Pyhä profeetta Ahia

Silolaisen profeetta Ahian nimi merkitsee ”Jumalan veljeä”. Hän varoitti kuningas Salomoa siitä, että tämän rakkaus vierasmaalaisiin naisiin johtaisi epäjumalanpalvelukseen. Kun Salomo ei vaeltanut Jumalan tahdon mukaan, Ahia profetoi juutalaisten valtakunnan jakaantuvan.

Ahia kohtasi tiellä kahden kesken Jerobeamin (k. 907 eKr.), repi uuden viittansa kahteentoista osaan ja antoi näistä kymmenen Jerobeamille ilmoittaen, että kymmenen pohjoista heimoa revittäisiin Salomon käsistä ja että näistä muodostuisi pohjoiseen Jerobeamin johtama Israelin valtakunta. Vain kaksi heimoa jäisi Daavidin huoneen piiriin, näistä muodostui Juudean valtakunta. (1. Kun. 11:29–13:37) Mutta myös Jerobeam antoi uskontojen sekoittua, ja muutaman vuoden kuluttua Ahia ennusti väkivaltaista kuolemaa koko hänen suvulleen. Kaikki profeetta Ahian ennustukset toteutuivat. Jerobeam otti uhrikukkuloille pappeja tavallisen kansan parista ja antoi kaikille halukkaille vihkimyksen. Tästä syystä Jerobeamin suku tuhottiin ja hävitettiin maan päältä.

Perimätiedon mukaan Ahia näki myös näyn, jossa kaksi härkää polki jalkoihinsa ylipappeja temppelissä. Tämä kuvasi babylonialaisten hyökkäystä ja temppelin tuhoamista. Profeetta Ahia nukkui pois rauhassa ja hänet haudattiin Siloan metsään.