Pyhä neitsytmarttyyri Cecilia Roomalainen sekä marttyyrit Valerianus, Tiburtius ja Maximus

Pyhä Cecilia syntyi Roomassa kristittyyn patriisiperheeseen. Hän antoi lupauksen omistautua kokonaan Jumalalle, käytti jouhipaitaa vaatteittensa alla ja paastosi. Hänen vanhempansa antoivat hänet kuitenkin vastoin hänen tahtoaan vaimoksi nuorelle Valerianus-nimiselle patriisille, joka ei ollut kristitty. Häähumun keskellä Cecilia oli poissaoleva ja lauloi sydämessään psalmeja Jumalalle.

Kun nuoripari jäi kahden kesken, Cecilia kertoi Valerianukselle toiveestaan pysyä neitseenä. Hän sanoi, että Jumalan enkeli seisoo hänen vierellään häntä varjelemassa ja tulee rankaisemaan Valerianusta, jos tämä koskee häneen. Valerianus kunnioitti Cecilian toivetta ja tahtoi saada nähdä tuon enkelin. Cecilia vastasi, että se on mahdollista vain, jos hän ottaa vastaan kasteen.

Nuoren vaimon pyhä elämä ja hänessä vaikuttava Jumalan armo vakuuttivat Valerianuksen kristinuskon totuudesta. Niinpä hän kääntyi kristityksi ja otti kasteen paavi Urbanukselta (222–230). Kun hän palasi kasteen jälkeen kotiinsa, hän näki Cecilian vieressä enkelin. Enkeli sanoi: ”Minulla on teille kummallekin kukkaseppele paratiisista. Se on osoitus siitä elämästä, jota te molemmat vietätte nyt ja vastaisuudessa. Jos te olette uskollisia Jumalalle, hän palkitsee teidät taivaan ikuisilla ihanilla tuoksuilla.”

Enkeli kruunasi Cecilian ruusuilla ja Valerianuksen liljoilla. Koko heidän kotinsa täyttyi kukkien tuoksusta. Juuri silloin Valerianuksen veli Tiburtius tuli taloon. Hän ihmetteli ihanaa tuoksua, ja Valerianus lupasi, että hänkin saisi nähdä enkelin tuomat kukkaseppeleet, jos luopuisi epäjumalista. Cecilia alkoi opettaa Tiburtiukselle kristinuskon totuuksia, ja pian tämäkin otti kasteen.

Tästä lähtien veljekset omistautuivat kokonaan hyvän tekemiseen. Erityisesti he huolehtivat vainoissa surmansa saaneiden kristittyjen hautaamisesta. Sen vuoksi heidät pidätettiin. Kaupunginjohtaja Alamachius kehotti heitä uhraamaan epäjumalille, mutta he kieltäytyivät. Kun Valerianus luovutettiin ruoskittavaksi, hän iloitsi saadessaan kärsiä Kristuksen tähden.

Kaupunginjohtaja olisi antanut veljeksille vielä toisen tilaisuuden uskonsa kieltämiseen, mutta häntä varotettiin, ettei se hyödyttäisi: he vain käyttäisivät väliajan luovuttaakseen pois omaisuutensa, jottei se joutuisi valtiolle. Niinpä Valerianus ja Tiburtius mestattiin Pagus Triopiuksessa noin viiden kilometrin päässä Roomasta. Upseeri Maximus alkoi marttyyrien urhollisuuden nähdessään itsekin uskoa Kristukseen ja hänkin sai kuolemantuomion.

Yöllä Cecilia tuli mestauspaikalle ja otti mukaansa marttyyrien ruumiit. Hän hautasi heidät ja teki sitten kodistaan Jumalan temppelin. Häntäkin alettiin vainota ja kehotettiin luopumaan kristinuskosta, mutta hän päinvastoin sai luokseen lähetetyt vartijat uskomaan Kristukseen. Kristityt alkoivat kokoontua Cecilian talossa, ja paavi Urbanus (222–230) kastoi yli 400 ihmistä hänen kotonaan.

Sama Almachius, joka oli tuominnut Valerianuksen ja Tiburtiuksen kuolemaan, kuulusteli Ceciliaakin. Hän tuomitsi tämän tukehdutettavaksi talonsa yhteydessä olevassa kylpylässä. Vaikka kylpylän kiuasta lämmitettiin ylen määrin, ei kuumuus vaikuttanut Ceciliaan. Niinpä eräs sotilas iski häntä kolme kertaa miekalla niskaan ja jätti sitten verissään lattialle. Cecilia eli vielä kolme päivää, joiden aikana hän ehti siirtää talonsa paavi Urbanuksen omistukseen.

Pyhät marttyyrit Cecilia, Valerianus ja Tiburtius kärsivät marttyyrikuoleman keisari Aleksanteri Severuksen aikana vuonna 230. Pyhä Cecilia haudattiin Pyhän Kallistoksen katakombiin lähelle paavien hautakryptaa. Hänen hautansa kätkettiin lombardialaisen Aistulfin hyökätessä Roomaan vuonna 756 ja se löydettiin uudestaan vasta vuonna 817. Tuolloin pyhäinjäännökset siirrettiin pääalttarin alle kirkkoon, jota myöhemmin alettiin kutsua Pyhän Cecilian kirkoksi. Kun kirkkoa korjattiin vuonna 1599, hauta avattiin, ja pyhän ruumis löytyi maatumattomana. Jopa hänen viittansakin oli kuin uusi. Tuhannet pyhiinvaeltajat saivat nähdä pyhän Cecilian hänen arkussaan, ja tapahtui monia ihmeitä. Jouduttuaan kosketuksiin ilman kanssa ruumis kuitenkin hajosi nopeasti.

1500-luvun lopusta lähtien pyhää Ceciliaa on lännessä pidetty erityisesti muusikkojen suojelijana. Pyhän ei tosin tiedetä eläessään soittaneen mitään instrumenttia, mutta ”hän lauloi sydämessään Jumalalle”, kuten hänen elämäkerrassaan sanotaan.