Pyhä uusmarttyyri Serafim, Uglitšin arkkipiispa

Marttyyripiispa Serafim (Semjon Nikolajevitš Samoilov) syntyi vuonna 1881. Hän kävi Pultavan hengellisen seminaarin ja toimi sitten opettajana Alaskassa, missä hänet vihittiin munkiksi ja pappismunkiksi. Kuuden vuoden kuluttua hän palasi Venäjälle, ja pian Jaroslavlin metropoliitta, tuleva patriarkka Tiihon (26.9.), joka Alaskan vuosiltaan tunsi isä Serafimin, kutsui hänet johtamaan hiippakunnassaan sijaitsevaa Tolgan luostaria[1]. Vuonna 1920 Serafim vihittiin Jaroslavlin hiippakunnan apulaispiispaksi virkanimellä Uglitšin piispa.

Piispa Serafim kuului niin sanottuun ”rinnakkaissynodiin”, joka toimi patriarkka Tiihonin hiljaisella suostumuksella Danilovin luostarissa Moskovassa. Siihen kuului arvostettuja piispoja, muun muassa piispat Arseni Žadanovski ja Serafim Zvezdinski (13.8.). Jäsenet perustelivat rinnakkaisen synodin olemassaoloa sillä, että valtiollinen poliisi (GPU) kontrolloi tiiviisti varsinaisen patriarkaalisen synodin toimintaa ja painosti sitä myönnytyksiin. Rinnakkainen synodi pyrki hajauttamaan kirkon hallintoa ja elämää, mikä oli tehokkain keino bolševikkien kontrollin torjumiseksi. Lisäksi se vihki salaa pappeja ja piispoja. Näin rinnakkaisesta synodista tuli kulmakivi, jonka varaan rakentui myöhemmin maanalainen katakombikirkko.

Heinäkuussa 1922 piispa Serafim vangittiin ensimmäisen kerran. Patriarkka Tiihonin kuoleman jälkeen hän toimi joulukuusta 1926 seuraavan vuoden huhtikuuhun patriarkan vangitun viranhoitajan metropoliitta Pietarin (27.9) sijaisena johtaen Venäjän kirkkoa, mutta luovutti sitten johdon vankilasta vapautetulle metropoliitta Sergei Stragorodskille.

Vuonna 1927 valtiollinen poliisi (GPU) kutsui arkkipiispa Serafimin Moskovaan ja painosti häntä kompromisseihin. Hänelle saneltiin sopivat ehdokkaat, jotka hänen olisi pitänyt nimittää synodin jäseniksi. Tähän arkkipiispa vastasi luettelemalla omat ehdokkaansa, joiden joukossa oli muun muassa metropoliitta Kiril Smirnov. ”Hänhän istuu vankilassa”, tokaisivat erikoiskomission kuulustelijat. ”Itse olette panneet hänet istumaan, vapauttakaa hänet”, vastasi esipaimen. Pian tämän jälkeen hänet itsensä pidätettiin.

Vuonna 1927 metropoliitta Sergei antoi julkilausumansa, jossa hän vakuutti lojaalisuuttaan neuvostovallalle. Tämä sai arkkipiispa Serafimin liittymään Jaroslavlin metropoliitta Agafangelin johtamaan oppositioon. Hän vetosi metropoliitta Sergeihin ja kehotti tätä laatimaan uuden julkilausuman, joka korvaisi edellisen, tai luovuttamaan patriarkan viranhoitajan oikeudet metropoliitta Agafangelille, mutta nämä vetoomukset eivät tuottaneet tulosta. Päinvastoin, metropoliitta Sergei asetti hänet toimituskieltoon, ja pian hänet karkotettiin Jaroslavlista. Tästä huolimatta arkkipiispa Serafim jatkoi metropoliitan arvostelua kirjoittamalla ”Avoimen kirjeen koko kirkolle”. Siitä oli seurauksena pidätys ja viiden vuoden vankileirituomio. Kirje levisi kuitenkin laajalti ympäri Venäjää ja julkaistiin Belgradissa.

Solovetskin vankileirillä arkkipiispa joutui pakkotyöhön. Kerran tiiliskiviä kantaessaan hän putosi rakennustelineiltä, ja häneltä murtui kylkiluita. Ne eivät luutuneet kunnolla, mikä teki hänestä invalidin. Vuonna 1932 hänet vapautettiin leiriltä ja karkotettiin pohjoiseen. Karkotuspaikassaan hän johti maanalaista kirkkoa ja vihki pappeja ja munkkeja. Hänen hengellisten lastensa mukaan hänen ruumiinvoimansa heikkenivät mutta hengeltään hän oli vahva. Esipaimen oli sitä mieltä, että vainojen aikana kirkossa ei tarvita keskitettyä johtoa, vaan kunkin piispan tulee itse johtaa hiippakuntaansa.

Parin vuoden kuluttua esipaimen pidätettiin jälleen. Häntä syytettiin ortodoksisen vastavallankumouksellisen järjestön perustamisesta ja hänet tuomittiin viideksi vuodeksi pakkotyöleirille. Vuonna 1937 hänet teloitettiin ampumalla. Venäjän ulkomaalaiskirkko kanonisoi arkkipiispa Serafimin vuonna 1981 ja Venäjän kirkko vuonna 2000.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.


[1] Tolgan luostari, joka nykyään toimii naisluostarina, oli ennen vallankumousta munkkiluostari.

22
10