään jatkuvasti näillä kahdella hyveellä.

Kun pyhä Athanasia oli kohonnut tällaisiin korkeuksiin, ei ole hämmästyttävää, että Jumala antoi hänelle ihmeiden tekemisen armolahjan. Kerran hänen istuessaan ulkona mieli suunnattuna Jumalaan hänen luokseen tuli joku, jonka silmiä särki, ja pyysi häntä rukoilemaan puolestaan. Athanasia sanoi hänelle nöyrästi lohdutukseksi: “Minullakin on ollut tuo vaiva. Ole kärsivällinen ja Herra parantaa sinut.” Sairas ei kuitenkaan poistunut vaan pyysi luottavaisesti Athanasiaa parantamaan hänet. Silloin hän pani kätensä miehen silmille ja sanoi: “Kristus, joka paransi syntymästä saakka sokean, parantakoon sinutkin, veli.” Sairas otti uskoen vastaan nämä sanat ja parani heti vaivastaan.

Pyhän ensimmäisen marttyyrin Stefanoksen kirkon viereen Athanasia rakennutti kirkot myös Jumalanäidille, Johannes Kastajalle ja pyhälle Nikolaokselle. Sen jälkeen hän lähti jostakin syystä Konstantinopoliin ja viipyi siellä eräässä kaupungin luostarissa kuusi tai seitsemän vuotta. Konstantinopolissa hän murehti mielessään: “Olen kuin maanpaossa, kun lähdin pois Jumalanäidin kirkosta.” Lopulta hän sai jumalallisen näyn ja rohkaistui sanomaan kanssaan oleville sisarille: “On tullut aika, jolloin meidän on palattava siihen paikkaan, jossa olimme aikaisemmin. Näin näyssä Valtiattaremme Jumalansynnyttäjän kirkon ovet avoinna, ikään kuin ne olisivat pyytäneet meitä palaamaan sinne.” Tämän sanottuaan hän lähti Konstantinopolista ja palasi erakkoluostariinsa Eginan saarelle. Saavuttuaan sinne hän muutaman päivän kuluttua sairastui vakavasti.

Athanasia sai tietää kuolinpäivänsä 12 päivää etukäteen. Hän näki kaksi valkopukuista miestä, jotka ojensivat hänelle paperin sanoen: “Katso, vapautuskirjasi. Ota se ja riemuitse.” Nuo elämänsä viimeiset kaksitoista päivää hän vietti hengellisen näkemisen tilassa syömättä ja juomatta mitään. Sisarille hän toisteli koko ajan: “Laulakaa, sisaret, laulakaa ja ylistäkää Jumalaa jatkuvasti, että Hän armahtaisi meitä ja antaisi syntimme anteeksi.” Kahdentenatoista päivänä hän pyysi sisaria menemään kirkkoon ja lukemaan psalmeja hänen puolestaan: “En itse jaksa, olen kokonaan halvaantunut.” Athanasia oli mielessään lausunut ulkoa oppimiaan psalmeja aina psalmiin 90 asti. Sisaret menivät kirkkoon ja lukivat loput psalmit hänen puolestaan. Hän ehti vielä siunata sisaret. Kaksi heistä hän sulki syliinsä ja sanoi sisaristolle: “Tänään eroamme toisistamme, mutta Herra yhdistää meidät jälleen. Suokoon Hän teille rauhan, rakkauden ja yksimielisyyden.” Sen jälkeen hänen kasvonsa valaistuivat. Vielä hän antoi ohjeita hautaamisestaan ja varoitti sisaria, etteivät he hautajaisten takia jättäisi mitään pois lähestyvän Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen juhlan jumalanpalveluksista. “Kun olette toimittaneet kaiken niin kuin pitääkin, sen jälkeen saattakaa minun alhainen ruumiini maahan”, hän sanoi.

Heti tämän jälkeen Athanasia nukkui rauhallisesti pois nuo kaksi läheisintä sisarta sylissään. Neljäntenäkymmenentenä päivänä Athanasian kuoleman jälkeen kaksi sisarta näki enkelien pukevan hänet kuningattaren asuun. Athanasian elämäkerta kirjoitettiin pian hänen kuolemansa jälkeen.

Athanasian kuoleman vuosipäivänä kaksi riivattua miestä ja yksi nuori nainen ryntäsivät käsin kaivamaan hänen arkkunsa esiin mullasta ja vetivät sen maan pinnalle. Paikalla olleet papit näkivät arkusta vuotavan hyväntuoksuista mirhaa. He aukaisivat arkun kannen ja löysivät pyhän Athanasian ruumiin turmeltumattomana aivan kuin hän olisi juuri kuollut. Se siirrettiin pyhäinjäännösarkkuun, jonka äärellä alkoi tapahtua paljon ihmeitä. Lapset ja aikuiset saivat apua vaivoihinsa. Eräälle naiselle pyhä Athanasia ilmestyi unessa ja sanoi: “Sinä petit miehesi ja olet siten tappanut sielusi. Mene synnintunnustukselle ja kadu, niin minä vapautan sinut sinua ahdistavasta demonista.” Monelle muullekin hän on ilmestynyt ja antanut pelastavaisia ohjeita.


[1] Ilmaisulla (ethnikoí) tarkoitetaan ei-kreikkalaisia miehiä, jotka saattoivat olla kristittyjä (esimerkiksi armenialaisia tai syyrialaisia) tai pakanoita.

18
4