Pyhät marttyyrit Bassa ja hänen lapsensa Teognios, Agapios ja Pistos

Keisari Maximianus (286–305) määräsi, että kaikkien alamaisten piti uhrata jumalille hänen syntymäpäivänään, ja kaikkiin maakuntiin lähetettiin sanansaattajia ilmoittamaan asiasta. Tiedon saavuttua Makedonian Edessaan Helladeksen prokonsuli Pamfylius sekä Makedonian ja Thessalian prokonsuli Vincentinus käskivät kaikkien uhrata julkisesti samana päivänä Zeukselle, seuraavana auringolle ja seuraavina päivinä Hermekselle, Asklepiokselle ja muille jumalille. Monet pelokkaat kristityt alistuivat, mutta lujasti uskoon juurtuneet vastustivat käskyä urhoollisesti. Näiden joukossa olivat Bassa ja hänen kolme poikaansa.

Bassa oli ylhäissyntyinen nainen, joka oli perinyt uskon vanhemmiltaan, mutta hänet oli naitettu Valerianus-nimiselle ylimykselle, joka johti epäjumalille uhraamisen rituaaleja kaupungissa. Bassa vei poikansa Teognioksen, Agapioksen ja Pistoksen syrjään ja sanoi, että vaikka heidän isänsä oli antautunut demonien palvelukseen, heidän ei ollut oikein tehdä samoin, isän käskyvallasta huolimatta: ”Kiiruhtakaa Kristuksen luo, jotta luopumalla tämän maailman asioista saavuttaisitte ikuisen elämän.” Kun Valerianus käski poikien uhrata, he kieltäytyivät. Julma isä luovutti heidät Pamfyliukselle ja Vincentinukselle, jotka käyttivät tuomiovaltaa asiassa. Kuulustelussa pojat vastasivat noudattavansa kaikkia muita valtakunnan lakeja, mutta äitinsä ja esi-isiensä hurskauden tähden he halusivat noudattaa Kristuksen käskyjä. ”Olemme valmiita antautumaan kidutuksiin pitääksemme sielumme puhtaana Jumalan edessä tuomiopäivänä.”

Tuomarit käskivät repiä vanhimman pojan Teognioksen lihaa hänen äitinsä ja veljiensä edessä. Kidutusten keskelläkin poika pilkkasi pakanoiden voimattomuutta ja huusi saavuttavansa loistavan voiton heidän ansiostaan. Kun luut pilkottivat hänen ihonsa alta, hänen äitinsä rohkaisi häntä. Teognios pysyi lujana ja voitti omakseen marttyyrin kruunun. Sitten oikeuden eteen kutsuttiin Agapios, joka sanoi: ”Yritän olla nimeni arvoinen ja pysyä uskollisena Kristuksen rakkaudelle (agape).” Agapiosta ruoskittiin, mutta hän pilkkasi kidutusta ja pakanoiden antamia rikkauksien ja muiden etujen lupauksia. ”Haluan seurata veljeni jalanjälkiä. Nähtyäni hänen kestävyytensä kidutuksissa voin olla pitämättä ruumistani minään, jotta pääsisin näkemään sen ikuisen paikan, joka sielulleni on varattu Jumalan lähellä.” Tyrannit antoivat nylkeä hänet päästä rintaan asti. Sitten Agapios huusi: ”Mikään ei ole suloisempaa kuin kärsiä Kristuksen tähden!” ja antoi sielunsa Jumalan käsiin. Myös nuorin veli Pistos tunnusti rohkeasti uskonsa (pistis) varmana siitä, että osoittautuisi nimensä arvoiseksi. Tuomarien väitteisiin hän vastasi, että he voisivat tehdä hänen ruumiilleen mitä halusivat, mutta hänen sielunsa oli Jumalan armosta vahva. Hänen nivelensä kiskottiin sijoiltaan ennen kuin hänet mestattiin hänen viimeisen kiitosrukouksensa jälkeen. Silloin taivaasta kuului ääni, joka toivotti kolme nuorta marttyyria tervetulleiksi.

Marttyyriveljesten äiti Bassa vietiin vankilaan, ja pakanat yrittivät suostutella häntä alistumaan keisarin määräyksiin, mutta hän ei vastannut heille eikä ottanut heidän tarjoamaansa ruokaa. Seitsemän päivän kuluttua enkeli toi hänelle taivaallista ruokaa ja vahvisti häntä. Kun Vincentinuksen piti lähteä kaupunkiin, jossa hänen toimipaikkansa oli, hän otti Bassan mukaansa. Perillä hän yritti saada Bassan uhraamaan jumalille yhdessä hänen kanssaan, mutta Bassa sanoi: ”Et kai sinä, jumalaton mies, luule pystyväsi kääntämään minut tieltä, jonka kolme poikaani jo kulkivat saadakseen voiton kruunun? Kristus on antanut minulle hyviä aseita, joilla minä selviydyn sinun kieroiluistasi!”

Prokonsuli käski viedä Bassan areenalle villieläinten eteen. Tiikeri, joka päästettiin hänen kimppuunsa, asettui hänen jalkojensa juureen, mutta kun eläinten hoitajat yrittivät viedä sitä takaisin häkkiin, se raateli heidät. Kukaan ei saanut viedyksi sitä häkkiin ennen kuin Bassa käski sen palata sinne rauhallisesti. Ihmisjoukot huusivat ja pyysivät vapauttamaan Bassan, mutta paatunut tuomari ei halunnut tunnustaa naisen voittaneen hänet vaan määräsi, että Bassa hukutettaisiin avomerellä. Kun vene oli yli 40 stadioninmitan päässä rannasta, teloittajiksi määrätyt miehet näkivät pyhän Bassan hahmon kirkastuvan. He lankesivat maahan kasvoilleen, mutta kun he nousivat, Bassa oli palannut tavalliseen olotilaansa ja pyysi heitä suorittamaan tehtävänsä. Hänet heitettiin aaltoihin, mistä kolme enkeliolentoa otti hänet vastaan, vei hänet laivaan ja antoi hänen istua kuninkaalliselle valtaistuimelle.

Kahdeksantoista päivän matkan jälkeen laiva tuli Halonen saarelle (nyk. Turkin Pasalimani) Hellespontoksessa, missä Bassa vietiin viranomaisten eteen. Nämä kysyivät prokonsuli Vincentinukselta, mitä hänelle pitäisi tehdä. Tämä kirjoitti Hellespontoksen kuvernööri Laodiciukselle ja käski hänen välittömästi surmauttaa Bassan noituudesta syytettynä. Kuvernööri kysyi, miksi Bassa oli niin innokas kuolemaan. Kristuksen palvelija vastasi: ”Minulla on kiire päästä vapaaksi kuolemasta ja periä ikuinen elämä.” Hänen kätensä sidottiin selän taakse, ja teloittajat katkaisivat ensin hänen raajansa ja sitten mestasivat hänet. Näin pyhä Bassa voitti omakseen marttyyrin kruunun. Pappi Sofronios huolehti Bassan hautauksesta, ja myöhemmin pyhän marttyyri Bassan kunniaksi rakennettiin kirkko korkealle paikalle, jotta se olisi merimiesten nähtävissä, sillä nämä pitivät pyhää marttyyri Bassaa suojelijanaan.