Pyhät marttyyrit Pegasios, Aftonios, Akindynos, Elpidoforos ja Anempodistos sekä 28 Persian sotilasmarttyyria

Yksi kirkon historian julmimmista kristittyjen vainoista tapahtui Persiassa vuosien 339–379 välillä. Pegasios, Akindynos ja Anempodistos olivat kristittyjä hovimiehiä Persian kuninkaan Šapur II:n (309–379) palveluksessa. Kuninkaan käynnistettyä verenhimoiset vainotoimet kolmikko vetäytyi hovista, ja kristityt alkoivat kokoontua heidän kotonaan. He rohkaisivat kaikkia pysymään horjumattomina Kristus Vapahtajan tunnustajina.

Pian Pegasios, Akindynos ja Anempodistos pidätettiin. Heidät ruoskittiin ankarasti ja tuotiin kuninkaan eteen kuulusteltavaksi. He eivät vastanneet kuninkaan kysymyksiin vaan julistivat rohkeasti evankeliumin sanomaa, mikä sai kuninkaan vihastumaan ja uhkailemaan heitä kidutuksilla. ”Kristuksen rakkauden tähden me olemme valmiit kidutuksiin sielumme pelastukseksi ja hyödyksi”, he vastasivat ja alkoivat rukoilla: ”Kristus Jumala, joka rakkaudessasi kestit ristiinnaulitsemisen ja parjaamisen, valaise meitä ja pelasta meidät tyrannin juonilta, jotta kaikki saisivat tietää Sinun olevan Jumala taivaassa ja voivan tehdä kaiken.”

Marttyyrit pantiin makaamaan tulipunaiseksi kuumennetulle rautalevylle, ja heitä kidutettiin sulalla lyijyllä, mutta heidän rukoillessaan polttava kuumuus alkoi tuntua heistä raikkaalta kasteelta, ja he kestivät kaiken vahingoittumattomina. Nähdessään tämän Aftonios-niminen sotilas huusi: ”Suuri on kristittyjen Jumala!” ja ilmoitti haluavansa tulla kristityksi. Hänet määrättiin saman tien mestattavaksi. Aftonios pyysi marttyyreita rukoilemaan puolestaan, mutta he vastasivat: ”Veli, mene iloon. Autuas olet sinä, sillä sinä saat seisoa meistä ensimmäisenä pyhän Kolminaisuuden edessä. Siksi me paremminkin tarvitsemme sinun rukouksiasi.” Aftonios halasi ja suuteli heitä ja hänet mestattiin.

Pyhien marttyyrien kidutuksia seuranneesta kansanjoukosta astui esiin hallitusmies Elpidoforos, joka oli ollut kristitty salaa, mutta nyt hän rohkaistui niin, että alkoi nuhdella kuningasta avoimesti. Sitten hän kääntyi marttyyrien puoleen ja pyysi heitä anomaan Jumalaa, että Hän tekisi hänetkin heidän seuransa arvoiseksi. He vastasivat: ”Älä ole huolissasi, rakas veli. Ole rohkea, sillä sinä saat käydä taivaan valtakuntaan meidän edellämme.” Nähdessään hallitusmiehensä vaihtaneen puolta kuningas Šapur määräsi hänen ja kaikken muidenkin Kristuksen palvelijoiden kaulat katkaistaviksi. Tuona päivänä lyötiin hengiltä 300 kristittyä, jotka pitivät parempana kuolla Kristuksen tähden kuin päästä osalliseksi katoavista nautinnoista.

Pegasios, Akindynos ja Anempodistos heitettiin kaivantoon, jossa oli villieläimiä, mutta Jumalan varjelemina he säilyivät hengissä. Lopulta heitä varten kuumennettiin tulinen pätsi. Sitä kohti astellessaan he rukoilivat Herraa Jeesusta Kristusta kiittäen Häntä kaikesta.

Kaikkien näiden tapahtumien aikana kiduttajat olivat kärsineet enemmän kuin kidutettavansa. Kun sotilaiden olisi nyt pitänyt heittää heidät tuleen, he alkoivatkin epäröidä. ”Mitä pelkäätte?” marttyyrit kysyivät: ”Jos jo tällainen pienen hetken kestävä tuli pelottaa teitä, kuinka ette pelkää helvetin sammumatonta tulta?” Sotilaat kertoivat, että heidän sydämensä oli ollut koko ajan täynnä tuskaa, kun he joutuivat kiduttamaan marttyyreja, ja kysyivät, kuinka voisivat välttää helvetin rangaistuksen. Marttyyrit rohkaisivat heitä sanoen: ”Kaikki, jotka uskovat Kristukseen, ainoaan todelliseen Jumalaan, vapautetaan rangaistuksesta.” Sotilaat päättivät palvella turmeltuneen maallisen kuninkaansa sijaan puhdasta taivaallista Kuningasta. He pyysivät marttyyreita tekemään heille kaiken, mitä heidän uskonsa edellytti. Marttyyrit täyttyivät ilolla ja rukoilivat Herraa vastaanottamaan ”nämä, jotka Sinä olet kutsunut viinitarhaasi yhdennellätoista hetkellä.” (Matt. 20:1-16) Heidän rukoillessaan 28 sotilasta sai rohkeutta toteuttaa päätöksensä: he jättivät aseensa, tekivät otsaansa ristinmerkin ja hyppäsivät tuliseen pätsiin yhdessä kolmen pyhän marttyyrin kanssa. Näin he kaikki saivat marttyyrien voittoseppeleen. Tämä tapahtui vuoden 345 tienoilla.