Pyhä uusmarttyyi Demetrios

Pyhän uusmarttyyri Demetrioksen elämäkerran ovat kirjoittaneet hänen kolme rippi-isäänsä: Korintin piispa pyhä Makarios (17.4.), joka tunnetaan Filokalian tekstien kerääjänä, pyhä Nikeforos Khioslainen (1.5.) ja Peloponnesoksella vaikuttanut teologipappi Jesaja.

Demetrios syntyi Peloponnesoksen Arkadiassa Flokan kylässä vuonna 1779. Hänen äitinsä kuoli, kun hän oli vielä pieni. Äitipuoli suhtautui nurjasti häneen ja hänen vanhempaan veljeensä. Pojat lähtivät pois kotoa heti kun kynnelle kykenivät. Demetrios kulki ensin kiertelevien rakennusmiesten mukana, mutta lopulta hän asettui Tripolikseen turkkilaisen parturin perheeseen. Siellä turkkilaisten lasten seura ja isäntäväen kehotukset saivat aikaan, että hän erehtyi hylkäämään kristinuskon ja suostui ympärileikkaukseen saaden uudeksi nimekseen Mehmet. Kun hänen veljensä puuttui asiaan, Demetrios sai houkutelluksi hänetkin samaan lankeemukseen.

Poikien isä Elias sai kauhukseen kuulla, mitä oli tapahtunut. Hän lähti heti pitkälle matkalle Tripolikseen tapaamaan heitä. Kuultuaan isänsä etsivän häntä Demetrios piiloutui ja isä joutui lähtemään pois poikaansa näkemättä. Ei ole tiedossa, kohtasiko isä toisen poikansa ja mitä tälle tapahtui. Isän vierailu pani kuitenkin Demetrioksen ajattelemaan, kuinka suuren surun hän oli tälle tuottanut. Samalla hänelle valkeni, kuinka vakava asia Kristuksesta luopuminen oli. Hän alkoi katua ja murehtia tekoaan.

Lopulta Demetrios päätti lähteä pois Tripoliksesta. Hän alkoi etsiä sopivaa rippi-isää, jolle voisi tunnustaa lankeemuksensa ja joka liittäisi hänet takaisin kirkon yhteyteen. Lähellä Vähän-Aasian rannikkoa sijaitsi pienellä saarella Pyhän Johannes Kastajan luostari. Luostarin igumeni otti vastaan Demetrioksen tunnustuksen ja liitti hänet takaisin kirkkoon mirhavoitelun sakramentilla. Sen jälkeen Demetrios siirtyi Moskhonesiaan kahvikauppiaaksi ja myöhemmin parturiksi Vähän-Aasian puolelle Kydoniaan. Työstään saamilla tuloilla hän hankki hopeisen lampukan tarkoituksenaan lahjoittaa se luostariin pyhän Johannes Kastajan ikonin eteen.

Tästä alkaen Demetrioksen sydämessä paloi rakkauden liekki Kristukseen. Eräs tuttu kauppias, jolle hän kertoi elämänvaiheensa, alkoi lukea hänelle pyhän Nikodemos Athosvuorelaisen juuri ilmestynyttä uusmarttyyrien elämäkertakirjaa. Demetrios havaitsi, kuinka toiset Kristuksen kieltäneet ja islamiin kääntyneet olivat pyyhkineet lankeemuksensa pois tunnustamalla Kristuksen julkisesti, vaikka se Osmanien valtakunnassa tiesikin hengenmenetystä. Hänen sydämessään syttynyt rakkauden liekki muuttui roihuksi ja hänkin tahtoi uhrata henkensä Kristusta tunnustamalla. Hän vei lampukan luostariin ja kertoi samalla igumenille aikeestaan. Tämä lähetti hänet Khios-saarelle pyhän piispa Makarioksen luo, jonka turkkilaiset olivat pakottaneet luopumaan piispanvirastaan Korintissa ja joka vietti askeettista elämää saarella toimien samalla hengellisenä ohjaajana.

Pyhä Makarios on kirjoituksissaan kertonut itseään nimeltä mainitsematta, kuinka hän käsitteli tapauksen. Ensin hän sanoi Demetriokselle, ettei meidän todellakaan pidä säästää henkeämme silloin, kun tulee tarve tunnustaa uskomme ja rakkautemme Kristukseen. Näin hän täytti Demetrioksen sydämen hengellisellä ilolla. Kun Makarios sitten näki, että Demetrioksen sydämessä oli syntynyt luottamus ja rakkaus rippi-isään ja hän oli valmis antamaan elämänsä tämän johdettavaksi, hän sanoi: “Demetrios, rakas poikani Herrassa, sinun tulee tietää, ettei ole olemassa mitään syntiä, joka voittaisi Herran ihmisrakkauden ja laupeuden ja jota ei voisi saada anteeksi synnintunnustuksella ja katumuksella. Kirkkomme on täynnä suuria syntisiä, jotka ovat pelastuneet katumuksen kautta. Paras esimerkki heistä on apostoli Pietari, joka katumuksellaan ja kyyneleillään sai anteeksi, että oli kieltänyt Kristuksen kolme kertaa. Niinpä sinäkin voit asettua johonkin rauhalliseen paikkaan ja siellä pyyhkiä katumuksella pois syntisi ja pelastua.”

Pyhä Makarios jatkoi rippilapselleen: “Ehkä sanot minulle, että monet eivät ole tyytyneet pyyhkimään kieltämisen syntiään pois katumuksella vaan ovat antautuneet marttyyrikilvoitukseen ja kuolemaan. Rakas lapseni, tämä johtuu siitä, että katumus on pitkäaikainen prosessi: sen, joka tahtoo pelastua, tulee murehtia ja itkeä lankeemustaan murtunein ja nöyrin sydämin koko elämänsä ajan, vaikka hän onkin saanut syntinsä anteeksi. Niin pyhä Pietarikin teki: kuullessaan kukon laulavan joka aamu koko elämänsä ajan hän itki ja valitti katkerasti. Jotkut taas epäilevät, etteivät he pysty vaadittavaan katumukseen, tai pelkäävät lankeavansa uusiin synteihin ja kiiruhtavat sen vuoksi marttyyrikilvoitukseen päästäkseen nopeammin paratiisiin. Marttyyrius on verikaste. Pyhä Gregorios Teologi sanookin, että marttyyrikasteen saaneen ei tarvitse enää pelätä saastuvansa uudestaan synnistä. Niinpä marttyyrius on kyllä hyvä asia, itse asiassa paljon parempi ja kunniakkaampi kuin pelkkä katumus. Mutta sinä olet vielä nuori ja pelkään puolestasi, kestäisitkö marttyyrikuoleman, ja siksi neuvon sinua luopumaan siitä ja tyytymään katumuksen tekoihin. Sanoohan Herrakin, että henki on altis mutta liha on heikko.”

Sanoillaan rippi-isä yhtäältä innosti Demetriosta marttyyrikuolemaan mutta toisaalta pidätteli häntä, ettei hän ajattelemattomasti ryntäisi hänelle ehkä ylivoimaiseen kilvoitukseen. Kunnioituksesta rippi-isää kohtaan Demetrios ei vastustanut häntä, mutta rakkaus Kristukseen leimusi hänen sydämessään yhä palavampana. Hän heittäytyi koko sydämestään erilaisiin kilvoituksiin, alkoi paastota ankarasti, rukoili yökaudet, teki lukemattomia maahankumarruksia, kääntyi Jumalanäidin, syntisten puolustajan, puoleen lukien lämpimin sydämin rukouskanoneja ja akatistosta hänelle. Usein hän kätkeytyi läheiselle vuorelle maanalaiseen käytävään ja löi siellä katumuksen vallassa nyrkillä rintaansa, niin että nenästä vuoti verta, ja hakkasi päätään kallioon. Kylmiä talviöitäkin hän vietti siellä kauheasti palellen. Näin hän valmisti itseään kestämään kipua ja tuskaa.

Tällä välin pyhä Makarios oli vihkiytynyt suureen skeemaan ja toimi enää harvoin rippi-isänä. Hän lähetti Demetrioksen Khioksen saaren virallisen rippi-isän pyhittäjä Nikeforos Khioslaisen luo. Hänkin ehdotti Demetriokselle, että tämä tyytyisi hiljaiseen elämään katumuksessa. Mutta mitkään sanat eivät voineet enää pidätellä tätä. Koska Demetrios itse oli lukutaidoton, hän pyysi jatkuvasti kristiveljiä lukemaan hänelle uusmarttyyrien kärsimyksistä. Lopulta hän ei enää pystynyt pidättelemään intoaan vaan pyysi rippi-isältä siunauksen lähteä takaisin Peloponnesokselle samaan Tripoliksen kaupunkiin, missä hän oli kieltänyt Kristuksen, voidakseen nyt tunnustaa Hänet siellä. Hän kantoi myös syyllisyyttä veljensä kääntymisestä islamiin ja tahtoi löytää hänet johtaakseen hänetkin katumuksen tielle.

Pyhittäjä Nikeforos päästi Demetrioksen lähtemään ja antoi hänen mukaansa suosituskirjeen Argoksen kaupungin oppineelle papille isä Jesajalle, että tämä toimisi hänen tukenaan. Kun Demetrios saapui Argokseen, isä Jesaja ei ollut paikalla. Niinpä hän asettui erään kristityn luo, joka luki hänelle jatkuvasti uusmarttyyreiden elämäkertoja, ja jatkoi siellä katumuskilvoituksiaan. Hän söi vain kerran viikossa, kuten hänen rippi-isänsä myöhemmin todisti, ja vuodatti jatkuvasti kuumia kyyneleitä.

Kun isä Jesajaa ei vain kuulunut, Demetrios ei enää kestänyt vaan lähti Argoksesta Tripolikseen. Hän meni heti turkkilaisen isäntänsä kotiin, ja koska oli pääsiäisaika, hän tervehti perhettä pääsiäistervehdyksellä: “Kristus nousi kuolleista!” He tunnistivat hänet ja kuultuaan hänen aikeistaan kääntyä takaisin kristityksi säikähtivät kovasti.

Jo samana iltana Demetrios tapasi kaupungin pappeja ja kristittyjen johtomiehiä, joille hän ilmoitti aikomuksestaan mennä turkkilaisten eteen tunnustamaan uskonsa. He yrittivät estää häntä peläten, että siitä olisi ikäviä seurauksia koko kaupungin kristitylle väestölle. Hurskas pappi isä Antonios, joka otti hänet siipiensä suojaan, yritti muiden tavoin hillitä hänen marttyyri-intoaan mutta turhaan. Hän ehdotti Demetriokselle, että he viettäisivät kumpikin tahollaan koko yön rukoillen, että Jumala antaisi merkin, kuinka asiassa pitää menetellä. Isä Antonios meni yöksi kirkkoon, ja kun hän rukoillessaan nukahti hetkeksi, hän näki valoa hohtavan miehen Demetrioksen seurassa ja kuuli Demetrioksen sanovan: “Nouse, aika on tullut!” Kävi ilmi, että Demetrios itsekin oli nähnyt näyssä tuon saman kirkkaan miehen, ilmeisesti itsensä Kristuksen, joka oli sanonut hänelle: “ Älä pelkää, kiirehdi rohkeasti marttyyrikilvoitukseesi ja minä olen kanssasi.”

Aamulla Demetrios osallistui runsaita kyyneleitä vuodattaen pyhään ehtoolliseen ja sen vahvistamana meni kaupungille. Isä Antonios oli kieltänyt häntä hakeutumasta oma-aloitteisesti tuomarin eteen. Niinpä hän kierteli kaupunkia kristityn vaatteissa toivoen, että turkkilaiset tunnistaisivat hänessä entisen muslimin. Kukaan ei kuitenkaan tunnistanut häntä. Silloin hän meni turkkilaisen isäntänsä parturiliikkeeseen, jossa hän oli ollut töissä, ja tervehti siellä entisiä työtovereitaan sanomalla “Kristus nousi kuolleista!” Hekään eivät heti tunnistaneet häntä, ja kun yksi heistä kysyi, kuka hän oli, hän vastasi: “Olen Demetrios ja tässä kirotussa liikkeessä kielsin Kristukseni, joka on todellinen Jumala. Nyt tulin taas tänne tunnustamaan Hänet tässä samassa paikassa, jossa Hänet kielsinkin.”

Kristityt asiakkaat säikähtivät ja kaikkosivat paikalta. Turkkilaispoika, joka oli ollut Demetrioksen koulutoveri, hämmästeli: “Oletko tullut hulluksi, Mehmet? Sinähän menetät henkesi. Heti kun tämä tulee tietoon, sinut tapetaan.” Tähän Demetrios vastasi: “Sitä varten olen tänne tullutkin.” Myös hänen entinen isäntänsä yritti niin lupauksin kuin uhkauksinkin saada hänet luopumaan aikeistaan. Kun isäntä huomasi, ettei Demetrios missään tapauksessa palaa muslimiksi, hän jopa lupasi antaa hänelle rahaa, niin että hän voisi lähteä muualle ja elää siellä rauhassa kristittynä. Mutta Demetrios vain toisteli: “Olen kristitty, en lähde mihinkään. Tulin tunnustamaan uskoni ja vuodattamaan vereni ristiinnaulitun Kristukseni tähden.”

Tieto entisen muslimin kääntymisestä takaisin kristityksi levisi ja väkeä alkoi kertyä paikalle. Eräs isokasvuinen mies tempasi Demetrioksen mukaansa viedäkseen hänet maaherran eteen. Matkalla hän poikkesi erääseen työpajaan, koska tahtoi etsiä, olisiko Demetrioksella vaatteisiin piilotettuna rahaa. Työpajan kristitty omistaja tarjoutui maksamaan miehelle, jos tämä vapauttaisi Demetrioksen. Mutta Demetrios keskeytti miehen: “Kiitän sinua, mutta älä turhaan menetä rahojasi. Tätä varten olen tänne tullut.” Maaherran valtuutettu yritti matkalla sekä mielistellen että uhkaillen saada Demetrioksen palaamaan islamiin. Mutta kun hän huomasi, ettei se onnistunut, hän lähetti Demetrioksen tuomioistuimen eteen.

Matkalla tuomarin luo yksi turkkilaisista piti Demetrioksen oikeaa kättä lujassa otteessa, ettei hän voisi tehdä ristinmerkkiä. Demetrios sanoi hänelle: “Olen tullut vapaaehtoisesti. Älkää pelätkö, en karkaa.” Silloin mies irrotti otteensa ja Demetrios kulki vartijoidensa keskellä vapaana ja saattoi tehdä ristinmerkkejä. Samaan aikaan kaupungin kristittyjen keskuuteen alkoi levitä tieto, että eräs kristiveli oli menossa tunnustamaan uskonsa. Silloin he toiset kotonaan, toiset kaupoissaan ja työpajoissaan hiljentyivät rukoilemaan ikonien edessä ja pyysivät kyynelsilmin Herraa vahvistamaan marttyyria hänen tunnustuksessaan.

Tuomarin eteen jouduttuaan Demetrios vastasi kaikkiin kysymyksiin kreikaksi: “Kristitty olin ja olen, ja kumarran ja kunnioitan Kristustani Jumalana.” Demetrios osasi kyllä turkkia mutta ei tahtonut käyttää sitä. Joku turkkilainen käänsi hänen vastauksensa tuomarille tahallaan väärin: “Hän sanoo, että hän oli ja on muslimi.” Silloin Demetrios alkoi huutaa turkiksi: “Ei, ei, ei! He valehtelevat. Minä synnyin kristityksi, olen kristitty ja kristittynä tahdon myös kuolla.” Tuomari hämmästyi hänen rohkeuttaan. Nähtyään hänen lujuutensa tuomari ei julistanut hänelle kuolemantuomiota, vaan lähetti hänet maaherran luo.

Maaherra kysyi Demetriokselta, miksi hän oli luopunut heidän uskostaan, ja lupaili hänelle upeita ratsuhevosia, kultaa ja hopeaa. Mutta kaikkiin niihin kahteentoista kysymykseen, jotka maaherra, hänen vävynsä ja joku toinen sukulaisensa hänelle esittivät, Demetrios vastasi vain: “Olen kristitty ja kumarran ristiinnaulittua Kristustani todellisena Jumalana. Kumarran Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä, samaa olemusta olevaa ja jakaantumatonta Kolminaisuutta.” Näin hän kirkkaalla äänellä tunnusti saman Kolmiyhteisen Jumalan, jonka oli kerran kieltänyt. Kun maaherra näki hänen taipumattomuutensa, hän määräsi hänet heti mestattavaksi. Kuultuaan päätöksen Demetrios ilahtui. Valoisin kasvoin hän vaelsi mestauspaikalle pyytäen samalla anteeksi matkan varella tapaamiltaan kristityiltä. Hän kiiruhti kohti marttyyriutta “niin kuin peura halajaa vesipuroille” (Ps. 41:1).

Kun Demetrios pyövelin saattamana saapui kaupungin torille, hän kohotti kasvonsa kohti taivasta ja huusi: “Kunnia olkoon Sinulle, ristiinnaulittu Kristukseni, että olet sallinut minun saavuttaa tämä pyhä hetki, jolloin saan vuodattaa syntisen vereni Sinun pyhän nimesi tähden.” Tämän kuultuaan pyöveli löi häntä ja käski hänen polvistua ja kumartaa päänsä. Mutta kuoliniskua ei tullutkaan, vaan pyöveli nosti hänet uudelleen pystyyn. Sama toistui hänen turkkilaisen isäntänsä parturiliikkeen edessä. Myös kalatorilla pyöveli käski hänen polvistua ja marttyyri pyysi tätä toteuttamaan saamansa käskyn. Turkkilaisetkin nähdessään Demetrioksen joka kertaa tarjoavan päänsä katkaistavaksi ilman pelon häivääkään, tunnustivat, etteivät olleet koskaan nähneet sellaista rohkeutta.

Lopulta pyöveli katkaisi Demetrioksen pään kolmella miekaniskulla, niin kuin maaherra oli määrännyt. Ensimmäisen iskun saatuaan marttyyri lauloi: “Muista minua, Herra, kun tulet valtakuntaasi.” Toisella iskulla hän sanoi vain: “Muista minua, Herraa!” Kolmannella iskulla hänen päänsä putosi.

Suuri joukko kristittyjä, jotka olivat seuranneet tätä erikoista näytelmää, ryntäsi pelkäämättä mestauspaikalle. Kuka kastoi kangaspalan hänen vereensä, kuka otti hänen hiuksiaan, kuka repi kappaleen hänen paidastaan. Kun näillä pyhäinjäännöksillä siveltiin sairaita, monet paranivat. Turkkilaiset menivät hämilleen eikä kukaan uskaltanut millään tavoin pilkata Demetriosta. Kristityt sen sijaan valtasi ennen kokematon ilo Demetrioksen voittoisan tunnustuksen takia. Sitä kasvatti sekin, että marttyyrin ruumiista alkoi heti levitä ihana tuoksu, jonka turkkilaisetkin aistivat.

Vähän ajan kuluttua mestauksesta marttyyrin silmät katkaistussa päässä avautuivat, ja pää näytti aivan kuin elävältä. Kasvot olivat punertavat, valoisat ja niin kauniit, että ne katselijoista näyttivät aivan kuin juuri kylvystä tulleen ihmisen kasvoilta. Seuraavana yönä jotkut kristityt näkivät valkeaviittaisten kunniakkaiden miesten kiertävän Demetrioksen pyhän ruumiin ympäri maata koskettamatta ja kauniisti laulaen. Kristityt vakuuttivat valalla vannoen nähneensä hahmot omin silmin. Ruumis jätettiin mestauspaikalle kolmeksi vuorokaudeksi. Sen jälkeen eräs islamilaisten hengenmiesten, suufien ryhmä päätti, että ruumis pitäisi polttaa. Antamalla heille paljon rahaa kristityt saivat kuitenkin sovituksi, että ruumis heitettiin kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jossa hirttorangaistukset toteutettiin. Sieltä kristityt kävivät sen yöllä hakemassa ja hautasivat juhlallisesti.

Isä Antonios haki samana yönä vaaroja uhmaten marttyyrin kunniakkaan pään ja sijoitti sen Tripoliksen Pyhän Demetrios Mirhanvuodattajan (26.10.) kirkkoon alttaripöydän alle. Hän kävi usein katsomassa tätä aarrettaan ja havaitsi, että päästä alkoi tihkua jotakin öljymäistä ihanasti tuoksuvaa ainetta. Näin uusmarttyyri Demetrios sai Jumalalta saman armolahjan kuin tessalonikalainen kaimansa suurmarttyyri Demetrios Mirhanvuodattaja (26.10.). Mutta koska kirkkokansakin alkoi tuntea alttarista tulevan hyvän tuoksun eikä isä Antonios turkkilaisten pelosta tahtonut, että pyhän pään säilytyspaikka tulisi yleiseen tietoon, hän siirsi sen eräänä yönä jonnekin muualle. Myös pyhän marttyyrin ruumis vietiin öiseen aikaan pois ja sijoitettiin Barsonin Pyhän Nikolaoksen luostariin, jossa se on kunnioitettavana vielä tänäkin päivänä.

Pyhä uusmarttyyri Demetrios kärsi marttyyrikuoleman huhtikuun 14. päivänä 1803. Päivä oli Apostoli Tuomaan viikon tiistai. Hänen muistoaan vietetään Kreikan Tripolissa Mirhantuojanaisten sunnuntaina (toinen sunnuntai pääsiäisen jälkeen) ja hänen kotikylässään Flokassa hänen kuolinpäivänään.