Pyhät apostolit Jason ja Sosipatros sekä marttyyriprinsessa Kerkyra

Pyhä Jason oli kotoisin Tarsoksesta. Hän kuuluu Vapahtajan seitsemänkymmenen apostolin joukkoon. Jason tapasi pyhän apostoli Paavalin (29.6.), kun tämä oli levittämässä evankeliumia Tessalonikassa. Jason vakuuttui apostolin sanoista ja useiden muiden tavoin hänkin kääntyi kristityksi. Hän tarjoutui majoittamaan Paavalin ja tämän mukana matkanneen Silaksen luokseen, ja nämä hyväksyivät tarjouksen.

Apostoli Paavalin sanat ja pyhien kirjoitusten tulkinta kohtasivat Tessalonikassa myös torjuntaa ja ärtymystä. Paavalille vihastuneet juutalaiset alkoivat etsiä häntä, mutta eivät löytäneet häntä mistään. Tämän vuoksi he ottivat kiinni Jasonin ja muutamia hänen tovereitaan. He raahasivat heidät kaupungin viranomaisten eteen ja syyttivät Jasonia siitä, että tämä oli majoittanut luokseen keisaria vastaan juonittelevia miehiä.

Juutalaiset huusivat: ”Nyt ne koko maailman villitsijät ovat tulleet tännekin, ja Jason on ottanut heidät kotiinsa. Kaikki he rikkovat keisarin säädöksiä ja pitävät kuninkaana toista miestä, erästä Jeesusta.” (Ap. t. 17:5–8). Pyhä Johannes Krysostomos kirjoittaa Jasonin antaneen oman elämänsä alttiiksi vaaralle apostoli Paavalin puolesta. Krysostomos toteaa myös, että Jasonin teko oli osoitus todellisesta rakkaudesta, joka näkee vaivaa toisen puolesta (1. Tess. 1:3).[1]

Jason ei kuitenkaan joutunut olemaan vankina pitkään. Häneltä ja hänen tovereiltaan vaadittiin takuusumma, minkä jälkeen heidät vapautettiin (Ap. t. 17:9). Päästyään vapaaksi Jason lähti apostoli Paavalin mukaan ja matkasi hänen kanssaan Makedoniaan ja Aasiaan. Paavalin seuraajien joukossa Jason tapasi Sosipatroksen (tunnetaan myös nimellä Sopater). Tämä oli kotoisin Peloponnesoksen Akhaiasta. Kirjeessään roomalaisille apostoli Paavali kutsui heitä ”maanmiehikseen”.[2] Tällä Paavali viitannee Jasonin kotikaupunkiin, Tarsokseen, josta hän on myös itse kotoisin.

Apostoli Paavali antoi Tarsoksen seurakunnan johtamisen Jasonin tehtäväksi. Sosipatroksen käsiin hän luovutti Ikonionin seurakunnan. Kun apostolit olivat vahvistaneet näiden kirkkojen perustukset kristillisyyden lujalle kalliolle, he lähtivät länteen, jossa he jatkoivat evankeliumin julistamista.

Jason ja Sosipatros saapuivat Kerkyran (lat. Corcyra, nyk. Korfu) saarelle ja alkoivat rakentaa kirkkoa saaren pääkaupungin muurien ulkopuolelle. He omistivat kirkon ensimmäiselle marttyyrille pyhälle Stefanokselle. Apostolien lakkaamattomat ylistysveisut Jumalalle vetivät ihmisiä puoleensa. Jasonin ja Sosipatroksen vaikutuksesta monet kääntyivät kristityiksi. Saaren kuninkaana oli tuohon aikaan Kerkyllinos, joka huolestui kuullessaan apostolien menestyksestä ja haetutti sen vuoksi Jasonin ja Sosipatroksen luokseen.

Kuningas yritti saada apostolit uhraamaan jumalilleen, mutta he kieltäytyivät jyrkästi epäjumalanpalvonnasta. ”Tee ruumillemme mitä tahansa haluat. Sinulla ei kuitenkaan ole mitään valtaa sieluumme, koska se kuuluu Jumalalle”, apostolit huudahtivat kuninkaalle.

Jason ja Sosipatros heitettiin vankilaan. Tyrmässä he kohtasivat seitsemän miestä, jotka oli tuomittu varkaudesta. Miesten nimet olivat Saturninus, Jakiskholos (Insischolus), Faustianus, Januarius, Marsalios, Eufrasios ja Mammos. Apostolit puhuivat heille ikuisesta elämästä. Varkaat kuuntelivat heitä tarkkaavaisesti, ja apostolien esimerkillinen kärsivällisyys teki heihin vaikutuksen. Jonkin ajan kuluttua kaikki seitsemän kääntyivät kristityiksi.

Ryövärien lisäksi kristinuskon omaksui vanginvartija Antonios, joka huomasi ihmeellisen valon ja tuoksun täyttävän vankilan, kun apostolit olivat siellä. Apostolien sanat vakuuttivat hänetkin kristinuskon totuudesta.

Kuninkaan kuultua, että apostolit olivat saaneet ryövärit kääntymään kristityiksi, hän lähetti vankilaan sotilaita. Astuessaan sisään nämä kohtasivat hämmästyttävän näyn. Rauhallinen Antonios istui paikallaan hymyillen iloisesti, ja hänen vierellään oli säteilevä olento, jolla oli toisessa kädessään miekka ja toisessa risti. Vangeilla oli kultaiset kruunut. Vankilan holveissa kaikui laulu: ”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot...”

Kuningas haetutti kristityksi kääntyneen vanginvartijan eteensä. ”Miksi hylkäsit isiesi uskon?” hän kysyi Antoniokselta. Tämä ei sanonut mitään. Sen sijaan hän teki ristinmerkin kuninkaan kasvoille. Ärsyyntynyt kuningas käski hakata Antoniokselta käden irti.

Pyhää Henkeä täynnä Antonios pysyi kuitenkin rohkeana, ja enkelin vahvistamana hän alkoi rukoilla. Rukouksen voimasta nousi myrsky, joka heitti maahan kuninkaan vaimon ja kaksi poikaa. Kuninkaan sydän pysyi kuitenkin kylmänä, ja hän määräsi Antonioksen mestattavaksi.

Antonios vietiin kaupungin ulkopuolelle, ja hän antoi sielunsa Jumalan käsiin. Kristityt hakivat Antonioksen ruumiin ja hautasivat hänet apostolien rakentamaan Pyhän Stefanoksen kirkkoon. Kaksi päivää myöhemmin kuningas haetutti Jasonin ja Sosipatroksen luokseen. Kuningas ilmoitti apostoleille, että Antonios oli kuollut. Nämä eivät kuitenkaan säikähtäneet, vaan alkoivat ylistää Jumalaa, joka oli antanut Antoniokselle marttyyrien katoamattoman kruunun.

Seuraavana päivänä seitsemän kristityiksi kääntynyttä ryöväriä vietiin prefekti Carpianuksen eteen. Heitä alettiin kuulustella ja kiduttaa. Prefekti yritti saada heitä luopumaan Kristuksesta. Kuningas Kerkyllianoksen viisitoistavuotias tytär Kerkyra sattui paikalle ja näki kaiken palatsin ikkunasta. Hän kiinnostui näkemästään ja kysyi palvelijattariltaan, mitä oli tekeillä. Kun kuninkaantytär sai tietää ryöväreiden kärsivän Kristuksen tähden, hän ilmoitti haluavansa kuulua heidän joukkoonsa. ”Minäkin olen kristitty”, hän huudahti. Kerkyra juoksi isänsä luo ja julisti tälle: ”Minä hylkään epäjumalanpalveluksen, sillä haluan Kristuksen morsiameksi.”

Kuningas Kerkyllianos järkyttyi suuresti tyttärensä kääntymyksestä ja meni sanattomaksi kuullessaan tämän sanat. Toivuttuaan järkytyksestä Kerkyllianos alkoi heti suostutella tytärtään luopumaan uudesta uskosta. ”Lapseni, haluatko kuolla ristiinnaulitun miehen puolesta, joka ei voinut auttaa edes itseään”, kuningas kysyi tyttäreltään. Kerkyra ei kuitenkaan suostunut kieltämään Kristusta. Hän ilmoitti isälleen, että Kristuksen tähden kuolleet olivat siunattuja.

Kuninkaan pohtiessa, mitä hänen tulisi tehdä tyttärelleen, Kerkyra lahjoitti kaikki korunsa köyhille. Hän valmistautui innokkaasti marttyyrikärsimyksiin, joiden hän tiesi odottavan itseään. Pian kuningas luovuttikin tyttärensä sotilaiden käsiin. Nämä raahasivat hänet kylään, jossa prefekti Carpianus alkoi kiduttaa häntä. Prefekti ei kuitenkaan saanut Kerkyraa luopumaan uskostaan Kristukseen, joten hän heitti hänet vankilaan.

Kuningas Kerkyllianos lähetti raa’an ja väkivaltaisen mustan sotilaan tyttärensä luo käskien tämän raiskata neidon. Jumalan voima kuitenkin suojeli Kerkyraa. Läheisestä metsästä saapui karhu, joka istui vankilan ovelle ja karjui niin, ettei sotilas uskaltanut astua sen ohi vankilaan. Kerkyra rauhoitti karhun pelkällä puheellaan. Sitten neito puhui hämmästyneelle sotilaalle Kristuksesta. Sotilas hylkäsi pahat aikeensa ja kääntyi kristityksi. Kerkyra antoi hänelle uuden nimen Kristodulos, ”Kristuksen palvelija”. Annettuaan sotilaalle ristin Kerkyra lähetti hänet pois. Kohdatessaan kaupunkilaisia Kristodulos sanoi heille, mitä Kerkyra oli neuvonut häntä sanomaan: ”Minä etsin Kristusta. Minä rakastan ja palvon häntä.” Kuullessaan Kristoduloksen sanat kaupunkilaiset ottivat hänet heti kiinni. Prefekti Carpianus antoi kiduttaa sotilasta ja lopulta surmautti hänet. Näin Kristodulos sai marttyyrikruunun.

Kun Kristodulos oli mestattu, Carpianus meni itse vankila-alueelle. Karhu oli kuitenkin edelleen paikalla, joten hän päätti sytyttää vankilan tuleen. Karhu pakeni tulta metsään. Kerkyra sen sijaan säästyi liekeiltä Jumalan ihmeellisen huolenpidon ansiosta: enkeli tuli hänen luokseen ja suojeli häntä tulelta. Kun Carpianus huomasi, että Kerkyra oli selvinnyt liekeistä vahingoittumattomana, hän määräsi neidon vietäväksi kaupungin ulkopuolelle. Siellä Kerkyra surmattiin. Pyhä marttyyri antoi sielunsa iloiten Kristuksen käsiin.

Pyhän Kerkyran kuoleman jälkeen kristityiksi kääntyneet ryövärit heitettiin patoihin, joissa oli kiehuvaa pikeä. Entiset ryövärit pyysivät Herraa armahtamaan heitä, niin kuin Hän oli armahtanut katunutta ryöväriä Golgatalla, ja antoivat sielunsa Hänen käsiinsä.

Nähdessään ryövärien horjumattoman uskon Kristukseen monet kääntyivät kristityiksi. Nämä uudet kristityt ottivat pyhien marttyyrien ruumiit ja hautasivat ne kunniallisesti. Kuullessaan tästä kuningas Kerkyllianos määräsi joukkonsa vainoamaan kristittyjä. Kristityt pakenivat eräälle saarelle, ja kuningas joukkoineen lähti ajamaan heitä takaa. Merimatkalla laiva kuitenkin upposi ja Kerkyllianos sotilaineen hukkui mereen.

Kuninkaan kuoleman jälkeen pyhät apostolit vapautettiin ja he jatkoivat lähetystyötään pakanoiden joukossa. Opetuksellaan he saivat monia kääntymään kristityiksi. Rauhallinen kausi jäi kuitenkin lyhyeksi. Korfun uusi hallitsija Datianus pidätytti jälleen apostolit. Datianus määräsi Sosipatroksen astumaan tynnyriin, joka sisälsi tulikuumaa tervaa. Sosipatros teki ristinmerkin ja pudottautui tervapataan. Näin pyhä apostoli Sosipatros antoi henkensä Jumalan käsiin ja sai marttyyrien kruunun.

Liekit alkoivat kuitenkin levitä tynnyristä ja polttivat useita pakanoita, jotka olivat paikalla seuraamassa pyhän apostolin surmaamista. Näky kauhistutti kuningas Datianusta, joka heittäytyi maahan ja alkoi anoa anteeksiantoa Sosipatroksen Jumalalta. Kuningas kääntyi Jasonin puoleen ja pyysi tältä apua ja ohjausta.

Jason hautasi ystävänsä Sosipatroksen. Hän kastoi kuninkaan ja antoi tälle uuden nimen Sebastianos. Jason kastoi myös monia muita, jotka olivat ihmeet nähtyään alkaneet uskoa Kristukseen. Lisäksi hän kutsui paenneet kristityt takaisin kaupunkiin. Korfun vanhat epäjumalanpalvontapaikat hävitettiin. Kristityt rakensivat uusia kirkkoja, ja erityisen tunnetuksi tuli suuri kirkko, joka omistettiin pyhälle Kerkyralle. Tämän kirkon lähelle kuningas Sebastianos asettui asumaan ja viettämään askeettista elämää.

Kuningas Sebastianoksen kuoleman jälkeen Jason teki useita ihmetekoja. Hänen kerrotaan muun muassa herättäneen kuolleista nuoren kruununprinssin. Eräänä päivänä Jason kuuli taivaallisen äänen ilmoittavan, että hän tulisi pian astumaan taivaalliseen valtakuntaan, jossa Sosipatros jo odotti. Jumalallisen ilmoituksen innoittamana Jason valmisti itselleen hautapaikan lähelle Sosipatroksen hautaa. Pian tämän jälkeen pyhä apostoli Jason nukkui kuolonuneen kuudenkymmenen vuoden iässä. Kreikkalaisessa kalenterissa muistopäivä on 29.4. Suomessa noudatetaan venäläistä käytäntöä, jossa muiston viettäminen on siirretty päivää aiemmaksi.


[1] Johannes Krysostomos: Hom. Act. 37 (Nicene and Post-Nicene Fathers  Series I,. Vol XI).

[2] Room. 16:21. Vanha suomennos ”heimolaisikseen” , uusi käännös ”maanmiehikseen”.

28
4