Pyhä uusmarttyyri Gregorios V, Konstantinopolin patriarkka

Pyhä Gregorios syntyi vuonna 1745 Peloponnesoksen Dimitsanassa ja sai kasteessa nimen Georgios. Hänen opettajinaan oli kaksi pappismunkkia, joista toinen oli hänen setänsä. Kun hän oli täyttänyt 20 vuotta, hän siirtyi Ateenaan jatkamaan opintojaan vielä kahdeksi vuodeksi arvostetun opettajan Demetrios Vodaksen johdolla.

Ateenasta Georgios siirtyi setänsä pappismunkki Meletioksen luo Smyrnaan. Hän auttoi setäänsä ja opiskeli samalla Smyrnan kuuluisassa Evankelisessa koulussa.[1] Sen jälkeen hän meni Strofadeksen saarella sijaitsevaan luostariin ja sai munkiksi vihkimyksessä nimekseen Gregorios. Sieltä hän siirtyi Patmokselle, jossa hän täydensi opintojaan kuuluisan opettaja Daniel Kerameoksen johdolla.

Kun Gregorios oli päättänyt opintonsa, Smyrnan metropoliitta Prokopios kutsui hänet luokseen, vihki hänet ylidiakonikseen ja pian myös pappismunkiksi. Prokopios valittiin patriarkaksi vuonna 1785. Seuraajakseen Smyrnaan hän valitsi Gregorioksen, joka vihittiin piispaksi Konstantinopolissa saman vuoden lokakuussa ja nimitettiin Smyrnan metropoliitaksi. Gregorios johti toimeliaasti ja viisaasti laumaansa Smyrnassa, joka oli rikas kaupunki ja Vähän-Aasian hellenismin keskus.

Turkkilaisvallan aikana uusien kirkkojen rakentaminen oli kielletty. Gregorios korjautti vanhoja kirkkoja ja rakennutti pienen rapistuneen Pyhän Foteinen kirkon paikalle Smyrnan upean uuden katedraalin. Tämä oli mahdollista, koska asia saatettiin näyttämään siltä, että oli kyse jo olemassa olleen kirkon korjauksesta. Piispoilla oli myös oikeus rakennuttaa rukoushuoneita. Gregorios onnistuikin rakennuttamaan kahteen kristittyjen asuttamaan kylään ensin rukoushuoneet, jotka sitten muutettiin kirkoiksi.

Metropoliitta Gregorios perusti myös kouluja ja huolehti niiden varattomista oppilaista. Hän onnistui vapauttamaan papiston pääveron maksusta, niin että kaikkien pappien puolesta maksettiin vuosittain määrätty summa kaupungin yhteisistä varoista. Kirkon varoista tuettiin köyhiä ja sairaita. Kaiken tämän ansiosta metropoliitta nautti suurta kansansuosiota. Kerran hän kuitenkin oli menettää sen, koska sovitellessaan joidenkin kristittyjen keskinäisiä riitoja hän oli tietämättään asettunut vääryyttä tehneen puolelle. Kun hän ymmärsi asian, hän meni kirkkoon ja puhui siellä ensin yksimielisyyden tarpeellisuudesta. Sen jälkeen hän tunnusti oman hairahduksensa ja langeten maahan koko kansan edessä pyysi kyynelsilmin anteeksi. Smyrnan metropoliittana Gregorios oli kahtena vuonna Konstantinopolin pyhän synodin jäsen, jolloin hän huolehti Halkin saarella sijaitsevan Pyhän Johanneksen kirkon korjaamisesta.

Kun patriarkka Gerasimos III luopui patriarkan tehtävästä vuonna 1797, pyhä synodi valitsi yksimielisesti Gregorioksen hänen tilalleen. Hänestä tuli patriarkka Gregorios V. Tehtävä ei suinkaan ollut helppo. Kreikan itsenäisyystaisteluja oli alettu jo valmistella. Ensi töikseen uusi patriarkka korjautti patriarkaatin rappeutuneen päärakennuksen korostaen näin ulkonaisestikin patriarkaatin asemaa. Rakennukseen sijoitettiin myös kirjapaino, joka julkaisi hänen valvonnassaan nykykreikaksi paljon hyödyllistä hengellistä kirjallisuutta. Hän perusti kouluja ja kiinnitti huomiota saarnan merkitykseen kansan kasvattajana.

Gregorioksen uskoninto, väsymätön toimeliaisuus, esteiden ja vaarojen halveksunta, luonteen vakaus ja lujuus, askeettinen olemus ja vaatimattomuus saivat aikaan, että kaikki kunnioittivat häntä. Huolenpito kirkon kanonien noudattamisesta ja jumalanpalvelusten huolellisesta ja hartaasta toimittamisesta teki kristittyihin vaikutuksen. Vuonna 1798 hänen onnistui lepyttää sulttaani, jolle Epeiroksen hallitsija Ali Paša oli kannellut Epeiroksen asukkaiden kapinahankkeista. Näin alue säästyi verilöylyltä.

Patriarkka Gregorios vaati piispoja asumaan omissa hiippakunnissaan. Jotkut olivat kuitenkin tottuneet viettämän enimmän aikansa Konstantinopolissa, eikä tämä määräys ja Gregorioksen muissakin asioissa vaatima kanonien tarkka noudattaminen miellyttänyt heitä. He panettelivat häntä sulttaanille, ettei hän ole kykenevä pitämään kristittyä väestöä valtakunnan rauhallisina alamaisina. Sulttaanin epäluulot heräsivät ja jo puolentoista vuoden kuluttua nimityksestä hän erotti Gregorioksen patriarkan tehtävästä ja lähetti maanpakoon. Ensin Gregorios kierteli eri puolilla Kreikkaa, mutta lopulliseksi karkotuspaikaksi hänelle määrättiin Athoksen Pyhä vuori, jossa hän asettui Ivironin luostariin. Hän vietti Athoksella viisi vuotta vieraillen kaikissa luostareissa ja skiitoissa. Hän saarnasi kirkoissa ja ratkaisi niin luostarien kuin myös munkkien kesken syntyneitä erimielisyyksiä. Itse hän vietti esimerkillistä munkin elämää.

Tällä välin Konstantinopolissa oli jo ehtinyt olla kaksi patriarkkaa. Vuonna 1806 pyhä synodi valitsi Gregorioksen uudelleen patriarkaksi. Tässä ei ollut mitään tavatonta: patriarkkojen viralta pano ja taas uudelleen valinta oli yleistä Osmanien valtakunnan aikana. Kun Gregorios palasi pääkaupunkiin, sekä papisto että kansa otti hänet iloiten vastaan. Hän jatkoi kirkollisen elämän tervehdyttämisoperaatiotaan muun muassa kieltämällä piispojen vihkimisen pelkällä tittelillä ilman hiippakuntaa ja määräämällä, että piispojen omaisuus heidän kuolemansa jälkeen kuului hiippakunnalle.

Gregorioksen toinenkin virkakausi jäi lyhyeksi. Vuonna 1808 Konstantinopolissa tapahtui vallankaappaus ja uusi sulttaani Mehmed II vaati Gregoriosta esittämään eroanomuksen. Hänen karkotuspaikkanaan oli tällä kertaa Prinssisaaret, mutta sieltä hänen järjestyksessä toinen seuraajansa patriarkka Jeremias siirsi hänet jälleen Athokselle vuonna 1809. Ivironin luostarissa Gregorios jatkoi patristisia tutkimuksiaan ja pääsi taas viettämään hänelle rakasta luostarielämää. Koko yhdeksänvuotisen karkotuksensa ajan hän seurasi kuitenkin tarkkaan kirkon ja valtakunnan tapahtumia.

Vuoden 1818 keskivaiheilla kreikkalaisen salaisen “Ystävyysseuran” yhdyshenkilö otti yhteyttä Gregoriokseen. Seuraan kuului lukuisia huomattavia kreikkalaisia sekä Osmanien valtakunnasta että muista maista. Sen päämääränä oli kansannousun järjestäminen tavoitteena Kreikan itsenäisyys. Gregorios kannatti lämpimästi itsenäistymistä mutta kehotti kärsivällisyyteen, koska hänen mielestään aika ei vielä ollut kypsä. Jo samana vuonna hänet valittiin kolmannen kerran patriarkaksi. Hän julkaisi kiertokirjeen, jossa hän kehotti perustamaan kouluja ja erityisesti viljelemään kreikan kieltä, jonka taito alkoi monin paikoin kristityiltäkin unohtua. Hän perusti myös “Armeliaisuusrahaston”, jonka hyväksi hän organisoi keräyksiä ja johon varakkaat kristityt antoivat huomattavia summia vaikeuksissa olevien kristiveljiensä ja -sisariensa auttamiseksi.

Kun Ystävyysseuran johtaja Aleksander Ipsilantis aloitti kansannousun Moldaviassa helmikuussa 1821, suurvisiiri kutsui patriarkan ja tämän tulkin luokseen kysyen heiltä ystävälliseen sävyyn, tiesivätkö he jotakin Peloponnesoksella mahdollisesti puhkeavasta kansannoususta. Molemmat kielsivät tietävänsä siitä mitään.

Maaliskuun alussa 1821 alkoivat pidätykset ja kuolemanrangaistukset. Pyhän synodin piispoja pidätettiin, ja seuraavana päivänä mestattiin kaikki Konstantinopolin arvohenkilöt, joilla oli sukulaisia Moldovalakiassa (nykyisen Romanian alueella). Mestattujen joukossa oli myös suuri dragomaani eli hallituksen virallinen kreikkalainen tulkki, joka oli vaikutusvaltainen kristittyjen edustaja. Patriarkka valitti Korkealle portille eli Osmanien valtakunnan hallitukselle piispojen pidätyksestä vakuuttaen heidän syyttömyyttään, mutta vastauksena oli vain uusia pidätyksiä. Jotkut Ystävyysseuran jäsenet murtuivat uhkausten edessä ja ilmiantoivat seuran muita jäseniä.

Kaikki Konstantinopolin huomattavat kristityt määrättiin siirtymään Fanarin kaupunginosaan, jossa patriarkaatti sijaitsi. Tällainen kaikkien yhteen kokoaminen enteili verilöylyä. Suojellakseen kristittyä väestöä patriarkka joutui tekemään myönnytyksiä, muun muassa julistamaan Ipsilantiksen kirkonkiroukseen. Hän antoi myös yhdessä kaupungin kreikkalaisten johtomiesten kanssa vakuutuksen, että he olivat Osmanien valtakunnan uskollisia alamaisia ja tekisivät kaikkensa yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi. Mutta kun vapaustaistelut alkoivat Peloponnesoksella maaliskuun 31. päivänä, telotukset aloitettiin uudelleen ja ne kohdistettiin etenkin niihin kaupunkilaisiin, joiden suku oli kotoisin Peloponnesokselta.

Pääsiäinen oli lähestymässä. Patriarkka sai turkkilaisilta käskyn ilmoittaa kristityille, että he saisivat kyllä mennä kirkkoon pääsiäisyönä, mutta kaikki perinteinen juhlinta ja vierailut jumalanpalveluksen jälkeen oli kielletty. Gregorios totesi kanssaan oleville piispoille: “Meidän kohdallamme toteutuu nyt profeetan sana: ‘Minä muutan teidän juhlanne murheeksi (Aamos 8:10)’.” Kerrotaan myös, että kun hän palmusunnuntaina söi paastosääntöjen juhlan kunniaksi sallimaa kala-ateriaa, hän totesi mietteliäänä: “Tänä sunnuntaina minä syön kalaa, mutta ensi sunnuntaina kalat syönevät minua…”

Tilanne kiristyi koko ajan, ja Venäjän suurlähetystö suositteli moneen otteeseen patriarkalle ja vielä elossa oleville kristittyjen johtomiehille, että he pakenisivat lähetystön avulla turvallista reittiä Odessaan. Mutta Gregorios ymmärsi, millaisia kostotoimenpiteitä hänen pakonsa saisi aikaan, ja vastasi: “Älkää houkutelko minua pakenemaan. Kuinka voisin jättää laumani? Olen patriarkka pelastaakseni kansani, en syöstäkseni sen janitsaarien miekkojen tapettavaksi. Kuolemani saa aikaan enemmän hyvää kuin elämäni. Ulkomaalaiset kristilliset johtajat kokevat tappamiseni yhteisen kristinuskomme herjaamisena. Kreikkalaiset tulevat taistelemaan epätoivon vimmalla, mikä usein johtaa voittoon. Ei, en antaudu maailman pilkattavaksi, niin että ihmiset Odessan tai Korfun kaduilla osoittelisivat minua sormellaan ja nimittelisivät ‘tappajapatriarkaksi’. Menen sinne, minne kansani kohtalo ja Jumala, jonka hallussa ovat kaikki niin jumalalliset kuin inhimillisetkin asiat, minua johtaa.”

Gregorioksen ennakkoaavistukset toteutuivat mitä julmimmalla tavalla. Pääsiäisenä, huhtikuun 10. päivänä, hän toimitti tyynesti ja ylevän juhlallisesti pyhän liturgian patriarkaatin kirkossa. Vain hänen kyyneleensä katkaisivat silloin tällöin palveluksen. Liturgian jälkeen hän vetäytyi vähän lepäämään. Silloin hänelle tuotiin sana, että Peloponnesokselta tulleen laivan matkustajat olivat vahvistaneet, että siellä oli tapahtunut kansannousu. Kun muut huolehtivat: “Mitä nyt tapahtuu?”, patriarkka vastasi tyynesti: “Tapahtukoon nyt ja aina se, mikä on Herran tahto!” Myöhemmin samana päivänä ulkoministeriön pääsihteeri yhdessä kreikkalaisen suuren dragomaanin kanssa saapui patriarkaattiin. Patriarkka luuli aluksi, että he tulivat tavanomaiselle pääsiäisvierailulle. Mutta päätulkki kutsui nopeasti paikalla olleet piispat koolle Pyhän synodin istuntosaliin ja ilmoitti heille, että patriarkka Gregorios V on pantu viralta, koska hänet on todettu epäluotettavaksi ja hän on osoittanut kiittämättömyyttä Korkeaa Porttia kohtaan.

Janitsaarit pidättivät heti erotetun patriarkan ja veivät hänet vankilaan. Siellä häntä kidutettiin ja hänelle tehtiin pilkallisia kysymyksiä, joihin hän reagoi arvokkaasti vaikenemalla. Vain silloin kun häntä kehotettiin kieltämän uskonsa Kristukseen, hän vastasi: “Kristittyjen patriarkan tulee kuolla kristittynä!”

Pian tämän jälkeen samana päivänä, kun pyhä synodi oli ensin valinnut uuden patriarkan, Gregoriosta kuljetettiin vartioituna ympäriinsä paikalle kokoontuneen runsaslukuisen turkkilaiskansan keskellä. Sitten hänet raahattiin takaisin patriarkaattiin ja hirtettiin siellä patriarkaatin keskimmäisen portin kamaraan. Portti on siitä lähtien pysynyt suljettuna. Viime hetkellään ennen hirttämistä pyhä patriarkka kohotti kätensä siunaukseen ja sanoi: “Herra Jeesus Kristus, ota minun henkeni vastaan.” Samaan aikaan patriarkaatin sisällä pyhän synodin piispat tapahtumista tietämättä onnittelivat vasta valittua uutta patriarkka Eugeniosta arvellen, että Gregorios oli vain karkotettu maanpakoon, kuten yleensä tapahtui.

Gregorioksen ruumis roikkui hirsipuussa kolme päivää. Uusi patriarkka yritti turhaan ostaa sen, niin että se voitaisiin haudata. Lopulta kaupungin juutalaiset saivat sen haltuunsa suurella hinnalla. Huutaen ja meluten he raahasivat sitä pitkin Fanarin kaupunginosan katuja, kunnes väsyivät ja heittivät sen herjauksia huudellen mereen. Silloin pyöveli nousi veneeseen ja veti ruumiin keskelle Keratioksen lahtea. Siellä hän sitoi sen kaulaan ison kiven ja pisteli sitä veitsellä, että se uppoaisi, jätti sen ja poistui.

Kristus tahtoi kuitenkin kunnioittaa marttyyriaan, ja kivestä huolimatta patriarkan ruumis ei uponnut, vaan ajelehti Venäjän lipun alla purjehtineen kreikkalaisen laivan viereen. Yksi merimiehistä tunnisti sen ja veti sen salaa yöllä laivaan. Sitten se vietiin kiireesti Odessaan. Ruumis oli säilynyt ilman kuoleman merkkejä, ja kun venäläiset viranomaiset olivat virallisesti tunnistaneet sen, se haudattiin juhlallisesti tsaarille kuuluvin kunnianosoituksin Odessan kreikkalaiseen Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon. Koko ortodoksinen Venäjä seurasi syvästi liikuttuneena näitä tapahtumia.

Vuonna 1871, kun Kreikan vapaustaistelujen alkamisesta oli kulunut 50 vuotta, pyhän marttyyripatriarkka Gregorios V:n reliikit siirrettiin suurenmoisin kunnianosoituksin Odessasta Ateenaan ja sijoitettiin Ateenan katedraaliin, missä ne ovat tänäkin päivänä.