Pyhä Vasili, Ostrogin ja Zahumljen metropoliitta

Pyhä Vasili (Vasilije) syntyi vuonna 1610 köyhään mutta hurskaaseen serbialaiseen perheeseen Popova Poljessa Hertsegovinassa. Kasteessa hän sai nimen Stojan. Lempeä ja nöyrä Stojan oppi aitoa hengellisyyttä ensin kotonaan, jossa jumalalliset asiat olivat etusijalla. Toiseksi hän sai hengellistä ravintoa jumalanpalveluksista, joissa hän seisoi liikahtamatta hartaan pelon vallassa aivan kuin olisi seissyt Jumalan valtaistuimen edessä.

Stojanin vartuttua vanhemmat lähettivät hänet läheiseen Zavalan luostariin, jossa hänen opetuksestaan vastasi hänen setänsä, igumeni Serafim. Pyhien isien kirjoitusten lukeminen sytytti Stojanin sydämessä rakkauden askeettiseen elämään ja halun ryhtyä munkiksi. Hän vietti ensin vähän aikaa Zavalan luostarissa, mutta siirtyi sieltä Tvrdošin kaupunkiin Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen luostariin, jossa hänet vihittiin munkiksi. Hän sai nimen Vasili pyhän Basileios Suuren mukaan. Pian munkki Vasili vihittiin pappismunkiksi ja kutsuttiin Montenegroon Cetinjen metropoliitta Mardarioksen alaiseksi.

1600-luvun alussa Serbia ja koko Balkan oli turkkilaisvallan alla. Kristittyjä kääntyi islamiin, mutta samalla myös jesuiitat tekivät käännytystyötä ortodoksien parissa yrittäen taivuttaa heitä liittymään uniaatteihin. Nuori pappismunkki Vasili arvosteli ankarin sanoin hyökkäyksiä ortodoksista uskoa vastaan ja vaati metropoliittaa puolustamaan ortodoksisuutta. Metropoliitta suhtautui asiaan välinpitämättömästi. Sen sijaan hän kääntyi Vasilia vastaan karkottaen hänet takaisin Tvrdošiin.

Vasili asettui Jumalansynnyttäjän luostariin, jossa hänet oli vihitty munkiksi. Sieltä käsin hän vieraili ortodoksisissa kirkoissa ja perheissä vahvistaen ihmisten uskoa. Vaikka Vasili oli piispansa karkottama, kansa piti häntä ortodoksisen uskon loistavana puolustajana. Vasili aloitti myös suuren kirjallisen, liturgisen ja hengellisen uudistusliikkeen, jonka perustana oli aktiivinen osallistuminen kirkon liturgiseen ja askeettiseen elämään. Hänen nähtiin usein kulkevan talosta taloon Hertsegovinassa julistamassa evankeliumia serbeille. Hänen toimintansa herätti myös turkkilaisten vallanpitäjien huomion. Viranomaiset alkoivat pitää häntä niin poliittisena kuin uskonnollisena vihollisena, ja hänen henkensä oli jatkuvasti vaarassa. Lopulta uskova kansa kehotti häntä pakenemaan Venäjälle.

Vasili vietti Venäjällä yli vuoden. Palatessaan Tvrdošiin hän toi mukanaan jumalanpalveluspukuja, kirjoja ja rahaa, jotka hän jakoi kirkkoihin ja perheille ympäri Hertsegovinaa. Hänen onnistui jopa avata koulu Tvrdošiin ja rakennuttaa sen pihalle kirkko. Nämä apostoliset teot eivät jääneet huomaamatta. Niin katoliset uniaatit kuin turkkilaisetkin ahdistelivat häntä ja lopulta hän joutui pakenemaan jälleen, tällä kertaa Athosvuorelle.

Matkalla Vasili pysähtyi Pechissä saadakseen Serbian patriarkka Paisioksen siunauksen ja kertoakseen serbien tukalasta tilanteesta Hertsegovinassa sekä omasta toiveestaan käydä Athosvuorella. Patriarkka pani merkille Vasilin syvän hengellisyyden. Hän piti tätä hyvänä piispaehdokkaana ja neuvoi häntä palaamaan pian takaisin.

Vasili vietti Athoksella vuoden. Hän asui serbialaisessa Hilandarin luostarissa, mutta vieraili myös monissa skiitoissa ja keljoissa tavaten Pyhän vuoren askeetteja ja hesykasti-isiä. Paluumatkalla Pechissä vuonna 1638 hän tapasi jälleen patriarkan, joka vihki hänet Trebinjen metropoliitaksi. Vaikka Vasili oli vielä alle 30-vuotias, häntä pidettiin hengellisesti kyllin viisaana taistelemaan Serbian kirkon lounaisosia koettelevia vaikeuksia vastaan.

Vasili tarttui heti innolla työhön. Pelkäämättä hän kiersi hiippakuntaansa vahvistaen laumansa uskoa. Aika oli kuitenkin yksi vaikeimmista Serbian kirkon historiassa. Turkkilaiset ryöstelivät kirkkoja ja luostareita. Tvrdošin luostari, jonka Vasili oli valinnut piispanistuimensa paikaksi, tuhottiin vain pari kuukautta hänen virkaan asettamisensa jälkeen. Kun turkkilaiset vielä salamurhasivat Itä-Hertsegovinan ja Zahumljen¹ metropoliitta Paisioksen, Vasilin vastuulle jäi myös tämän hiippakunta eli käytännöllisesti katsoen koko Serbian kirkon lounaisosa.

Tvrdošin luostarin tuhoamisen jälkeen Vasililla ei ollut majapaikkaa. Harkittuaan tilannetta ja kysyttyään neuvoa hän siirsi piispanistuimensa Ostrogin luostariin. Ensin hän asui ala-luostarissa, mutta siirtyi sitten ylä-luostariin asettuen entisen igumenin pyhittäjä Jesajan luolaan. Sieltä käsin hän johti hiippakuntaansa yli viisitoista vuotta.

Pyhä Vasili eli askeettisesti. Hän rukoili yötä päivää, paastosi, valvoi ja teki lukemattomia maahankumarruksia vahvistaakseen sieluaan ja saadakseen Jumalan Pyhän Hengen osallisuuden. Jumalan teki hänen kauttaan monia ihmeitä. Turkkilaisvallan aikanakin hänen onnistui rakennuttaa ja kunnostaa muutamia Ostrogin luostarin kirkkoja. Vasilin keljasta Ostrogin luostarissa tuli uskon linnake ja serbialaisen ortodoksian keskus 1600-luvulla.

Välillä pyhä Vasili kiersi vahvistamassa koettelemusten keskellä elävän kansan uskoa. Monet, jotka tunsivat hänen rukoustensa ihmeitä tekevän voiman ja saivat häneltä apua, pitivät häntä pyhänä jo hänen eläessään. Pahimpina vainon aikoina ihmiset tulivat joukoittain Ostrogin luostariin saadakseen häneltä hengellistä ja aineellista lohdutusta.

Vasilin suurin lahja laumalleen oli hänen kirkas läsnäolonsa vaikeuksien aikana. Hänen sitoutuneisuutensa ja uskollisuutensa Herralle välitti siunausta ympärilleen ja teki hänestä kestävyyden esikuvan ja lohduttajan koko kärsivälle ja vainotulle kansalle.

Kilvoiteltuaan monia vuosia rukoillen, paastoten ja nähden vaivaa Jumalan valtakunnan tähden pyhä Vasili antoi sielunsa rauhassa Herralle keljassaan Ostrogin luostarissa huhtikuun 29. päivänä 1671. Hän oli 60-vuotias ja oli uskollisesti ja pelkäämättä johtanut laumaansa yli 30 vuoden ajan. Kun hän oli henkäissyt viimeisen kerran, hänen keljansa täytti kirkas valo ja ihmeellisen ihana tuoksu levisi ympäristöön. Keljan alapuolella olevasta kalliosta puhkesi selittämättömällä tavalla kasvamaan viiniköynnös. Hänen haudallaan alkoi heti tapahtua ihmeitä.

Seitsemän vuotta kuolemansa jälkeen pyhä Vasili ilmestyi unessa Pyhän Luukkaan luostarin johtajalle igumeni Rafaelille kehottaen tätä avaamaan hänen hautansa. Rafael lähti heti munkkiensa kanssa Ostrogiin. Kun he avasivat haudan, he löysivät pyhän Vasilin vahanvärisen ruumiin, joka tuoksui basilikalta. Reliikit asetettiin kansan kunnioitettavaksi pyhäinjäännösarkkuun luostarin kirkkoon. Siitä lähtien Vasilia on kunnioitettu pyhänä.

Toisen maailmansodan aikana vuonna 1942 Ostrogin luostaria pommitettiin, mutta pyhän Vasilin suojeluksen ansiosta ammukset eivät vahingoittaneet rakennuksia. Yksi kranaatti putosi Vasilin kilvoitusluolan suulle, joka oli muutettu kappeliksi, mutta ei räjähtänyt. Pyhä Vasili on yksi Serbian rakastetuimmista pyhistä. Hänelle on omistettu useita kirkkoja ja hänen muistoaan vietetään hänen varsinaisen muistopäivänsä lisäksi vuoden mittaan useiden kirkkojuhlien yhteydessä.