Pyhä Meletios, Antiokian arkkipiispa

Pyhä Meletios vaikutti 300-luvulla, areiolaisriitojen aikana. Areiolaisuus oli tuomittu jo Nikean yleisessä kirkolliskokouksessa vuonna 325, mutta riidat jatkuivat täydellä voimalla vielä vuosikymmeniä sen jälkeen. Meletios oli syntyisin ylhäissukuisesta perheestä Vähän-Armenian Melitenen kaupungista ja ryhtyi papiksi. Hän oli evankelisen elämän esikuva, rauhallinen ja sopuisa ja samalla syvästi oppinut. Oppiriitojen keskellä Meletios oli ortodoksisen linjan kannattaja, mutta opetti oikeaa oppia hillitysti ja ketään turhaan ärsyttämättä. Hänen päämääränään oli koota yhteen Kristuksen pirstoutunut lauma. Hänen sovitteleva, lempeä ja kiihkoton luonteensa oli erittäin sopiva tähän tehtävään.

Meletios valittiin Sebasteian piispaksi edellisen piispan Eustathioksen viraltapanon jälkeen vuonna 358. Havaittuaan kansan olevan jakautunut ja vaikeasti johdettavissa hän poistui pian alueelta ja siirtyi Antiokian lähelle Beroiaan (nyk. Aleppo), mistä käsin hän seurasi hiippakuntansa elämää.

Areiolaisen Eudoksioksen jälkeen Meletios valittiin valtakunnan itäisen keskuksen Antiokian arkkipiispaksi vuonna 360. Hiippakunta oli vajonnut kurjaan tilaan ortodoksisen Eustathioksen karkotuksen jälkeen, joka oli tapahtunut noin vuonna 330. Sekä kaupungin ortodoksit että areiolaiset luulivat saaneensa piispaksi oman miehensä. Niinpä koko kaupunki oli riemumielin ottamassa Meletiosta vastaan kuin Kristusta itseään. Mukana olivat jopa juutalaiset ja pakanat. Areiolaisuuteen taipuvainen keisari Konstantius oli myös virkaanasettajaisissa.

Keisari ehdotti Meletiokselle ja muille piispoille, että näiden pitäisi tulkita kansalle paljon kiistelty teksti: ”Minut Herra loi ennen kaikkea muuta, luomisensa esikoisena.” (Sananl. 8:22) Puhuessaan ääriareiolaisen Georgioksen ja jonnekin välimaastoon sijoittuvan Kesarean piispan Akakioksen jälkeen Meletios toi selvästi esille oikean uskon. Ortodoksit taputtivat käsiään, kun taas areiolaiset pettyivät ja tunsivat toiveittensa romahtavan. Areiolainen ylidiakoni yritti jopa vaientaa uuden arkkipiispan sulkemalla hänen suunsa omalla kädellään. Suu tukittuna Meletios kuitenkin ojensi kätensä kansaa kohden kolme sormea yhdessä ja kaksi sormea kämmeneen suljettuina osoittaakseen, että Pyhän Kolminaisuuden kolme persoonaa ovat olemukseltaan samat ja että on olemassa vain yksi Jumala.

Areiolaiset alkoivat heti juonitella uutta arkkipiispaa vastaan ja saivat taivuteltua keisarin karkottamaan hänet Antiokiasta Meletioksen kotikaupunkiin Meliteneen. Ortodoksinen kansanosa oli kuitenkin päätöksestä niin vihainen, että olisi lynkannut sitä toimeenpanemaan tulleen upseerin, jollei Meletios olisi ottanut häntä päällysviittansa suojiin ja rauhoitellut väkeä. Meliteneen alkoi vaeltaa joukoittain Meletioksen kannattajia jopa Armeniasta saakka tapaamaan karkotettua piispaa. Antiokiassa uskovat antoivat lapsilleen hänen nimensä ja maalasivat talojensa seiniin hänen kuvansa. He kieltäytyivät olemasta missään tekemisissä hänen seuraajansa kanssa.

Keisari Konstantius II kuoli jo vuonna 361, minkä monet näkivät Jumalan oikeudenmukaisena rangaistuksena. Hänen seuraajansa Julianus Luopio antoi julistuksen, joka soi kaikille uskonnoille yhtäläisen aseman, mutta hänen varsinaisena tarkoituksenaan oli päästä eroon kristinuskosta ja palauttaa pakanuus. Julistuksen ansiosta Meletios ja muut Konstantiuksen karkottamat piispat pääsivät kuitenkin palaamaan hiippakuntiinsa. Antiokian ortodoksit ryntäsivät yhtenä miehenä suutelemaan kotiin palaavan piispansa käsiä ja jalkoja ja koskettamaan hänen Pyhän Hengen täyttämää olemustaan. Pelkästään katselemalla häntä saattoi oppia evankelisia hyveitä, ja hänen huuliltaan kaikui puhdas ortodoksinen oppi.

Juhlahumun tauottua Meletios joutui kuitenkin havaitsemaan, että kaupungin ortodoksit olivat jakaantuneet kahteen ryhmään. Jotkut olivat uskollisia hänelle, kun taas toiset, jotka vaalivat pyhän Eustathioksen muistoa ja pitivät kiinni Nikean yleisen kirkolliskokouksen kirjaimesta, kyseenalaistivat hänen valintansa, koska myös areiolaiset olivat osallistuneet siihen. He kieltäytyivät hyväksymästä Meletiosta lailliseksi piispakseen ja valitsivat hänen sijaansa pappi Paulinoksen. Ollakseen hajottamatta ortodoksien rintamaa entisestään aikana, jolloin yhteistyö oli välttämättömämpää kuin koskaan, Meletios suostui tekemään yhteistyötä Paulinoksen kanssa, jotta uskovilla olisi voimaa kestää Julianuksen taholta uhkaava vaino.

Keisari Julianus lähetti Meletioksen maanpakoon, mutta jo vuonna 363 hän itse kaatui taistelussa persialaisia vastaan. Seuraava keisari oli ortodoksinen Jovianus, joka kuoli jo vuonna 364 hallittuaan vain kahdeksan kuukautta. Hänen seuraajakseen tuli fanaattinen areiolainen Valens. Meletios, joka oli Jovianuksen hallituskaudella palannut Antiokiaan, joutui lähtemään kolmannen kerran maanpakoon yhdessä monien muiden ortodoksista uskoa tunnustavien piispojen kanssa. Hän vetäytyi maatilalleen Armenian ja Kappadokian rajamaille. Siellä hänellä oli tilaisuus tavata usein pyhä Basileios Suuri, jonka kanssa he olivat opillisissa kysymyksissä täysin samanmielisiä. Basileioksesta tuli hänen innokkain tukijansa, joka teki kaikkensa taivuttaakseen lännen piispat ehtoollisyhteyteen Meletioksen kanssa.

Pyhä Meletios oli jättänyt Antiokiaan monia uskollisia oppilaita kuten Diodoroksen, josta tuli myöhemmin Tarsoksen piispa, seuraajansa Flavianoksen ja ennen kaikkea pyhän Johannes Krysostomoksen. Meletios oli kastanut Johanneksen ja houkutellut hänet maallisen oppineisuuden piiristä opiskelemaan pyhää Raamattua, ja myöhemmin Meletios vihki hänet diakoniksi. Antiokialaiset pysyivätkin lujasti ortodokseina keisarin uhkailuista huolimatta. Pyhän Meletioksen esimerkki samoin kuin erakkomunkit, joita tuli kaupunkiin uskovia vahvistamaan, antoivat kansalle rohkeutta ja voimaa kestää aina siihen saakka, kunnes lännen keisari Gratianus julisti uskonnonvapauden Valensin kuoleman jälkeen vuonna 378. Silloin Meletios kokosi 150 piispaa kirkolliskokoukseen, joka yksimielisesti tunnusti Nikean yleisen kirkolliskokouksen dogmit ja tuomitsi kaikki harhaopit.

Vähän ennen valtaistuimelle nousuaan hurskas keisari Teodosios Suuri (379–395) näki näyssä, että pyhä Meletios puki hänet keisarilliseen purppuraan ja laski kruunun hänen päähänsä. Teodosios tahtoi tehdä kertakaikkisesti lopun niistä repeämistä, jotka areiolaisuus ja muut harhaopit olivat kirkossa aiheuttaneet. Siksi hän kutsui koolle koko kristikuntaa edustavan kirkolliskokouksen vahvistamaan Nikean yleisen kirkolliskokouksen päätökset. Kokouksen puheenjohtajaksi hän haetutti pyhän Meletioksen ja vastaanotti hänet suurin kunnianosoituksin. Tämä toinen yleinen kirkolliskokous kokoontui Konstantinopolissa vuonna 381.

Saatuaan kirjatuksi kirkolliskokouksen isien suostumuksen Gregorios Teologin (25.1.) siirtämiseen Sasimasta Konstantinopoliin Meletios sairastui yhtäkkiä vakavasti. Ennen kuin kirkolliskokous ehti päättyä hän antoi sielunsa Herralle. Koko kaupunki keisarin ja kirkolliskokouksen isien johdolla kokoontui hänen hautajaisiinsa. Liikuttavassa ylistyspuheessaan Gregorios Nyssalainen suri menetystä, joka oli kohdannut Antiokian kirkkoa, kirkolliskokousta, kristillistä kirkkoa kokonaisuudessaan ja koko itää, kun ”sielujen lääkäri, Kristuksen armeijan komentaja ja harhaoppien heittelemän kirkkolaivan luotsi” oli jättänyt tämän maailman.

Pyhän Meletioksen jäännökset siirrettiin juhlallisesti Antiokiaan. Kaikissa matkan varrella olleissa kaupungeissa ne otettiin vastaan voittoisalle sotapäällikölle kuuluvin kunnianosoituksin. Antiokiassa hänet haudattiin Pyhän Babylaan kirkkoon.

12
2