Pyhä uusmarttyyri Georgios Kreetalainen

Pyhä marttyyri Georgios syntyi maalaispapin perheeseen Alkianoksen kylässä Kreetalla vuonna 1846. Jo nuoresta pitäen hän osallistui perheen maataloustöihin. Kirjasivistystä hän sai sen verran, että juuri ja juuri oppi lukemaan. Hän innostui pyhien elämäkerroista ja iltaisin pellolta tultuaan hän luki niitä myöhään yöhön. Vanhemmat joutuivat patistelemaan häntä yöunille muistuttaen, että raskas työpäivä odotti häntä seuraavana aamuna. Hän vastasi: ”En saa nukuttua kunnolla, jollen ensin ravitse itseäni pyhien kirjojen lukemisella.”

Georgioksen lukemista kuunteli hänen sokea veljensä Johannes. Kerran luettuaan jonkun suurmarttyyrin elämäkerran, Georgios huokasi: ”Oi Kristukseni, salli minunkin vuodattaa vereni rakkaudesta Sinuun.” Veli protestoi: ”Etkö ymmärrä, että siinä tapauksessa pitäisi nousta vaino kristittyjä vastaan? Sinä ja jotkut muut saattaisitte kyllä kestää ja kärsiä marttyyrikuoleman, mutta kuinka monet kieltäisivät uskonsa ja tuhoutuisivat!” Georgios vain toisti: ”Niin, Kristukseni, jos on Sinun tahtosi, anna minun vuodattaa vereni rakkaudesta Sinuun, niin kuin Sinä vuodatit omasi rakkaudesta minuun.” Veli ei enää sanonut mitään, mutta säilytti keskustelun muistissaan.

Kun Kreetan kreikkalainen väestö nousi vuonna 1861 kapinaan turkkilaisia vallanpitäjiä vastaan, nuori Georgios toimi lähettipoikana eri sissiryhmien välillä. Furnin vuoristokylässä hänet pidätettiin ilmiannon perusteella yhdessä muiden vapaustaistelijoiden kanssa. Alueen pašša oli erittäin julma ja tahtoi kostaa kansannousun verisesti. Hän surmasi vankinsa leikkaamalla heiltä ensin irti eri ruumiinosia ja lopulta katkaisi heidän päänsä, vaikka hänen esimiehensä Mustafa-pašša oli antanut määräyksen vapauttaa heidät.

Kun Georgioksen vuoro tuli, tilanteeseen puuttui turkkilainen upseeri, joka oli kotoisin hänen kotikylästään. Tämä oli tuntenut Georgioksen pikkulapsesta saakka ja muisti, kuinka tämän isä oli parantanut hänen oman pikkuveljensä loukkaantuneen jalan. Upseeri tahtoi vapauttaa hänet ja ehdotti, että Georgios kääntyisi islamiin. Georgios kieltäytyi jyrkästi. Turkkilainen muistutti, että Georgioksen vanha isä kuolisi suruun kuullessaan poikansa kuolemasta. ”Miten käy sisarellesi ja sokealle veljellesi ilman sinua?” hän muistutti sääliä tuntien. Georgios pysyi horjumattomana ja suositteli sen sijaan turkkilaiselle, jonka perheolot hän tunsi: ”Sinun itsesi pitäisi kääntyä kristityksi, onhan äitisi kristitty ja tunnet hyvin uskomme.”

Eräs kristitty upseerikin suositteli Georgiokselle, että hän tottelisi turkkilaista ja kääntyisi näennäisesti islamiin, mutta kotiin päästyään olisi taas kristitty. Georgios moitti häntä ankarasti: ”Etkö, kapteeni Manuel, tunne Kristuksen sanoja: ’Joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa.’ (Matt.10:32) Jos minä nyt kiellän Hänet, minun täytyy myöhemmin verelläni pyyhkiä kieltoni pois. Olen itse pyytänyt Kristukselta saada kärsiä marttyyrikuoleman ja nyt Hän on suonut minulle tämän armon. Kuinka voisin siitä kieltäytyä?”

Kun houkutukset eivät auttaneet, poika vietiin kidutuspaikalle. Hänelle tarjottiin rommia kipujen lievittämiseksi, mutta hän kieltäytyi sanoen: ”Minulla on pitkä matka edessäni ja pääni pitää olla selvä.” Kun muut surmatut kristityt itkivät kuka omaa elämäänsä, kuka vaimoaan ja lapsiaan, Georgios seisoi hievahtamatta kuin kivipatsas. Hän ei edes huokaillut, vaan oli kuin sulhanen häissään. Hymyillen hän kiitti kiduttajiaan: ”Kiitän teitä, sillä näillä vähäisillä tuskilla tuotatte minulle suuren kunnian ja ilon. Olkaa hyvä, paloitelkaa minut useammaksi kappaleeksi kuin muut, sillä mitä enemmän kidutatte minua, sitä suuremman kunnian Kristus suo minulle.” Niinpä häneltä leikattiin irti kädet, jalat, nenä ja muut elimet, sen jälkeen kaivettiin vielä silmät päästä ja lopuksi pää hakattiin irti. Näin hän jätti tämän maailman voittoisasti.

Turkkilaiset panivat Georgioksen maalliset jäännökset muiden kristittyjen vapaustaistelijoiden ruumiiden joukkoon ja hautasivat ne tuntemattomaan paikkaan.