Pyhittäjä-äidit Marana ja Kyra

Syyrian alueella kilvoitteli 400-luvulla valtaisa määrä askeetteja. Pyhät Marana ja Kyra ovat esimerkkejä alueen naispuolisista kilvoittelijoista, joista yleensä on vähemmän tietoa. He olivat kotoisin Beroiasta (nyk. Aleppo) ja heidän perheensä olivat ylimyssukua. Marana ja Kyra eivät olleet kiinnostuneita maailmallisista saavutuksista. Vuonna 398 he hankkivat itselleen kaupungin liepeiltä rakennelman, jossa oli seinät mutta ei kattoa. He sulkeutuivat sinne ja muurasivat oven kiinni. Oveen jätettiin pieni aukko, josta heidän palvelijattarensa saattoivat kurkistaa sisään ja nähdä, kuinka pyhät naiset seisoivat rukouksessa avoimen taivaan alla. Heidän näkemisensä innoitti palvelijattaria hengelliseen elämään enemmän kuin mitkään sanat tai opetukset. Palvelijattaret asuivat omassa majassaan ja veivät kilvoittelijoiden vähäiset ruoka-annokset oven aukosta.

Marana ja Kyra kilvoittelivat täydessä hiljaisuudessa lukuun ottamatta pääsiäisen jälkeistä seitsenviikkoista juhlakautta, jolloin Marana keskusteli ikkuna-aukosta naispuolisten vieraidensa kanssa. Kyran ei koskaan kuultu sanovan sanaakaan. Kumpikin kantoi poikkeuksellisen suuria ja painavia rautakahleita, ja heiveröisellä Kyralla oli niin raskaat kahleet, että hän kykeni vain vaivoin suoristautumaan. Kummallakin oli niin iso viitta, että edes kasvoja ja käsiä ei juuri näkynyt.

Kunnioituksesta piispuutta kohtaan Marana ja Kyra päästivät piispa Teodoretoksen käymään luonaan; tämä joutui tosin kaivautumaan oven alta. Aikansa suostuteltuaan piispa sai naiset luopumaan kahleista, mutta piispan poistuttua he pukivat ne jälleen ylleen.

Marana ja Kyra viettivät kolme kertaa 40 vuorokauden paaston Mooseksen tavoin syömättä mitään koko aikana. Lisäksi he viettivät ainakin kolmesti kolmen viikon täyspaaston profeetta Danielin esimerkin innoittamina.

Aivan koko elämäänsä Marana ja Kyra eivät kilvoitelleet sulkeutuneena. Kerran he jättivät kilvoituspaikkansa päästäkseen käymään pyhiinvaelluksella Jerusalemissa Kristuksen pelastavaisten kärsimysten tapahtumapaikoilla. He eivät syöneet matkalla mitään vaan nauttivat pienen aterian vasta kun olivat ensin saaneet rukoilla Pyhässä kaupungissa. Toisen kerran he jättivät kilvoituspaikkansa saadakseen käydä pyhän Teklan pyhäkössä Isauriassa. Silloinkaan he eivät matkalla syöneet mitään. Piispa Teodoretos piti heidän kilvoitusintoaan niin mielettömänä, että totesi heidän menneen sekaisin jumalallisesta rakkaudesta.

Tällä tavoin pyhät Marana ja Kyra kilvoittelivat vuosikymmenestä toiseen. He rakastivat kilvoituselämää vielä yli 40 vuoden jälkeenkin aivan kuin olisivat juuri aloittaneet sen. He säilyttivät aina ilon sydämissään, eikä polttava helle, rankkasade tai talvipakkanen saanut heitä antamaan periksi. Taivaallisen Sulhasen kauneutta katsellen he kestivät kilvoitusten vaivat helposti ja saavuttivat niiden päämäärän: Rakastettunsa näkemisen ja voitonkruunun saamisen Hänen kädestään. Piispa Teodoretos kirjoitti heidän elämäkertansa jo heidän eläessään, joten heidän viimeisistä vaiheistaan ei ole säilynyt tietoa.