Pyhä uusmarttyyri Aleksanteri Dervissi Tessalonikalainen

Pyhä uusmarttyyri Aleksanteri syntyi 1700-luvun jälkipuoliskolla Tessalonikassa. Hänestä kasvoi poikkeuksellisen kaunis nuorukainen, jota yksi kaupungin turkkilaisista miehistä alkoi ahdistella. Pelastaakseen lapsensa häpäisyltä vanhemmat lähettivät hänet Smyrnaan Vähän-Aasian puolelle. Siellä nuorukaisesta tuli erään turkkilaisen johtomiehen (aga) palvelija. Tarkkaan ei tiedetä, mikä oli syynä, mutta Smyrnassa Aleksanteri luopui kristinuskosta ja siirtyi islamiin.

Pian Aleksanteri jätti työnsä agan palvelijana ja alkoi kierrellä eri paikkakunnilla dervissin asussa. Hän meni myös pyhiinvaellukselle Mekkaan, mutta siellä hänelle valkeni islamin virheellisyys. Omantuntonsa soimauksista huolimatta hän jatkoi kuitenkin vaelluksiaan dervissiksi pukeutuneena. Dervissien yksi tehtävä oli pitää opetuspuheita kansalle. Heillä oli usein tapana puhua myös kristityn kansanosan puolesta. He kutsuivat kristittyjä ”köyhiksi palvelijoiksi, jotka Jumala on antanut muslimien huolenpitoon”. Aleksanteri puhui kuitenkin kristittyjen hyvän kohtelun tarpeellisuudesta niin lämpimästi ja rohkeasti, että joidenkin mielessä syttyi epäilys, että hän itsekin on kristitty. Hän myös keskusteli mielellään kristittyjen kanssa. Kun muslimeja ei ollut läsnä, hänen oli tapana toistella arvoituksellisesti ”yksi on kolme ja kolme on yksi”. Tällä tavoin hän viittasi Pyhään Kolminaisuuteen.

Kun Aleksanteri oli Egyptissä, jotkut Kreetan turkkilaiset suuttuivat hänen puheistaan niin, että päättivät tappaa hänet. Hän sai kuitenkin tietää heidän aikeistaan ja pakeni kotikaupunkiinsa Tessalonikaan. Tämä tapahtui 10 vuotta ennen hänen marttyyrikuolemaansa. Sen jälkeen hän vaelsi vielä monissa eri paikoissa, kunnes saapui Khioksen saarelle.

Elettyään salakristittynä dervissinä kaiken kaikkiaan 18 vuotta Aleksanteri siirtyi Khioksesta Smyrnan kaupunkiin, sillä hän tunsi sydämessään, että oli koittanut aika, jolloin hänen piti toteuttaa marttyyrikilvoituksensa. Todennäköisesti hänellä oli myös rippi-isä, jolle hän oli uskoutunut ja joka siunasi hänen aikeensa.

Astuttuaan Smyrnassa tuomioistuimen eteen Aleksanteri kertoi olleensa kristitty ja haluavansa palata kristityksi. ”Olen valmis vuodattamaan vereni rakkaudesta Herraani Jeesukseen Kristukseen, jonka kielsin”, hän sanoi ja heitti dervissin huivinsa lattialle ja pani päähänsä kristittyjen päähineen. Turkkilaiset menivät hämmästyksestä sanattomiksi ja epäilivät, että Aleksanteri oli tullut hulluksi. Sitten he päättelivät, että hänen täytyy olla juovuksissa, ja heittivät hänet tyrmään selviämään.

Seuraavana aamuna Aleksanteri kuitenkin tunnusti Kristusta vieläkin palavammin. Kun häntä uhkailtiin kuolemalla, hän sanoi, että juuri sitähän hän halusikin. Islamin pyhäpäivänä perjantaina suuri määrä kaupungin johtavia turkkilaisia kokoontui tuomarin ympärille lähteäkseen rukousajan koittaessa yhdessä moskeijaan. Myös muuta kansaa saapui runsain määrin paikalle, sillä ennen kuulumaton uutinen dervissistä, joka oli julistautunut kristityksi, oli levinnyt. Aleksanteri tuotiin ulos vankilasta ja hänet vietiin kolmannen kerran tuomioistuimen eteen. Kysyttäessä hän vakuutti olevansa täysissä hengen voimissa ja julisti: ”Kristittynä olen syntynyt ja kristittynä tahdon kuolla, sillä en vaihda valoa pimeyteen, vaan kumarran Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.” Varmemmaksi vakuudeksi hän teki vielä ristinmerkin. Silloin turkkilaiset ymmärsivät, että hän oli tosissaan eivätkä mitkään taivuttelut saisi häntä muuttamaan mieltään. Yksimielisesti he päättivät, että islamin pilkkaajan oli kuoltava.

Matkalla mestauspaikalle imaamit yrittivät vielä houkutella häntä muuttamaan mieltään. Hän toisteli vain: ”Kristitty olen ja kristittynä tahdon kuolla.” Suuri väkijoukko muslimeja ja ortodokseja, roomalaiskatolilaisia ja armenialaisia Smyrnan kansainvälisestä asujaimistosta oli kerääntynyt seuraamaan saattuetta. Keskellä ihmispaljoutta pyöveli veti miekkansa tupesta ja heilutteli sitä paljaana ja hohtavana Aleksanterin silmien edessä saadakseen hänet pelkäämään. Mutta marttyyri osoitti niin suurta pelottomuutta, että eräs katolilainenkin totesi, ettei ollut koskaan nähnyt moista.

Perillä pyöveli kehotti Aleksanteria polvistumaan. Kun hän oli jo polvillaan niska paljaana, tuli tuomarilta käsky odottaa: hänen poikansa tahtoi tulla katsomaan mestausta. Pyöveli miekka kädessä ja Aleksanteri polvillaan rukoukseen syventyneenä joutuivat odottamaan yli tunnin. Viivytys ei millään tavoin heikentänyt Aleksanterin päätöstä. Lopulta hänet mestattiin ja hän liittyi voittajana pyhien marttyyrien joukkoon 26.5.1794.

26
5