Pyhä piispa Athanasios Uusi

Pyhä Athanasios syntyi Korfulla vuonna 1665. Kun hän oli 19-vuotias, perhe muutti Peloponnesokselle Karytainan kaupunkiin, jossa hänen isänsä toimi hallintovirkamiehenä. Tuohon aikaan Peloponnesos ja Joonian saaret kuuluivat Venetsiaan. Athanasios oli jo lapsesta lähtien innostunut oppimisesta. Usko ja hengellinen elämä kiinnostivat häntä erityisesti. Päästäkseen mahdollisimman lähelle Jumalaa hän harjoitti pienestä pitäen monenlaisia hyveitä.

Vaikka Athanasios itse janosi hengellistä elämää, hänen isänsä oli päättänyt naittaa hänet Patran kaupungissa asuvalle rikkaalle perijättärelle. Perheen painostuksesta Athanasios lopulta suostui ja lähti Nauplioniin hankkimaan häävaatteita. Matkan varrella hän poikkesi Bidonin Jumalanäidille omistettuun kirkkoon. Siellä hän rukoili itkien Kristusta ja muistutti, kuinka hän ei ollut pikkulapsesta lähtien tahtonut muuta kuin palvella Herraa. Sitten hän jatkoi matkaansa.

Nauplionissa Athanasios alkoi suru sydämessään valmistuttaa häävaatteitaan. Kun kaikki oli valmista, hän näki paluutaan edeltävänä yönä unessa Jumalanäidin yhdessä Johannes Kastajan kanssa. Jumalanäiti sanoi hänelle: ”Sinusta, Athanasios, tulee Poikani palvelija. Lähetä palvelijasi häävaatteiden kanssa isäsi luo ja tyttö menköön naimisiin toisen miehen kanssa. Sinä itse lähde Konstantinopoliin.” Athanasios heräsi ja huudahti vavisten: ”Siunattu olkoon Jumala, joka on nähnyt minun murheeni. Tapahtukoon Herran tahto.” Hän kirjoitti isälleen kirjeen ja pyysi tätä ilmoittamaan myös morsiamelleen, mitä oli tapahtunut. Sitten hän nousi laivaan ja lähti purjehtimaan kohti Konstantinopolia.

Perille tultuaan Athanasios meni patriarkka Gabriel III:n (1702–1707) luokse pyytämään häneltä lupaa ryhtyä munkiksi. Koeteltuaan jonkin aikaa Athanasiosta ja tultuaan vakuutetuksi hänen sopivaisuudestaan patriarkka liitti hänet patriarkaatin henkilökuntaan ja vihki hänet diakoniksi ja sitten papiksi. Vuonna 1711 Kristianopoliksen piispanistuin Peloponnesoksella vapautui. Kun kuuluisa saarnaajapappi Elias Meniatis kieltäytyi ottamasta sitä vastaan, patriarkka vihki Athanasioksen Kristianopoliksen piispaksi.

Saavuttuaan hiippakuntaansa, joka sijaitsi lähellä hänen kotiseutuaan, Athanasios päätti seurata kaikessa hyvää paimenta Kristusta, joka oli antanut henkensä lampaidensa edestä. Hän lisäsi kilvoitteluaan niin, että hänen elämänsä vahvisti hänen saarnansa. Venetsialaiset yrittivät käyttää hyväksi kansan tietämättömyyttä ja houkutella ihmisiä ortodoksisuudesta omaan uskoonsa. Sen huomattuaan piispa perusti omalla kustannuksellaan kouluja, joissa uskonnonopetuksella oli tärkeä asema. Hän rakennutti myös kirkkoja, joista yksi on edelleenkin toimiva Karytainan Jumalanäidin kirkko. Samalla hän auttoi puutteessa olevia ja mahdollisti köyhien tyttöjen avioliiton antamalla heille myötäjäiset. Hyveellisille hän oli esikuva ja välinpitämättömille tienviitta katumukseen. Itse hän eli erittäin askeettisesti tyytyen vain välttämättömimpään.

Kun piispa Athanasios toimitti pyhää liturgiaa ja lausui alttarista kansaan päin kääntyen: ”Herra, Herra, katso alas taivaasta… ”, monet puhdassydämiset uskovat näkivät hänen suunsa edessä kirkkaasti loistavan tähden. Kerran hän pelasti rukouksillaan rosvojen käsiin joutuneen nuoren miehen. Myös luontokappaleet tottelivat häntä. Kiertäessään hiippakuntaansa hän saapui Megalopolikseen ja yöpyi Kristuksen kirkastumisen kirkossa. Se oli lähellä suurta järveä, jossa oli paljon sammakoita. Kun häneltä kysyttiin, miten yö oli mennyt, hän vastasi: ”Voi noita kurjia sammakoita! Ne kurnuttivat koko yön niin kovaa, etten saanut ollenkaan nukutuksi.” Tämän jälkeen sammakkojen kurnutus lakkasi ja järvellä vallitsi lähiseudun asukkaiden hämmästykseksi jatkuva hiljaisuus niin yöllä kuin päivälläkin. Kahden vuoden kuluttua pyhä piispa tuli uudelleen paikalle ja kysyi sammakoista. Kun hänelle kerrottiin, etteivät ne sen koommin olleet kurnuttaneet, hän hämmästeli: ”Tottelivatko ne pikku vintiöt todellakin minua?” Siinä samassa järvestä alkoi kuulua iloinen kurnutus.

Pyhä Athanasios siirtyi Herransa luo vuonna 1735. Hautajaisissa paikalle saapui nainen, jolle piispa oli antanut katumusrangaistuksen noituuden harjoittamisesta. Hän oli luvannut antaa naiselle synninpäästön, kun tämä olisi suorittanut saamansa kirkollisen rangaistuksen eli epitimian, mutta ehtikin kuolla sitä ennen. Ruumista oltiin kantamassa hautaan ja nainen itki kovalla äänellä: ”Kuinka, pyhä isä, minä voin nyt elää ilman anteeksiantamusta? Armahda minua!” Silloin vainajan käsi kohosi siunaukseen. Kaikki, jotka näkivät tämän suuren ihmeen, huusivat peloissaan: ”Herra, armahda!”

Myöhemmin pyhän Athanasioksen pyhäinjäännökset siirrettiin Arkadian Gortyniaan Pyhän Johannes Edelläkävijän luostariin. Siitä lähtien aivan viime aikoihin saakka pyhäinjäännösarkusta on kuulunut kovaa narinaa, jos aluetta uhkaa jokin luonnonkatastrofi kuten maanjäristys, sadon vaarantava rankkasade tai kuivuus tai jos koko Kreikan kansaa on kohtaamassa jokin onnettomuus, sota tai kulkutauti. Hiljaisempi narina puolestaan merkitsee, että joku luostarin isistä saa lähtökutsun tulevaan elämään.