Pyhät marttyyrit Sergios ja Bakkos

Maineikkaat marttyyrit Sergios ja Bakkos (Bakkhos) elivät keisari Diocletianuksen kanssahallitsijan keisari Maximianus Herculiuksen (286–305) aikana. Keisari ei tiennyt heidän olevan kristittyjä vaan teki heistä eliittijoukkojensa ylempiä upseereja huolimatta heidän nuoresta iästään: Sergioksesta upseerikoulun komentajan ja Bakkoksesta hänen kakkosmiehensä.

Toiset upseerit kadehtivat veljeksiä ja panettelivat heitä keisarille syyttäen heitä jumalien pilkasta. Keisari ei uskonut syytöksiä vaan määräsi kaikki uhraamaan julkisesti epäjumalille, jotta kaikki näkisivät asian oikean laidan. Mutta Sergios ja Bakkos todellakin olivat ainoat, jotka kieltäytyivät ottamasta osaa menoihin. Maximianus piti heidän alistumattomuuttaan avoimena kapinana ja käski tuoda heidät oikeusistuimensa eteen antamaan selonteko asiasta. ”Me olemme velvollisia palvelemaan sinua uskollisesti armeijassasi mutta vain maan päällä”, he sanoivat keisarille rohkeasti. ”Tuli ja miekka eivät koskaan voi onnistua erottamaan meitä yhdestä, todellisesta Jumalasta, jota me palvomme, eivätkä ne varmasti saa meitä ihailemaan järjettömiä epäjumalia. Mikään ei tee meitä onnellisemmaksi kuin uskon puolesta kärsiminen.”

Maximianus otti pois heidän sotilaalliset arvomerkkinsä ja käski pukea heidät naisten vaatteisiin. Heidän kaulaansa pantiin raskaat rautakahleet, ja heitä vedettiin pitkin katuja. Tehtyään heidät naurunalaiseksi kaiken kansan edessä keisari käski viedä heidät varuskunnasta toiseen aina itäisten alueiden kuvernöörin Antiokhoksen esikuntaan saakka Baliksessa (Barbalissos) Eufratin varrella. Keisari kirjoitti Antiokhokselle pyytäen tätä käyttämään kaikki keinot nuorukaisten mielen muuttamiseksi.

Antiokhos oli erityisen julma ja armoton mies, mutta pyhät nuorukaiset säilyttivät tyyneytensä kuvernöörin uhkausten ja imarteluyritysten edessä. Sergios suljettiin vankilaan, mutta Bakkos vietiin kidutettavaksi. Häntä hakattiin julmasti häränjänteillä niin kauan, että hän antoi sielunsa Jumalalle liittyen riemuiten enkelien ja pyhien sotajoukkoihin.

Seuraavana päivänä Sergios tuotiin ulos. Hän oli allapäin, koska oli vielä tässä turhuuden maailmassa, vaikka hänen toverinsa oli jo päässyt autuuden iloon. Antiokhos näki turhaan vaivaa saadakseen Sergioksen luopumaan. Hän muistutti Sergiosta tämän aiemmasta asemasta ja uhkasi häntä julmilla kidutuksilla. Lopulta hän pani Sergioksen jalkoihin kengät, joissa oli teräviä nauloja, ja pakotti hänet juoksemaan vaununsa edellä viisitoista kilometriä Neljän tornin linnakkeeseen (Qseiras-Sele). Herran kärsimyksiin osallistumisen riemu kohotti nuorukaisen ruumiillisten kärsimysten yläpuolelle ja hän riensi innokkaasti eteenpäin psalmeja hyräillen. Yöllä enkeli ilmestyi hänelle virkistäen häntä ja valmistaen häntä uusiin koetuksiin. Antiokhos määräsi Sergioksen mestattavaksi seuraavassa varuskunnassa Rosafassa. Kun he pääsivät perille, pyhä marttyyri pyysi teloittajiaan suomaan hänelle muutaman hetken, jotka hän käytti rukoilemalla palavasti Jumalaa vainoojiensa puolesta. Sitten hän taivutti kaulansa miekan alle ja siirtyi Bakkoksen luokse taivaan valtakuntaan.

Bakkoksen surmapaikan Suran kristityt tahtoivat viedä Sergioksen ruumiin salaa omaan kyläänsä, mutta pyhä ei sallinut sitä vaan esti heidän aikeensa antamalla tulipalon syttyä. Rosafan kristityt riensivät paikalle, ajoivat ruumiiden havittelijat pois ja veivät pyhät jäännökset turvaan.

Myöhemmin pyhän Sergioksen haudalle rakennettiin kirkko, josta tuli yksi idän kunnioitetuimpia pyhäkköjä. Vuosittaisilla pyhiinvaelluksilla tapahtui paljon ihmeitä. 500-luvulla kirkossa kastettiin paljon arabeja. Rosafan kaupunkia alettiin 500-luvun alussa kutsua Sergiopolikseksi, ja se säilytti asemansa pyhiinvaelluskohteena vuosisatojen ajan, kunnes se hävitettiin 1200-luvulla. Syyrialaisessa Maalulan kylässä on säilynyt Pyhien Sergioksen ja Bakkoksen luostari, joka on rakennettu 400-luvulla. Pyhien kallot ovat nykyään kunnioitettavana Athoksen pyhällä vuorella, Sergioksen Simonos Petrassa ja Bakkoksen Vatopedissa.