Pyhät marttyyrit Leonidas, Kharissa, Nike, Galine, Kallis, Nunekhia, Basilissa ja Teodora

Pyhä Leonidas oli kotoisin Peloponnesokselta. Hän toimi seitsemän nuoren kristityn naisen muodostaman kuoron johtajana. Keisari Deciuksen (249–251) toimeenpanemien kristittyjen vainojen aikana muut alueen kristityt piiloutuivat, mutta nämä naiset lauloivat Leonidaksen johdolla edelleen rohkeasti hymnejä ja kiitosvirsiä julistaen näin pelkäämättä uskoaan. Heidät kaikki pidätettiin muutama päivä ennen pääsiäistä Argopoliksen eli nykyisen Nea Epidauroksen alueella ja vietiin Korinttiin maaherra Venustuksen eteen.

Ensiksi kuulusteltiin Leonidasta, joka vastasi maaherran uhkailuihin: “Koettele ruumistani tulessa, niin saat nähdä, että vaikka se hajoaisikin, sieluni pysyy muuttumattomana. Ennemminkin se iloitsee päästessään vapaaksi katoavaisen elämän siteistä.” Sen jälkeen maaherra kutsui neidot luokseen ja yritti uskotella heille, että heidän hengellinen isänsä oli luvannut uhrata epäjumalille. He eivät menneet tähän ansaan vaan totesivat: “Mekin kannamme koko sydämestämme uhrin Herrallemme Jeesukselle Kristukselle.”

Tämän jälkeen Leonidasta kuulusteltiin vielä uudelleen ja syytettiin tottelemattomuudesta keisaria kohtaan. Tähän hän vastasi: “Alistun kaikkeen, mitä taivaan ja maan Hallitsija käskee, mutta keisareita tottelen vain silloin, kun se on oikein.” Maaherra suuttui vastauksesta ja käski nylkeä Leonidaksen elävältä ja kärventää hänen kylkiään soihduilla.

Samalla Venustus kuulusteli toisen kerran seitsemää neitoa ja kysyi, olivatko he Leonidaksen sukulaisia. “On totta, ettemme ole hänen sukuaan emmekä samaa sukupuolta hänen kanssaan”, he sanoivat, “mutta meitä yhdistää sama usko ja samanlainen elämäntapa.” “Siksi saattekin kestää samat kidutukset kuin hän”, maaherra vastasi.

Kidutusten aikana marttyyrit huudahtelivat rohkeasti tunnustaen uskonsa: “Me olemme kristittyjä ja olemme valmiita kärsimään mitä tahansa Kristuksen tähden!” Lopulta maaherra päätti, että heidät oli hukutettava mereen. Kun heitä vietiin meren rantaan, Kharissa alkoi laulaa jäljitellen Mooseksen sisarta Miriamia Punaisen meren rannalla (2. Moos.15:20–21). Hän veisasi omin sanoin muiden yhtyessä lauluun: “Olen juossut juoksemistani, oi Herra, ja sotajoukko ajaa minua takaa, mutta Sinua en ole kieltänyt. Oi Herra, pelasta minun sieluni!” He jatkoivat lauluaan veneessäkin. Kun heidät oli viety noin viiden kilometrin päähän rannasta, heidän kaulaansa sidottiin raskas kivi ja heidän kätensä köytettiin selän taakse. Sitten Leonidas heitettiin ensimmäisenä mereen. Ennen hukkumistaan hän ehti vielä huutaa: “Tänään saan toisen kasteen sisäisen ihmiseni puhdistumiseksi.” Seitsemän neitoa heitettiin heti perään hänen jälkeensä.

Myöhemmin kristityt löysivät rannalta kaikkien marttyyrien ruumiit. Löytöpaikalle rakennettiin heidän kunniakseen 400-luvulla valtava kirkko, jonka pituus oli 220 metriä. Se tuhoutui maanjärsityksessä vuonna 551. Kirkon perustukset löytyivät vuosina 1956–1961 tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa. Muitakin heille omistettuja arvokkaita kirkkoja on löytynyt.

Marttyyrien reliikit löydettiin erikoisella tavalla vuonna 1917. Jotkut Nea Epidauroksen hurskaat kristityt alkoivat saada ilmestyksiä, joissa kerrottiin, että tietyssä paikassa vähän kaupungin ulkopuolella on suuri aarre. Kun asiaa ryhdyttiin tutkimaan, paikalta löytyi kaksi kivistä sarkofagia, joissa toisessa oli kidutusten jälkiä kantava miehen luuranko ja toisessa seitsemän naisen luurangot. Argoksen metropoliitta tutki tapausta, ja paikalla alkoi heti tapahtua myös ihmeitä. Oli ilmeistä, että löydetyt luurangot olivat pyhän Leonidaksen ja hänen seitsemän suojattinsa reliikit. Epidauroksen asukkaat kiiruhtivat heti metropoliittansa johdolla rakentamaan reliikkien löytöpaikalle pyhille marttyyreille omistetun kirkon, josta on kehittynyt huomattava pyhiinvaelluskohde.

16
4