Pyhä Nektarios Eginalainen

Pyhä Nektarios syntyi lokakuun 1. päivänä vuonna 1846 Silivriassa lähellä Konstantinopolia Itä-Traakian alueella ja sai kasteessa nimekseen Anastasios. Hänen vanhempansa Dimos ja Maria Kefalas olivat hurskaita mutta köyhiä. Lapsena Anastasios kuunteli mielellään hartaan äitinsä opetuksia. Kun tämä opetti hänelle psalmia 51, häntä miellytti etenkin jae: ”Opetan tiesi sinusta luopuneille ja he palaavat sinun luoksesi.” Hänen oli tapana toistaa sitä useampaan kertaan ikään kuin enteenä tulevasta tehtävästään. Lapsena hän leikki pappia ja piti saarnoja. Seitsemänvuotiaana hän ompeli itse paperista vihkon, johon hän alkoi kerätä Jumalan sanoja.

Opin tie oli köyhälle pojalle kiven takana. 14-vuotiaana hän lähti Konstantinopoliin kauppa-apulaiseksi erään sukulaisensa liikkeeseen. Vapaa-aikansa hän käytti itseopiskeluun. Pyhien isien kirjoituksista löytämiään hyödyllisiä opetuksia hän kirjoitti kaupan käärepapereihin, jotta asiakkaatkin saisivat niistä hyötyä.

Jonkin ajan kuluttua Anastasios otettiin Pyhän Haudan veljestölle kuuluvan sivuluostarin yhteydessä toimivaan kouluun lastenvalvojaksi. Hän opetti alaluokkalaisia ja samalla opiskeli itse ylemmillä. 19-vuotiaana hän siirtyi Konstantinopolista Khios-saarelle opettajaksi Lithionin kylään. Lasten lisäksi hän opetti omalla esimerkillään myös aikuisille Jumalan pelkoa ja hyveellistä elämää. Usein hän saarnasi kylän kirkossa. Lithionissa hän vietti kaikkiaan seitsemän vuotta.

Anastasios vieraili usein lähellä olleessa Pyhien isien luostarissa, jonka igumeni Pakomios perehdytti häntä luostarielämään. Lopulta Anastasios päätti luopua maailmasta, ja marraskuun 7. päivänä 1876 hänet vihittiin munkiksi nimellä Lasaros Khioksen kuuluisassa Uudessa Luostarissa (Nea Moni) ja nimitettiin luostarin sihteeriksi. Diakoninvihkimyksen hän sai jo kahden kuukauden kuluttua, tammikuun 15. päivänä, joka oli myös hänen kastepäivänsä. Tässä yhteydessä hänelle annettiin uudeksi nimeksi Nektarios.

Luostarissa Nektarioksen halu ymmärtää syvällisesti pyhiä isiä ja perehtyä teologiaan kasvoi entisestään. Aineellisia edellytyksiä jatko-opintoihin hänellä ei ollut. Jumala valisti kuitenkin rikkaan khioslaisen Johannes Khoremiksen, joka lähetti hänet omalla kustannuksellaan Ateenaan opiskelemaan. Hänen oli ensin suoritettava lukion opinnot. Kun Nektarios oli saanut ne päätökseen, hänen hyväntekijänsä kuoli. Silloin häntä neuvottiin kääntymään Aleksandrian patriarkan Sofronioksen puoleen. Nektarios teki patriarkkaan suotuisan vaikutuksen, ja tämä lupasi kustantaa hänen teologiset opintonsa. Hän kirjoittautui Ateenan teologiseen tiedekuntaan vuonna 1882. Opintoihinsa hän paneutui innokkaasti, sai stipendinkin ja valmistui vuonna 1885.

Valmistuttuaan Nektarios suuntasi kulkunsa Aleksandriaan, missä hänet vihittiin papiksi maaliskuun 23. päivänä 1886. Hän toimi patriarkaatin sihteerinä ja saarnaajapappina. Samalla hänet määrättiin patriarkan edustajaksi Kairoon. Innokkaasti hän tarttui tehtäviinsä ja lisäksi huolehti vielä erityisesti patriarkaatin Pyhän Nikolaoksen katedraalin kaunistamisesta. Monet siellä nykyisinkin olevista freskoista on maalattu hänen ponnistelujensa tuloksena.

Vuoden kuluttua tammikuun 15. päivänä 1889 patriarkka Sofronios vihki Nektarioksen piispaksi, ja hänen tittelikseen tuli Pentapoliksen metropoliitta muinoin Egyptissä toimineen hiippakunnan mukaan. Uudessa asemassaan hän säteili kaikkialle evankeliumin hyveitä. Egyptin tuolloin vielä kukoistanut kreikkalainen yhteisö kunnioitti häntä suuresti, ja monet mainitsivat hänet sopivana seuraajana jo iäkkäälle patriarkalle. Tämä herätti kateutta joissakin muissa patriarkaatin piispoissa. He alkoivat täysin valheellisesti vihjailla patriarkka Sofroniokselle, että Nektarios havittelee hänen istuintaan. Sofronios uskoi näitä syytöksiä ja yllättäen ilmoitti Nektariokselle, että tämän pitää luopua tehtävistään ja siirtyä pois koko Aleksandrian patriarkaatin alueelta – vieläpä täysin rahattomana, koska hän ei ollut moneen kuukauteen saanut palkkaansa. Nektarioksen tapana oli antaa kaikki rahansa köyhille tai kirjojensa painatuskuluihin. Sanottiinkin, että ”Pentapoliksen metropoliitta ja raha ovat kaksi toisilleen vastakkaista asiaa.”

Pyhä otti tämän vääryyden ja katkeran koettelemuksen vastaan kiittäen Jumalaa siitä, että hänet oli katsottu arvolliseksi kestämään vääryyttä ja vainoa kuten niin monet muutkin kirkon pyhät. Hän oli murheellinen joutuessaan eroamaan rakkaista kaittavistaan, jotka puolestaan kirjoittivat hänelle sydäntä liikuttavia kirjeitä kuvaillen ikäväänsä. Hän jätti kuitenkin asian Jumalan käsiin eikä ryhtynyt vastahyökkäykseen vihollisiaan vastaan.

Näin pyhä Nektarios saapui Ateenaan vuonna 1889. Hän alkoi huonolla menestyksellä etsiä työtä Kreikan kirkon piirissä. Vuoden hän vietti toisinaan suorastaan nälkää nähden alivuokralaisena Ateenassa ja ajatteli jo välillä siirtymistä Athosvuorelle. Lopulta hänet nimitettiin helmikuussa 1891 saarnaajapapiksi Euboian (Evian) saarelle. Hyvin nöyrästi piispa otti vastaan tämän vaatimattoman tehtävän ja alkoi taas työskennellä innokkaasti Herransa viinitarhassa. Samanlaisessa tehtävässä hän toimi myöhemmin toisellakin alueella, kunnes hänet vuonna 1894 kutsuttiin Rizareioksen kirkollisen koulun rehtoriksi Ateenaan.

Koulu ei ennen Nektarioksen tuloa ollut täysin vastannut tarkoitustaan tulevien pappien kasvatuspaikkana. Hän sai koulussa aikaan järjestyksen ja muutti sen ilmapiirin hengelliselle oppilaitokselle sopivaksi. Hänen isälliset kehotuksensa, esimerkillinen elämänsä ja rakkautensa sekä se kiinnostus, jota hän osoitti niin koulun henkilökunnan kuin oppilaidenkin asioita kohtaan, saivat kaikkien sydämet lämpenemään. Hänen rakkaudentäyteistä viisauttaan kuvaa se, että oppilaiden kurittomuuksista hän rankaisi itseään paastolla. Pojat varoivat tekemisiään, kun näkivät ruokasalissa tyhjän lautasen rehtorinsa edessä.

Pyhä Nektarios toimitti myös innokkaasti jumalanpalveluksia ja saarnasi koulun kirkossa, johon myös ulkopuoliset pääsivät. Monet tahtoivat hänet rippi-isäkseen. Lisäksi hän tilaisuuden tarjoutuessa toimitti liturgioita ja saarnasi sekä Ateenan että Pireuksen kirkoissa. Suuri joukko uskovia tuli varta vasten kuuntelemaan häntä. Kesälomalla 1898 hän vieraili Athosvuorella. Munkit näkivät hänessä muinaisten pyhien piispojen kaltaisen esipaimenen.

Noihin aikoihin patriarkka Sofronios kuoli. Egyptin ortodoksit muistivat Nektarioksen ja alkoivat toimia hänen valitsemisekseen patriarkanistuimelle. Kun Nektarios sai tietää, että Kreikan kuningatar Olga ja jotkut muut vaikutusvaltaiset henkilöt kannattivat toista ehdokasta, hän vetäytyi syrjään ja jatkoi palvelutehtäväänsä Rizareioksen koulussa.

Vähitellen toinen suunnitelma alkoi yhä enemmän viedä pyhän piispan huomiota. Hänen hengellisten lastensa joukossa oli ryhmä nuoria tyttöjä – näiden joukossa aivan erityisen harrasmielinen sokea Krysanthi. He alkoivat pyytää hengellistä isäänsä perustamaan heille luostarin. Tuohon aikaan Kreikassa oli vain vähän naisluostareita, ja niiden tasossa oli toivomisen varaa. Ajatus luostarielämän elvyttämisestä kiehtoi pyhää Nektariosta. Hän löysikin hengellisille tyttärilleen paikan Eginan saarelta lähellä Ateenaa. Saaren keskiosissa muinaisen Eginan kaupungin raunioiden lähellä oli Ksantos-nimisellä paikalla ollut aikoinaan Elävöittävän lähteen naisluostari. Pyhä Nektarios uudisti sen ja omisti sen Pyhälle Kolminaisuudelle. Uuden luostarin ensimmäinen igumenia oli sokea Krysanthi, joka nunnaksi vihkimyksessä sai nimen Ksenia. Luostari perustettiin vuonna 1904, ja kolme vuotta myöhemmin Nektarios luopui tehtävistään Rizareios-koulun rehtorina ja muutti itsekin luostariin sen rippi-isäksi ja papiksi.

Pyhä Nektarios tahtoi tehdä luostaristaan esimerkillisen yhteiselämäluostarin. Jatkuvasti hän opetti ja ohjasi nunnia niin heidän yhteisessä kuin henkilökohtaisessakin elämässään. Hän osallistui myös luostarin töihin, istutti puita, kuokki ja kasteli kasvimaita, valmisti jopa jalkineita nunnille – taito jonka hän oli oppinut nuorena Konstantinopolissa. Lisäksi hän jatkoi kirjallista toimintaansa. Välillä hän sulkeutui tuntikausiksi rukoilemaan keljaansa, ja sisaret saivat toisinaan todistaa, kuinka hän kävi keskusteluja Jumalanäidin ja pyhien kanssa.

Eginan asukkaat huomasivat pian, mikä aarre heillä oli pyhässä piispassa. Hänen esirukouksillaan saari vapautui ankarasta kuivuudesta, ja monet sairaat paranivat. Joskus ihmiset näkivät valon säteilevän hänestä.

Koettelemukset seurasivat pyhää isää kuitenkin myös Eginalle. Eräät kateelliset henkilöt – heidän joukossaan sisarten vanhempia, jotka olivat vihastuneet tyttäriensä luostariin menosta – alkoivat ilkeästi panetella Nektariosta Ateenan arkkipiispa Teoklitokselle, joka oli antanut hänelle luvan luostarin perustamiseen. Syytösten vuoksi arkkipiispa muutti mieltään ja lähetti tutkintotuomari-papin tarkastamaan luostarin ja kuulustelemaan sekä pyhää itseään että nunnia selvittääkseen, tapahtuiko luostarissa jotakin sopimatonta. Vastaavanlaiseen ja vielä pahempaan menettelyyn syyllistyi myös Teoklitoksen seuraaja arkkipiispa Meletios. Tämänkin raskaan koettelemuksen pyhä kesti rauhallisesti ja jatkoi ponnistelujaan luostarinsa hyväksi. Näiden perättömien syytösten vuoksi hän ei kuitenkaan elinaikanaan ehtinyt kokea sitä iloa, että hänen luostarinsa olisi tunnustettu virallisesti.

72-vuotiaana pyhä Nektarios sairastui vaikeasti. Kärsivällisesti hän kesti tuskallisen sairautensa. Sen loppuvaiheessa hän meni rukoilemaan Eginalla sijaitsevan Khrysoleontissan luostarin Jumalanäidin ikonin eteen. Hän vietti siellä kaksi viikkoa hartaassa rukouksessa. Paluumatkalla omaan luostariinsa hän seisahtui eräälle korkealle paikalle ja siunasi alhaalla näkyvän luostarin sekä koko Eginan saaren kaikkiin ilmansuuntiin. Pian tämän jälkeen hänen sairautensa paheni siinä määrin, että hänet vietiin Ateenaan Aretaioksen sairaalaan. Siellä hän kuoli rauhallisesti 74-vuotiaana vähän ennen keskiyötä marraskuun 8. päivänä vuonna 1920.

Pian kuoleman jälkeen Nektarioksen ruumiista alkoi kaikkien sairaalassa olevien hämmästykseksi levitä hyvää tuoksua. Ennen Eginalle kuljettamista hänet vietiin Pireuksen Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon. Monet tulivat sinne hyvästelemään häntä ja näkivät, kuinka tuoksuvaa mirhaa vuoti hänen kasvoistaan.

Koko Egina murehti pyhän piispan menetystä ja kokoontui hänen hautajaisiinsa. Hänet haudattiin luostarin pihalla kasvavan pinjan juurelle. Hän oli itse aikoinaan sanonut puuta istuttavalle nunnalle: ”Jätä tähän tilaa yhtä hautaa varten.” Kun hauta myöhemmin avattiin korjausta varten, nähtiin pyhän piispan ruumiin säilyneen maatumattomana, ja siitä lähti ihana tuoksu. Sellaisena ruumis säilyi yli kaksikymmentä vuotta, minkä jälkeen se hajosi.

Pyhä Nektarios auttaa voimallisesti niitä, jotka kutsuvat häntä avuksi. Hän on tullut tunnetuksi kaikkialla maailmassa, ja jatkuvasti tulee uusia tietoja hänen tekemistään ihmeistä, joista on kirjoitettu useita kirjoja. Hän on auttanut ihmisiä niin maalla kuin merelläkin, yhtä hyvin Kreikassa kuin Amerikassakin. Luostarista on tullut Tinos-saaren ohella Kreikan suosituin pyhiinvaelluspaikka. Siellä säilytetään hänen kalloaan kauniissa lippaassa, siellä ovat hänen tyhjä hautansa ja keljansa kaikkine hänelle kuuluneine esineineen.

1900-luvun lopussa luostarin alueelle rakennettiin koko kreikkalaisen maailman yhteisin ponnistuksin valtava, suurenmoisen kaunis pyhälle Nektariokselle omistettu kirkko. Myös muualla Kreikassa kuin myös eri puolilla maailmaa on hänelle omistettuja kirkkoja. Suomessa pyhälle Nektariokselle on omistettu Klaukkalan ortodoksinen kirkko, jossa on yksi hänen pyhäinjäännöksistään; myös Kiteen Pyhän Kolminaisuuden ja pyhän Nektarios Eginalaisen kirkossa on hänen reliikkinsä.