Pyhittäjä-äiti Aleksandra Divejevolainen
Pyhittäjä Aleksandra (Agafia Melgunova) syntyi 1720−1730-lukujen vaihteessa nižninovgorodilaiseen aatelissukuun ja sai kasteessa nimen Agafia. Hän meni naimisiin, mutta jäi leskeksi noin 30-vuotiaana ja päätti omistaa loppuelämänsä Jumalalle. Hän lähti kolmevuotiaan tyttärensä kanssa Kiovaan, jossa hänet vihittiin nunnaksi Pyhän Floroksen luostarissa ja hän sai nimekseen Aleksandra.
Kerran yöllä pitkään rukoiltuaan nunna Aleksandra näki unessa näyn. Jumalansynnyttäjä ilmestyi hänelle ja kehotti häntä lähtemään vaeltajaksi kiertämään Pohjois-Venäjän luostareita, kunnes hänelle osoitettaisiin paikka, johon hänen tulisi pysähtyä ja perustaa luostari. Jumalanäiti lupasi, että luostarilla olisi hänen siunauksensa ja että siitä tulisi hänen neljäs arpaosansa maan päällä.
Näky täytti Aleksandran sydämen ilolla. Varmistuakseen asiasta hän kertoi näystä Kiovan luolaluostarin ohjaajavanhuksille ja oman luostarinsa hengellisessä elämässä edistyneille nunnille. He vahvistivat yksimielisesti, että kyseessä oli todellinen ilmestys eikä eksyttäjän petos. Ohjaajiensa neuvosta Aleksandra salasi nunnavihkimyksensä ja lähti vaeltamaan ympäri Venäjää pienen tyttärensä kanssa.
Noin vuonna 1760 Aleksandra saapui Sarovin luostarin lähellä sijaitsevaan Divejevon kylään. Siellä Jumalanäiti ilmestyi hänelle toistamiseen ja kehotti häntä jäämään Divejevoon, jonne tulisi syntymään vertaansa vailla oleva luostari. Aleksandra kertoi ilmestyksestä Sarovin luostarin ohjaajavanhuksille, jotka kehottivat häntä jättäytymään kokonaan Jumalan johdatukseen.
Aleksandra asettui läheiseen rauhalliseen Osinovkan kylään. Siellä hänen yhdeksänvuotias tyttärensä sairastui ja kuoli. Sen myötä katkesi Aleksandran viimeinenkin side maailmaan. Hän järjesti lopullisesti asiansa maailmassa, myi maatilansa, vapautti palveluksessaan olleet talonpojat ja palasi muutaman vuoden kuluttua Divejevoon. Hän asui 20 vuotta pappilan pihalle rakennuttamassaan talossa ja kilvoitteli Sarovin luostarin munkkivanhusten ohjauksessa. Hän auttoi talonpoikia sadonkorjuussa, huolehti lapsista, lämmitti uuneja, leipoi leipää ja pesi pyykkiä.
Aleksandra pani alulle Jumalanäidin Kazanilaisen ikonin kivikirkon rakennuttamisen Divejevoon. Hän hankki kirkkoon temppeli-ikonin Kazanista, pyhäinjäännöksiä Kiovasta ja kirkonkellon Moskovasta. Eräs hyväntekijä lahjoitti hänelle maapalstan kirkon vierestä. Puoli vuotta ennen kuolemaansa Aleksandra rakennutti kolme keljaa ja muutti niihin neljän kuuliaisuussisarensa kanssa. He kilvoittelivat lakkaamatta rukoillen ja työtä tehden. Sarovin luostari huolehti pienen yhteisön toimeentulosta ja korvaukseksi sisaret tekivät ompelutöitä veljestölle.
Pari viikkoa ennen äiti Aleksandran kuolemaa Sarovin luostarin rahastonhoitaja isä Jesaja vihki hänet suureen skeemaan. Samoihin aikoihin Sarovin luostarin johtaja isä Pahomi vieraili hänen luonaan nuoren munkkidiakoni Serafim Sarovilaisen kanssa (2.1.). Äiti Aleksandra pyysi isä Pahomia huolehtimaan pienestä sisaristosta ja tulevasta Jumalanäidin lupaamasta luostarista. Isä Pahomi vetosi vanhuuteensa ja kehotti äiti Aleksandraa uskomaan huolenpidon luostarista pyhittäjä Serafimille.
Viimeisinä elinpäivinään Aleksandra osallistui joka päivä pyhään ehtoolliseen. Hän antoi sielunsa rauhassa Herralle kesäkuun 13. päivänä 1789. Sarovin ohjaajavanhukset Pahomi ja Jesaja toimittivat hautauspalveluksen yhdessä munkkidiakoni Serafimin kanssa.
Pyhittäjä-äiti Aleksandra uskoi lujasti Jumalanäidin lupaukseen, vaikkei saanut nähdä sen toteutumista: hänen kuollessaan Divejevon yhteisössä oli vain muutama sisar. 1900-luvun alkuun mennessä Divejevo kuitenkin kasvoi suureksi luostariksi monine kirkkoineen. Sisariston määrä nousi noin tuhanteen henkeen. Neuvostovallan aikana luostari suljettiin ja sisaristo hajotettiin.
Divejevon luostari aloitti toimintansa uudelleen vuonna 1991. Samana vuonna sinne tuotiin pyhittäjä Serafim Sarovilaisen pyhäinjäännökset, jotka olivat löytyneet Pietarista, uskonnon ja ateismin historian museosta. Kukoistava Divejevon luostari on nykyisin yksi Venäjän kirkon suurimmista pyhiinvaelluskohteista. Pyhittäjä-äiti Aleksandran hauta avattiin ja pyhäinjäännökset löydettiin vuonna 2000. Samana vuonna alkoi hänen virallinen kunnioituksensa Nižni Novgorodin hiippakunnan paikallisena pyhänä. Neljä vuotta myöhemmin hänen nimensä liitettiin Venäjän kirkon viralliseen pyhäinkalenteriin.