Pyhä Tarasios, Konstantinopolin patriarkka

Pyhä Tarasios syntyi ylhäiseen konstantinopolilaiseen patriisiperheeseen. Hän sai aikansa parhaan kasvatuksen. Isältään hän peri lujan oikeudentajun, niin että oli aina valmis puolustamaan köyhiä ja sorrettuja, ja äidiltään syvällisen kristillisen hurskauden. Vuonna 780 hänelle annettiin konsulin arvo ja hänet nimitettiin valtakunnan ensimmäiseksi sihteeriksi eli pääministeriksi keisarinna Irenen ja tämän alaikäisen pojan Konstantinoksen hallitessa. Tarasios oli samaa sukua kuin patriarkka Fotios (6.2.), jonka setä hän oli. Ulkonäöltään pyhän Tarasioksen sanotaan muistuttaneen pyhää Gregorios Teologia.

Noihin aikoihin ikonoklasmin harhaoppi oli jo laantunut. Suuri osa papistosta ja uskovista suhtautui kuitenkin pyhiin ikoneihin vielä epäluuloisesti. Patriarkka Paavali, entinen ikonoklasmin hyväksyjä, oli tullut ymmärtämään ikonien merkityksen ja katui erehdystään, mutta pyrkiessään palauttamaan ikonien kunnioittamisen hänellä oli vaikeuksia löytää samanmielisiä työtovereita. Vuonna 784 hän luopui yhtäkkiä patriarkan asemasta ja vetäytyi Pyhän Floroksen luostariin. Kun pettynyt keisarinna tiedusteli syytä hänen eroamiseensa, hän vastasi syitä olevan neljä: äkillinen sairastuminen, kirkkojen autius ikonien puuttuessa, häpeä siitä että oli suostunut allekirjoittamaan suostumuksensa ikonoklasmiin ja tunnustanut sitä suullisestikin sekä se, että neljä muuta apostolista istuinta eli Rooman, Aleksandrian, Antiokian ja Jerusalemin patriarkaatit olivat katkaisseet rukousyhteyden Konstantinopolin kanssa ikonoklasmin takia. ”En halua olla hereettisen kuppikunnan paimen enkä joutua muiden patriarkkojen kirkonkiroukseen”, hän totesi. Ymmärtäen keisarinnan vaikean tilanteen hän esitti seuraajakseen Tarasiosta, joka oli vielä maallikko. Hän uskoi, että tämä oli pystyvä mies palauttamaan Konstantinopolin muun kristikunnan yhteyteen.

Tarasios yritti kieltäytyä odottamattomasta ehdotuksesta, mutta hallitsijoiden, senaatin ja kansan painostuksesta hän lopulta suostui asettaen ehdoksi, että yleinen kirkolliskokous oli viipymättä kutsuttava Konstantinopoliin tekemään virallisesti loppu ikonoklasmin harhaopista. Hänet vihittiin eri pappeuden asteisiin ja asetettiin patriarkaksi joulukuun 25. päivänä vuonna 784.

Patriarkkana Tarasios antoi kaikille esimerkin kristillisistä hyveistä. Hän paastosi, rukoili ja tutki Jumalan sanaa öisin, pukeutui vaatimattomasti eikä tahtonut, että häntä palveltiin. Monet papiston jäsenet elivät ja pukeutuivat ylellisesti, ja heille patriarkan vaatimaton elämäntapa oli elävä saarna. Erityisesti Tarasios kunnostautui pitämällä huolta vähäosaisista. Hän rakennutti köyhille asuntoja ja hoitokoteja sekä majataloja matkustavaisille. Hän huolehti, että köyhät perheet luetteloitiin ja heille annettiin joka kuukausi tietty avustus. Tarasios keskusteli mielellään tavallisten ihmisten kanssa. Usein hän kutsui omaan pöytäänsä köyhiä kadulta ja etenkin kylmänä talviaikana tarjosi heille ravitsevia aterioita. Pääsiäisenä hän meni heti liturgian jälkeen Vanhan hallituspalatsin nimellä tunnettuun rakennukseen ja tarjosi siellä suurenmoisen pääsiäisaterian köyhille palvellen heitä omakätisesti. Vasta sen jälkeen hän meni patriarkaattiin syömään oman vaatimattoman pääsiäisateriansa.

Patriarkan jalo esimerkki ja opetus innoittivat monia luopumaan maailmasta, ja hän perusti heitä varten suuren luostarin perintötilalleen Bosporin salmen Euroopan puoleiselle rannalle jonkin matkaa päähän Konstantinopolista. Lukuisat esipaimenet kuten pyhä Mikael, Synnadan piispa, (23.5.) ja Teofilos, Nikean piispa, jotka olivat uudelleen syntyneen ortodoksisuuden tukipilareita, olivat tämän luostarin kasvatteja.

Tarasios huolehti, että keisarinna ja hänen poikansa pitivät lupauksensa kirkolliskokouksen koolle kutsumisesta. Seitsemäs yleinen kirkolliskokous kokoontui Tarasioksen johdolla ensimmäiseen istuntoonsa Nikeassa syyskuun 24. päivänä vuonna 787. Hän johti viisaasti sen keskusteluja ja väittelyjä, joiden lopputuloksena ikonoklasmi tuomittiin harhaopiksi ja ikonien kunnioitus palautettiin.

Kokouksen jälkeen Tarasios yritti hyvän paimenen tavoin saada kaikki harhaoppiset palaamaan takaisin kirkon helmaan. Hän toimi lempeästi välttäen raskaita katumusrangaistuksia, mikä herätti pahennusta joissakin Studionin luostarin ankaran linjan munkeissa kuten Platonissa ja hänen veljenpojassaan pyhässä Teodoros Studionilaisessa (11.11.).

Tarasios taisteli voimallisesti simoniaa eli kirkollisten vihkimysten myymistä vastaan ja vaati kirkon suojapaikkaoikeuden kunnioittamista. Kun eräs julkisten varojen kavaltamisesta syytetty virkamies pakeni Hagia Sofian kirkkoon ja tarttui kiinni alttarin kulmaan, pyhä Tarasios suojeli häntä ja kun eräät sotilaat raahasivat hänet väkisin pois, Tarasios erotti nämä ehtoollisyhteydestä. Hän uhkasi samanlaisella rangaistuksella myös hallitsijoita, jos he kohtelisivat vankia raa’asti. Niinpä tätä kuulusteltiin ilman kidutuksia ja lopulta hänet todettiin syyttömäksi ja päästettiin vapaaksi.

Kun Konstantios VI tuli täysi-ikäiseksi, hänestä tuli yksinvaltias. Arvellen voivansa asettautua kirkon kanonien yläpuolelle hän hylkäsi vaimonsa Maria Armenialaisen väittäen tämän tahtoneen myrkyttää hänet. Todellinen syy oli, että hän tahtoi solmia uuden avioliiton äitinsä kamarineidon Teodoten kanssa. Patriarkka kieltäytyi uskomasta keisarin keksimää tekosyytä, nuhteli häntä ja uhkasi erottaa hänet ehtoollisyhteydestä. Keisari raivostui, käski patriarkan poistua ja pakotti vaimonsa vihkiytymään nunnaksi. Muuan Joosef-niminen pappi vihki keisarin uuteen avioliittoon Teodoten kanssa.

Kahden merkittävän luostarin igumenit, Sakkudionin Platon (4.4.) ja Studionin Teodoros (11.11.) syyttivät keisaria aviorikoksesta ja pitivät Tarasioksen toimia asiassa riittämättöminä. Keisari puolestaan vangitsi ja karkotti kyseiset igumenit. Keisari meni niin pitkälle, että uhkasi jopa palauttaa valtakuntaan hellenistisen pakanauskonnon, jos kirkko esittäisi lisää vastalauseita. Patriarkka Tarasios ei suostunut hyväksymään keisarin avioliittoa, ja hänet pantiin kotiarestiin. Tapahtumat järkyttivät koko keisarikuntaa. Sekä papisto että kansa nousivat keisaria vastaan. Myös keisarinna Irene tajusi tilanteen ja käänsi selkänsä pojalleen.

Vuonna 797 keisarinna Irene päätti palata valtaan. Sotilaat vangitsivat Konstantinoksen ja sokaisivat hänet, niin että hän joutui luopumaan vallasta. Teodote katosi – hänen kohtaloaan ei tunneta – ja heidän lapsensa Leo kuoli. Patriarkka Tarasios, joka oli pysynyt lujana ja rauhallisena koettelemusten keskellä, vapautui arestista.

Valtaistuimelle nousi seuraavaksi keisari Nikeforos I (802–811), ja rauha palautui kirkkoon. Pyhä Tarasios tunsi suorittaneensa tehtävänsä oltuaan patriarkkana 22 vuotta. Hän sairastui vaikeaan pitkäaikaiseen tautiin, mutta siitä huolimatta hän jatkoi päivittäisen liturgian toimittamista sauvaansa nojaten. Kuoleman lähestyessä hänen nähtiin käyvän ankaraa taistelua demoneja vastaan. Ensin hän puolustautui sanoin niiden esittämiä syytöksiä vastaan, ja kun hän ei enää kyennyt puhumaan, hän huitoi niitä vihaisesti käsillään. Kun kirkossa alettiin laulaa psalmin 86 alkujaetta ”Herra, kuule rukoukseni, vastaa minulle”, patriarkka rauhoittui yhtäkkiä ja hänen autuas sielunsa nousi valoisana taivaan korkeuksiin. Viikkoa myöhemmin (25.2.806) pyhä patriarkka haudattiin omaan luostariinsa. Hänen haudallaan alkoi tapahtua monia ihmeitä, kun ihmiset voitelivat itseään sen yllä palavan lampukan öljyllä.

Kirkolliskokouksen päätöksestä huolimatta ikonoklasmi kuitenkin elpyi pian uudelleen. Vuonna 820 keisari Leo Armenialainen, joka oli seitsemän vuotta kannattanut ikonoklasmia ja vainonnut julmasti ortodokseja, näki merkillisen unen, joka teki hänet levottomaksi. Siinä patriarkka Tarasios katsoi häntä ankaran näköisenä määräten Mikael-nimisen miehen lävistämään hänet miekalla. Kuusi päivää myöhemmin (6.12.820) Mikael Änkyttäjä todella murhasi Leon ja nousi seuraavaksi keisariksi.

 Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.

25
2