Pyhä Panagis Bassias

Pyhä Panagis syntyi vuonna 1801 arvostettuun perheeseen Kefalonian saarella. Lapsesta lähtien hän oli älykäs ja tiedonhaluinen ja rakasti Raamatun tutkiskelua. Isänsä kuoltua hän joutui huolehtimaan äidistään ja sisarestaan ja ryhtyi nuoresta iästään huolimatta opettajaksi. Mutta Joonian saaret olivat tuolloin brittiläisen imperiumin alaisia, eikä Panagis tahtonut kätkeä uskoaan ja isänmaallisia tunteitaan miehitysvallan alaisuudessa. Sen vuoksi hän luopui pian opettajan tehtävästä. Jonkin aikaa hän toimi yksityisopettajana, kunnes päätti katkaista kaikki yhteydet maailmaan. Luopuen kotiväestään ja urastaan hän meni munkiksi Blakhernan luostariin Dioksen saarelle.

Äitinsä vaatimuksesta Panagis palasi kuitenkin kotisaarelleen Liksourin kylään, mutta ei luopunut askeettisesta elämäntavastaan, josta hän piti kiinni loppuikänsä, olivatpa olosuhteet minkälaisia tahansa. Hänet vihittiin papiksi 35-vuotiaana, ja siitä lähtien hän omisti elämänsä kokonaan kirkon palvelukseen. Panagis toimitti pyhän liturgian lähes päivittäin ja piti saarnoja, jotka hän vahvisti omalla evankeliumin mukaisten hyveiden täyttämällä elämällään.

Panagis oli kirkossa kuin järkkymätön pylväs. Hän lähti jonnekin vain järjestääkseen avustuksia, vieraillakseen köyhien luona tai kutsuakseen kadonneita sieluja takaisin Kristuksen lammastarhaan. Välttyäkseen aineellisilta huolilta ja miehitysvallan painostukselta hän kieltäytyi ryhtymästä minkään seurakunnan kaitsijaksi ja asettui asumaan pieneen ja vaatimattomaan Pyhän Spyridonin luostariin. Sieltä käsin hän jakoi viidenkymmenen vuoden ajan kaikille Kefalonian asukkaille sydämensä kätkettyjä aarteita.

Pyhän Gerasimoksen (20.10.) ja pyhän Anthimos Sokean (14.9.) esikuvan mukaan Panagis opetti kansaa ja vuodatti sille Jumalan armovoimaa luopumatta koskaan omasta erakkolastaan. Hän kävi toimittamassa jumalanpalveluksia myös Liksourin lähistöllä olevissa pikkukirkoissa. Kun viesti hänen tulostaan levisi, uskovia saapui paikalle joukoittain.

Isä Panagis myi koko isänsä perinnön ja antoi kaikki varansa puutteenalaisille. Kun hän meni kaupunkiin, häntä seurasi aina köyhien naisten joukko, jolle hän antoi kaiken, jopa oman ruokansakin. Pyhän Nikolaoksen tavoin hän tiesi, mikä perhe oli puutteessa, ja keksi keinoja heidän auttamisekseen tai valoi heihin toivoa Jumalan avusta. Panagiksen armeliaisuuteen liittyi myös poikkeuksellisen rohkeamielinen ”pyhä uskallus”. Hän saattoi mennä johonkin tuttuun kauppaan, vetää kassalaatikon auki ja ottaa sieltä sen verran kuin avustuksiinsa tarvitsi. Kerran eräs leipuri kieltäytyi antamasta hänelle mitä hän pyysi. Sen jälkeen hänen taikinansa lakkasi kohoamasta.

Pyhällä Panagiksella oli selvänäkemisen ja profetoimisen armolahja. Kun hän näki sisäisillä silmillään, että jotakuta kohtaisi pian julma kuolema, hän suositteli tälle synnintunnustuksella käyntiä. Jos joku suunnitteli jotakin raskasta syntiä, Panagis varoitteli häntä verhotuin sanakääntein. Eräänä sateisena iltana hän kohtasi miehen, joka oli valmistautumassa tekemään raskaan synnin, ja alkoi huutaa tälle: ”Synti, synti, palaa kotiisi!”

Toisen kerran äiti, joka oli juuri menettänyt molemmat aikuiset poikansa, pilkkasi epätoivoissaan Jumalaa. Pyhä pappi kiirehti hänen asunnolleen, mutta nainen ei halunnut avata hänelle ovea herjaten häntäkin. Isä Panagis aukaisi sen kuitenkin ristinmerkillä. Hän meni olohuoneeseen ja näki siellä poikien muotokuvat. Yhtäkkiä ne ikään kuin heräsivät henkiin, tarttuivat pistooleihin ja ampuivat toinen toisensa. Isä Panagis kertoi silloin äidille, että pojat olivat rakastuneita samaan neitoon, ja jollei Jumala olisi korjannut heitä pois sairauden kautta, olisi tapahtunut kauhea veljesmurha.

Kerran Panagis meni taloon, jossa kattila porisi liedellä vieraita odotellen. Hän tarttui kattilaan ja kaatoi sen likaämpäriin, koska hiukan aikaisemmin köyhä mies oli käynyt talossa pyytämässä ruokaa eikä hänelle ollut annettu mitään.

Runsailla Jumalan armolahjoilla oli kuitenkin oma hintansa. Isä Panagiksella oli ”pistin lihassa”.[1] Noin kymmenen vuotta pappisvihkimyksensä jälkeen häntä alkoi vaivata jokin hermotauti, joka sai hänet lopulta menettämään täysin itsehillintänsä: hän itki ja huusi, ajoi pois partansa ja hiuksensa, heitti ovesta ulos mitä ikinä käsiinsä sai. Kun hän noin puolen vuoden kuluttua palasi normaaliin tilaansa, hän luki sairauden syntisyytensä syyksi.

Vastedes Panagiksella oli tällaisia kausia parin vuoden väliajoin, ja hänen elämänsä lopulla ne toistuivat joka vuosi. Hänen profeetallinen armolahjansa ja kykynsä lohduttaa sieluja kuitenkin säilyivät. Ihmiset eivät suinkaan hylänneet häntä, vaan heidän kiintymyksensä ja omistautumisensa jopa kasvoi. Kaikki tiesivät, että hänen ovensa oli aina auki, eikä hän koskaan lakannut olemasta kirkollisen elämän keskipiste Kefaloniassa. Panagiksen arvovalta oli niin suuri, että hän saattoi puuttua epäoikeudenmukaisuuksiin tai moittia niitä, jotka olivat syyllistyneet moraalittomiin tekoihin. Aina häntä kuunneltiin Jumalan äänenä.

Kestettyään pitkän ja nöyryyttävän sairautensa alistunein ja kiitollisin mielin pyhä Panagis nukkui Herrassa kesäkuun 7. päivänä 1888. Kahden vuorokauden ajan uskovat kävivät osoittamassa kunnioitustaan vainajalle. Jotkut pitivät hänen sairauttaankin jonkinlaisena Kristuksen tähden houkkuutena. Pyhän Panagiksen muisto säilyi elävänä ja kasvoi ajan myötä niin Kefaloniassa kuin koko Kreikassa – erityisesti vuoden 1976 jälkeen, jolloin hänen reliikkinsä löytyivät.


[1] 2. Kor. 12:7. Vuoden 1992 suomennoksessa ”piikki ruumiissa”.

7
6