Pyhä pappismarttyyri Pamfilos sekä hänen kanssaan kärsineet diakoni Valens Jerusalemilainen, Paavali Jamnialainen, Seleukios, Porfyrios, Julianos ja Teodulos

Kun edellä kuvatut viisi egyptiläistä marttyyria oli lähetetty mestattavaksi, kuulusteluja jatkettiin välittömästi ja tuomittavaksi tuli Pamfilos-niminen pappi.

Pamfilos oli syntynyt Beirutissa ja opiskelut maallisia tieteitä ensin kotikaupungissaan ja sitten Aleksandriassa, jossa hän liittyi kaupungin kuuluisaan katekeettiseen kouluun. Yhtenä hänen opettajanaan toimi Pierios, joka oli ollut Origeneen oppilaana. Pamfiloksesta tuli Origeneen allegorisen raamatuntulkinnan syvällinen tuntija ja kehittäjä. Aleksandriassa Pamfilos myös vihittiin papiksi.

Pamfilos oli aikansa johtava teologi ja raamatuntuntija. Hän kokosi eri käsikirjoituksia vertaillen parhaan tunnetun Raamatun käsikirjoituksen, jonka hän kirjoitti omin käsin. Sitä kopioitiin hänen johdollaan, ja pian hänen ympärilleen muodostui eräänlainen raamattukoulu. Pamfilos tahtoi rohkaista kaikkia perehtymään pyhiin kirjoihin, ja siksi hän usein lahjoitti käsikirjoituksia pyytämättä niistä maksua. Tällainen oli tuohon aikaan hyvin epätavallista, sillä käsikirjoitukset olivat suuritöisiä ja kalliita. Pamfilos kokosi valtavan kirjaston. Se säilyi aina 600-luvulle saakka.

Olemukseltaan Pamfilos oli nöyrä ja vaatimaton. Hän eli askeettisesti ja kurinalaisesti – kilvoitellen marttyyrin tavoin jo ennen vainojen alkamista. Hän kuoletti lihalliset halunsa ja puhdisti mielensä Jumalan Sanaa mietiskelemällä. Pamfilos kohteli orjia ja palvelijoita kuin omia veljiään. Hän jakoi isältään perimiä varoja auliisti sukulaisilleen, ystävilleen ja köyhille.

Palestiinan maaherra Urbanus pidätti Pamfiloksen vuonna 307. Kun Pamfilos kieltäytyi uhraamasta jumalille, häntä kidutettiin ja hänet suljettiin vankilaan kahdeksi vuodeksi. Vankilassa ollessaan Pamfilos laati vielä Origeneen opetuksia puolustavan kirjoituksen. Vankilassa hänellä oli seuranaan muita kristittyjä, kuten intomielisenä kilvoittelijana tunnettu Paavali Jamnialainen, joka oli kestänyt polttoraudankin silmää räpäyttämättä.

Helmikuun 16. päivänä vuonna 309 Pamfilos tuotiin Urbinuksen seuraajan Firmilianuksen eteen. Hänen mukanaan tulivat myös Paavali Jamnialainen ja Valens, iäkäs jerusalemilainen diakoni, jonka sanottiin osaavan koko Raamatun ulkoa. Kun he eivät osoittaneet minkäänlaisia horjumisen merkkejä, Firmilianus tuomitsi kaikki kolme kuolemaan. Silloin yleisön joukosta astui esiin nuorukainen nimeltä Porfyrios, joka oli Pamfiloksen oppilas, ja pyysi lupaa haudata mestarinsa ruumiin. Firmilianus kysyi, oliko hänkin kristitty, ja kuultuaan myöntävän vastauksen määräsi Porfyrioksenkin kidutettavaksi. Hänen lihaansa raastettiin luuhun asti ja hänen raajansa revittiin sijoiltaan, mutta koko kidutuksen aikana Porfyrios ei äännähtänytkään. Vasta kun häntä alettiin polttaa hiljaisella tulella, hänen kuultiin huudahtavan Jeesuksen nimeä avukseen. Pyhä marttyyri Porfyrios menehtyi liekkeihin.

Kappadokialainen kristitty Seleukios oli entinen sotilas, joka oli vainon alkaessa jättänyt armeijan. Hän teki vainon aikana parhaansa huolehtiakseen kirkon orvoista ja leskistä. Kun Seleukios osoitti suosiota Porfyrioksen voitokkaalle kilvoitukselle, hänetkin määrättiin mestattavaksi. Firmilianus ei säästänyt edes omaa väkeään. Kuullessaan vartijoilta, että hänen iäkäs palvelijansa Teodulos oli käynyt vankilassa tapaamassa kristittyjä vankeja ja oli itsekin kristitty, Firmilianus tuomitsi hänet saman tien ristiinnaulittavaksi. Teodulos otti tuomion vastaan iloiten.

Pamfilos, Paavali, Valens ja Seleukios surmattiin mestaamalla. Samana iltana kaupunkiin tuli kappadokialainen Julianos, joka oli katekumeeni. Kuullessaan, mitä kaupungissa oli tapahtunut, hän riensi marttyyrien veristen ruumiiden luo ja suuteli niitä kunnioittavasti. Vartijat ottivat hänetkin kiinni ja veivät Firmilianuksen luokse. Hänet tuomittiin poltettavaksi kuoliaaksi hiljaisella tulella. Julianos kiitti Jumalaa suureen ääneen. Sekä teloittajat että muut paikallaolijat ihmettelivät suuresti hänen riemuaan.

Pyhien marttyyrien ruumiit jätettiin haaskaeläinten syötäväksi. Kun neljä päivää oli kulunut, eivätkä eläimet olleet koskeneet niihin, kristityt saivat haudata ne kunniallisesti. Lännen kirkossa Pamfiloksen ja hänen kanssaan kärsineiden muistoa on vietetty 1.6.