Pyhä Sarmean, Georgian katolikos

Pyhä Sarmean oli Georgian apostolisen kirkon katolikos (patriarkka) vuosina 760/767–774. Tuolloin muslimit hallitsivat Georgiaa. He sortivat kirkonpalvelijoita ja yrittivät painostaa kansaa kääntymään islamiin. Aika ajoin järjestettiin vainon puuskia kristittyjä vastaan. Tbilisi muutettiin emiirin asuinpaikaksi ja kaupungin ilmettä ryhdyttiin islamilaistamaan. Kirkot kuitenkin jatkoivat toimintaansa, vaikka uskovat joutuivat aika ajoin kärsimään pahoinpitelyitä.

Sarmean oli vakaa ortodoksisuuden puolustaja. Hänestä kerrotaan, että kerran joukko muukalaisia saapui Šio-Mgvimen luostariin ja antoi hänelle lahjoja. Sarmean toimitti jumalallisen liturgian ja jakoi vieraille ehtoollisen kysymättä heidän tunnustuksestaan, mutta he eivät olleetkaan ortodokseja vaan monofysiittejä. Hänen huolimattomuutensa ilmoitettiin hänelle seuraavana yönä unessa. Aamulla katolikos Sarmean kutsui koolle piispat, tunnusti erehdyksensä, poltti piispojen nähden saamansa lahjat ja lähti etäiseen luolaan, missä hän itki katkeria kyyneliä syntinsä tähden. Armollinen Jumala lähetti Sarmeanille merkin, että hänen rikkomuksensa oli annettu anteeksi. Pyhittäjä Šio oli ilmestynyt jokaiselle viidelle piispalle ja ilmoittanut, että Herra on antanut hänelle anteeksi. He kehottivat häntä kiiruhtamaan luostariin ja kutsumaan piispat sinne, jotta he voisivat yhdessä kiittää pyhää Šioa.

Pyhä katolikos Sarmean, jolle Jumala oli suonut nöyryyttä, uskoa, rakkautta ja Jumalan pelkoa, johti laumaansa viisaasti elämänsä loppuun asti ja nukkui pois rauhassa vuonna 774.