Pyhä Nefon, Konstantinopolin patriarkka

Pyhä Nefon syntyi Peloponnesoksella ylhäissukuisista ja hyveellisistä vanhemmista ja sai kasteessa nimen Nikolas. Hänen isänsä Manuel oli ollut Dalmatian ruhtinaan neuvonantajana, mutta oli joutunut panettelijoiden uhriksi. Hänet oli jopa tuomittu kuolemaan, mutta ruhtinaan vaimon puhuttua hänen puolestaan hän oli päässyt pakenemaan Peloponnesokselle. Siellä Manuel oli Morean itsevaltiaan Tuomas Palaiologoksen (1430–60) neuvonantajana.

Varhaisesta lapsuudestaan asti Nikolas tutki Raamattua ja pyhien isien kirjoituksia. Jo 12-vuotiaana hän tunsi jumalanpalvelusten järjestyksen läpikotaisin. Hänen opettajansa ihailivat hänen älykkyyttään, mutta sydämessään hän halusi vain seurata pyhien munkkien esikuvia, jotka hän tunsi lukemistaan elämäkerroista. Eräänä päivänä hän ryhtyi puheisiin ohi vaeltavan Joosef-nimisen munkin kanssa ja lähti hänen mukaansa hyvästelemättä edes omaa äitiään. Saavuttuaan Epidaurokseen hän kuuli puhuttavan erakkona elävästä Antonios-nimisestä munkista ja meni tapaamaan tätä. Hän ihaili niin kovasti munkin elämäntapaa ja opetusta, että jäi tämän ohjaukseen, vaikka Antonios varoitti häntä erakkoelämän vaikeudesta. Joosef sen sijaan jatkoi matkaansa. Nuori noviisi sai kuuliaisuustehtäväkseen kaunokirjoittajan tehtävän ja antautui innokkaasti askeettiseen kilvoitteluun. Hän oli kaikessa tottelevainen Antoniokselle ja pyrki jäljittelemään hänen askeettista elämäänsä. Antonios puki hänet pian munkin pukuun ja antoi hänelle munkkinimeksi Nefon.

Nuoren munkin ei kuultu koskaan nauravan tai puhuvan mitään tarpeetonta. Pian Antonios kuitenkin kuoli Herrassa ja Nefon joutui etsimään itselleen uuden hengellisen isän. Hän oli kuullut viisaasta ja hyveellisestä Athosvuoren munkista nimeltä Sakarias, joka oli asettunut Artan kaupunkiin. Nefon kiiruhti heti hänen luokseen ja pyysi, että Sakarias opettaisi hänelle Athosvuoren käytäntöjä.

Firenzen vuoden 1439 kirkolliskokouksen päätöksistä noussut kuohunta ei kuitenkaan sallinut munkkien nauttia toivomastaan rauhasta. Niinpä pyhä Nefon seurasi ohjaajavanhustaan Albanian Askaloniin (nyk. Vlore) ja Krogiaan, missä tämä vahvisti kansaa ortodoksisessa uskossa. Alueen kristitty valtias, turkkilaisia vastaan kapinoinut Georgi Kastriota (1408–68) otti Sakariaksen hengelliseksi isäkseen ja majoitti hänet palatsiin yhdessä Nefonin kanssa.

Konstantinopolin kukistuminen vuonna 1453 sai aikaan suuren kiihkon kaikissa kristillisissä maissa, ja nämä kaksi munkkia pakenivat kuohuntaa vuorille. Kun tilanne oli rauhoittunut, he menivät Ohridiin, missä he asettuivat Jumalanäidin luostariin. Kun Ohridin arkkipiispa Nikolas kuoli, alueen piispat ja papisto valitsivat Sakariaksen hänen seuraajakseen. Epäröityään tämä lopulta suostui tehtävään. Muutaman päivän kuluttua hänen piispaksi vihkimisestään Nefon pyysi häneltä siunauksen vetäytyä Athosvuorelle löytääkseen sieltä lopultakin hiljaisuuden tyyneyden. Sakarias moitti Nefonia siitä, että tämä tahtoi jättää hänet juuri silloin, kun hän eniten tarvitsi Nefonin apua, mutta kun hän yöllä rukoili saadakseen tietää Jumalan tahdon, enkeli käski Sakariaksen antaa oppilaansa lähteä Athosvuorelle.

Kiiruhtaen aivan kuin hänellä olisi siivet selässään Nefon poikkesi ensin Vatopedin luostariin, mistä hän löysi monia hyveellisiä munkkeja. Sitten hän meni Kariekseen, missä Athosvuoren vanhin Daniel paljasti hänelle, että hänen hyveensä olivat kulkeneet hänen edellään ja Daniel itsekin oli pitkään tahtonut tavata Nefonin ennen kuolemaansa. Hän neuvoi Nefonia jakamaan toisillekin niitä viisauden lahjoja, joita hän oli kerännyt sieluunsa. Pyhä Nefon alkoi opettaa ja ansaitsi siten munkkien ihailun sekä syvällisten tietojensa että taitavan ilmaisutapansa johdosta, joka sai heidät unohtamaan jopa syömisen.

Nefon vieraili Kutlumusionin ja Pantokratorin luostareissa ja sen jälkeen vietti jonkin aikaa erittäin askeettisessa kilvoituksessa eräiden askeettien kanssa luolassa. Suuren lavran isät kutsuivat hänet luokseen antamaan opetusta munkeille. Lopuksi hän vetäytyi Dionysioksen luostariin, jossa hänet vihittiin suuren skeeman munkiksi ja pian sen jälkeen papiksi. Tämä antoi hänelle mahdollisuuden edistyä hengellisissä pyrkimyksissään. Nefonin maine levisi myös Pyhän vuoren luostarien ulkopuolella. Kun Tessalonikan metropoliitta Parthenios kuoli, papisto ja maallikot valitsivat Nefonin hänen seuraajakseen ja pyysivät Dionysioksen luostarin igumenia suostuttelemaan häntä ottamaan tehtävän vastaan. Nefon alistui Jumalan tahtoon runsaita kyyneleitä vuodattaen. Kun hän saapui kaupunkiin, valtava määrä ihmisiä ryntäsi ottamaan häneltä siunausta. Heti vihkimyksensä (1482) jälkeen hän alkoi saarnata ortodoksista uskoa. Hän osoitti myös Firenzen kirkolliskokouksen virheet. Opettaessaan hän pyrki lohduttamaan osmaniturkkilaisten ikeen alla kärsiviä ihmisiä. Hän rohkaisi uskovia alistumaan Jumalan sallimukseen tulevien siunausten toivossa ja kehotti heitä jatkamaan evankelisten hyveiden harjoittamista. Iltaisin hänellä oli tapana mennä kaikkein köyhimpien asuntoihin viemään heille avustusta. Kärsivällisillä kehotuksillaan hän onnistui käännyttämään pakanoita kristityiksi.

Konstantinopolissa Nefon osallistui pyhän synodin kokoukseen. Patriarkka Simeon I Trapezuntalainen ja muut osanottajat osoittivat suurta kunnioitusta häntä kohtaan. Siellä hän tapasi myös hengellisen isänsä Sakarias Ohridilaisen, joka pian sen jälkeen antoi sielunsa Jumalan käsiin. Joitakin päiviä myöhemmin patriarkka Simeonkin kuoli. Nefon valittiin yksimielisesti ekumeeniseksi patriarkaksi (1486). Tästä lähtien Nefonin apostolinen opetus saattoi levitä entistäkin laajemmalle. Vaikka kirkko vielä eli orjuutuksen aikaa, innokkaassa puolustajassaan pyhässä Nefonissa se oli löytänyt ilonsa uudelleen.

Patriarkka Simeon oli jättänyt suuren perinnön, jota turkkilaisten valtionjohto havitteli itselleen. Yrittäessään varjella kirkon omaisuutta patriarkka Nefon sai kokea hallituksen vihamielisyyttä. Turkkilaiset takavarikoivat monia pyhiä esineitä ja aloittivat kirkon vainon tuomiten monia pappeja vankilaan. Sulttaani suisti Nefonin patriarkan istuimelta ja karkotti hänet (1488).

Nefon vetäytyi Traakian Sozopolikseen Pyhän Johannes Edelläkävijän luostariin, missä hän vietti kaksi vuotta rukoillen anteeksiantoa vihollisilleen. Vuonna 1497 Nefon palautettiin patriarkan istuimelle, mutta karkotettiin seuraavana vuonna Hadrianopolikseen (nyk. Turkin Edirne) Pyhän Stefanoksen kirkkoon ja häntä kiellettiin opettamasta.

Valakian maallinen hallitsija, voivodi Radu Suuri (1496–1508), joka piti itseään ortodoksisuuden suojelijana ja bysanttilaisten hallitsijoiden seuraajana, kävi pyhän Nefonin luona tämän karkotuspaikassa ja tarjoutui ottamaan hänet Tonavan toiselle puolelle opettamaan papistoa ja kansaa. Sulttaani antoi suostumuksensa, ja Nefon otettiin Valakiassa vastaan suurella kunnioituksella (1503). Hän kutsui koolle kansaa ja aatelistoa ja esitti keinoja, joita tarvittaisiin erilaisten vääryyksien ja taikauskon hajottamiseen. Hän perusti Buzaun ja Rimnicun piispanistuimet, uudisti luostareita, vaati papistoa ja ylhäisöä täyttämään Jumalan käskyt ja olemaan esikuvina kansalle. Hän myös taisteli päättäväisesti juoppoutta ja haureutta vastaan ja osoittautui itse kaikessa uudeksi Krysostomokseksi Romanian maalle.

Pian kuitenkin Nefonin ja voivodi Radun välille syntyi kiista. Hallitsija oli antanut sisarensa avioliittoon Bogdan-nimiselle, Valakiassa maanpaossa olevalle moldavialaiselle aateliselle, vaikka tiesi, että Bogdanilla oli vaimo Moldaviassa. Saatuaan tietää tilanteesta Nefon yritti saada Bogdanin luopumaan laittomasta vaimostaan, mutta tämä kieltäytyi ja ryhtyi uhkailemaan. Ruhtinaan painostuksesta huolimatta Nefon pysyi järkkymättömänä ja erotti Bogdanin kirkosta ennustaen, että hänellä ja Radulla tulisi olemaan kurja loppu ja Valakia saisi kokea suuria onnettomuuksia. Silloin Radu ajoi Nefonin pois ja kielsi ketään osoittamasta tälle vieraanvaraisuutta. Lopulta hän Jumalan vihaa peläten kutsui Nefonin palatsiin ja pyysi häneltä anteeksi. Nefon oli kuitenkin taipumaton ja siunattuaan hengellisen poikansa, nuoren aatelismiehen Neagoe Basarabin ennusti hänen kohoavan Valakian hallitsijaksi. Itse hän otti oppilaansa Makarioksen ja Joasafin mukaansa ja lähti Makedoniaan, missä hän vietti jonkin aikaa opettaen kristikansaa.

Kun Nefon palasi jälleen Pyhälle vuorelle, Vatopedin munkit ottivat hänet iloiten vastaan. Pian sen jälkeen, kun hänen oppilaansa Makarios oli kärsinyt marttyyrikuoleman Tessalonikassa, Nefon lähti salaa luostarista ja meni tuntemattomana, tavalliseksi munkiksi pukeutuneena Athoksen niemimaan toiselle puolelle, Dionysioksen luostariin ja pyysi päästä veljestöön. Luostarin käytännön mukaan uusi noviisi pantiin huolehtimaan kantomuuleista. Kerran kun Nefon oli laiduntamassa muuleja vuorella, jotkut munkit näkivät liekkien kohoavan taivaaseen ja yksi heistä näki Nefonin rukoilemassa kauttaaltaan loistavana. Hän juoksi luostariin kertomaan mitä oli nähnyt, ja veljet kokoontuivat kirkkoon pyytämään Jumalaa ilmoittamaan heille, kuka tuo mies oli. Luostarin suojeluspyhä Johannes Edelläkävijä ilmestyi luostarin johtajalle ja käski heidän valmistautua ottamaan vastaan Konstantinopolin patriarkka Nefon. Kun pyhä palasi luostariin vaatimattomissa vaatteissaan, koko veljestö oli häntä vastassa kirkonkellojen soidessa, tuohukset ja suitsukkeet käsissään kunnioittaakseen hänen asemaansa. Nefon lankesi itkien maahan ja pyysi veljiltä anteeksi petostaan. Hän sanoi, että tämä kaikki oli hänen sielunsa pelastukseksi, jotta hän löytäisi armon sielulleen tuomiopäivänä. Hän jatkoi nöyrää palvelustaan veljestön parissa opettaen omalla esimerkillään nöyryyden hyvettä. Athosvuoren munkit saivat kuitenkin tietää, että tämä ortodoksisuuden valo oli heidän keskuudessaan. Niinpä luostari oli jokaisena sunnuntaina ja juhlapäivänä täynnä munkkeja, jotka olivat innokkaita kuulemaan hänen opetuksiaan.

Loistaen niin opetuksissaan kuin myös ihmeidentekijänä pyhä Nefon saavutti noin 90 vuoden iän. Saatuaan etukäteen tiedon kuolemastaan hän kutsui kaikki veljet yhteen ja kehotti heitä seuraamaan valppaasti luostarielämän perinteisiä säädöksiä. Heidän tuli innokkaasti pyrkiä olemaan kaikessa Jumalan valtakunnan arvoisia. Kun hän oli siunannut heidät ja pyytänyt kaikilta anteeksi, hän pyysi vielä oppilastaan Joasafia kirjoittamaan muistiin synninpäästörukouksen, joka luettaisiin sitten jokaisen veljen hautajaisissa. Saatuaan osallistua pyhiin salaisuuksiin hän antoi rauhassa sielunsa Herran haltuun elokuun 11. päivänä 1508.

Pyhän Nefonin nukuttua kuolonuneen ruhtinas Radu kuoli kauheaan sairauteen ja suuret onnettomuudet kohtasivat Valakiaa, koska hänen poikansa oli hallitsijana sortanut kansaa. Neagoe Basarab, joka oli ollut vähällä joutua salamurhan uhriksi, pääsi lopulta valtaan erilaisten seikkailujen jälkeen ja onnistui palauttamaan järjestyksen. Esittääkseen kiitollisuutensa pyhälle, jonka ennustus oli käynyt toteen, hän siirrätti Nefonin reliikit Valakiaan, missä ne ihmeellisesti julistivat anteeksiantoa voivodi Radun synneille. Osan kallisarvoisista reliikeistä hän lähetti myöhemmin Dionysioksen luostariin, mutta pyhän piispan toisen käden ja pääkallon hän asetti Curtea de Argesin luostarin kirkkoon. Nykyisin pyhä kallo on Craiovan katedraalissa Etelä-Romaniassa.