Pyhät apostolit Herodion, Agabos, Rufus, Flegon ja Asynkritos

Pyhät Herodion (Rodion), Agabos, Asynkritos, Rufus ja Flegon kuuluivat Herran seitsemänkymmenen apostolin joukkoon.[1] He elivät ensimmäisellä vuosisadalla.

Pyhä Herodion oli apostoli Pietarin (29.6.) oppilas, joka kulki Pietarin mukana tämän lähetysmatkoilla. Joidenkin tietojen mukaan Herodion oli sukua apostoli Paavalille (29.6.) ja matkasi tämän kanssa. Kristinuskon levitessä Balkanille Herodion vihittiin Hypaten (Uuden Patran) piispaksi. Piispanistuimeltaan Herodion levitti innokkaasti evankeliumia. Hän julistuksensa vaikutuksesta monet kreikkalaiset ja juutalaiset kääntyivät kristityiksi. Jotkut epäjumalanpalvojat ja juutalaiset kuitenkin raivostuivat kuullessaan Herodionin puheet. He hyökkäsivät Herodionin kimppuun, hakkasivat apostolia kepeillä ja heittelivät häntä kivillä. Lopulta eräs väkijoukosta iski Herodionia veitsellä. Tällä tavalla pyhä Herodion sai apostolin kunnian lisäksi Herralta myös marttyyrien kruunun.[2]

Apostoli Agabos puolestaan sai Jumalalta profetoimisen armolahjan. Muiden apostolien tavoin hän kierteli levittämässä ilosanomaa useissa eri maissa, mutta hän käytti myös erityistä armolahjaansa sanojensa tukena. Ollessaan Antiokiassa hän profetoi suuren nälänhädän koittavan (Ap. t. 11:27–28). Katovuodet alkoivat hieman myöhemmin ja koettelivat Rooman imperiumin alueita vuosina 44–48.

Palestiinan Kesareassa Agabos kohtasi apostoli Paavalin seurueineen. Hän paljasti Paavalille, mitä tälle tulisi tapahtumaan Jerusalemissa. Agabos otti Paavalilta vyön ja sitoi sillä omat jalkansa ja kätensä. Tämän jälkeen hän ilmoitti: “Näin sanoo Pyhä Henki: tällä tavoin juutalaiset Jerusalemissa sitovat sen miehen, jonka vyö tämä on, ja luovuttavat hänet pakanoiden käsiin.” (Ap. t. 21:11).

Kuullessaan Agaboksen profetian Kesarean kristityt yrittivät suostutella Paavalia luopumaan matkasta Jerusalemiin. Tämä ei kuitenkaan suostunut, vaan sanoi: “Miksi te tuollaista puhutte, miksi itkette ja raastatte minun sydäntäni? Minä olen valmis kahleisiin ja kuolemaankin Jerusalemissa Herran Jeesuksen nimen tähden.” (Ap. t. 21:13). Agaboksen puheet käännyttivät monia pakanoita Kristuksen puoleen. Pyhä apostoli jatkoi evankeliumin julistusta aina kuolemaansa asti.

Apostoli Rufus oli pyhän Simon Kyreneläisen (27.2.) poika. Simon oli kantanut Herran ristiä tämän matkalla Golgatalle (Mark. 15:21). Apostoli Paavali mainitsee Rufuksen ja tämän äidinkin kirjeessään roomalaisille: “Terveisiä Rufukselle, jonka Herra on valinnut, ja hänen äidilleen, joka on kuin äiti minullekin”, Paavali kirjoitti (Room. 16:13). Kirkkoisä Johannes Krysostomos kiinnitti huomiota näihin apostoli Paavalin sanoihin. Krysostomoksen mukaan Rufuksen äidin täytyi olla erittäin hyveellinen nainen, jotta apostoli saattoi kirjoittaa hänestä tähän tapaan. “Koko talo oli täynnä siunausta, ja juuri oli sopusoinnussa hedelmän kanssa”, Kultasuu totesi heistä.[3] Pyhästä Rufuksesta tuli aikanaan piispa kreikkalaiseen Thebain kaupunkiin, joka sijaitsee Ateenasta pohjoiseen.

Apostoli Asynkritos julisti evankeliumia kiertäen paikasta toiseen. Myöhemmin hänet vihittiin Vähässä-Aasiassa sijaitsevan Hyrkanian piispaksi. Paavali mainitsi myös Asynkritoksen kirjeessään roomalaisille (16:14). Pyhä Asynkritos kärsi marttyyrikuoleman, kun juutalaiset ja kreikkalaiset tappoivat hänet.

Myös apostoli Flegon matkasi paljon levittääkseen ilosanomaa pakanoiden keskuudessa. Hänestä tuli aikanaan piispa Marathonin kaupunkiin, Traakiaan. Monien muiden apostolien tavoin pyhä Flegon sai Herralta marttyyrien kruunun.


[1] Eräissä lähteissä tänä päivänä muisteltavien apostolien joukkoon lisätään myös pyhä apostoli Hermes, jolla on kuitenkin oma muistopäivänsä 8.3.

[2] Toisten lähteiden mukaan Herodion ei kuollut haavaansa, vaan parani. Tämän version mukaan Herodion lähti apostoli Paavalin mukaan tämän matkoille. He matkustivat yhdessä vuosien ajan kylväen Jumalan sanan siemeniä, ja pyhä Herodion kuoli samaan aikaan kuin apostoli Pietari, vuoden 67 tienoilla. Pyhä Herodion mestattiin miekalla, kun Pietari ristiinnaulittiin.

[3] Johannes Krysostomos: Homilia 31 (Nicene and Post-Nicene Fathers, First Series, Vol. 11).

8
4