Pyhä marttyyripiispa Olbianos

Keisari Diocletianuksen vainon aikana vuoden 300 tienoilla Aasian maakunnan maaherra Julius Sextus Ailianus antoi pakanapapeille Agrippinokselle ja Klementiokselle tehtäväksi pakottaa Anaian rannikkokaupungin asukkaat syömään ruokaa, joka oli uhrattu epäjumalille Heran ja Auringon temppelissä. He pidättivät kaupungin piispa Olbianoksen tarkoituksenaan saada hänet tottelemaan ja näin saada muutkin kristityt luopumaan uskostaan. Kun Olbianokselta kysyttiin, kuka hän oli, hän ilmoitti olevansa kaupungin kristittyjen piispa ja paimen ja pysyvänsä sellaisena aina kuolemaansa saakka. Sitten hän julisti, että Hän, jota pakanat halveksivat ristiinnaulittuna rikollisena, on kaikkien niiden auttaja ja suojelija, jotka uskovat Hänen olevan elävän Jumalan Poika. ”Hän tarjosi itsensä uhriksi meidän pelastukseksemme ja sen vuoksi me saamme ylpeinä Hänestä kantaa kristityn nimeä”, Olbianos selitti.

Koska Olbianos kieltäytyi ehdottomasti syömästä uhrattua ruokaa, pakanapapit luovuttivat hänet kidutettavaksi. Hänen selkäänsä ja vatsaansa työnnettiin tulikuumia rautapiikkejä, mutta hän ei päästänyt yhtäkään tuskanhuutoa. Hän vain huokasi ja sanoi: ”Jumalan viholliset, tehkää minulle mitä tahdotte. Lihani ei tunne mitään ja sieluuni ette pääse käsiksi.” Silloin yksi kiduttajista huudahti: ”Lopeta nuo lorusi! Pidätkö itseäsi parempana kuin meitä, jotka alistumme keisarin käskyille?” Pyhä piispa vastasi: ”Tosiaankin olemme hyvin erilaisia. Te palvotte vapaaehtoisesti Paholaista ja hänen joukkojaan. Minä taas palvon Jeesusta Kristusta, joka tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Ainoa toiveeni maan päällä on uskollisesti tunnustaa Häntä yhä alttiimmin.”

Papit alkoivat pelätä, että Olbianoksen esimerkki innoittaisi muitakin, ja ilmoittivat maaherralle, että Olbianos oli herjannut keisaria ja jumalia. He syyttivät häntä myös kansan yllyttämisestä kapinaan. Ailianus lähetti kokonaisen sotilasosaston Olbianoksen luokse, ikään kuin tämä olisi kovinkin vaarallinen, mutta tämä sanoi sotilaille: ”Tämä voimannäyttö ei muuta asiaa. Tehkää, mitä teidän on käsketty tehdä.” Silloin hänet riisuttiin alasti ja häntä ruoskittiin ankarasti. Seuraavaksi hänet vietiin kaupungin ulkopuolelle, jonne oli pystytetty rovio. Kaikkien hämmästykseksi Olbianos nousi sille vapaaehtoisesti. Hän kiitti Kristusta siitä, että näin hän vapautuisi jumalattomien käsistä.

Rovion sammuttua kristityt keräsivät tuhkasta pyhän Olbianoksen luut. He sijoittivat ne kuin kallisarvoiset helmet lähistöllä olevaan paikkaan. Joka vuosi hänen kuolinpäivänään he menivät paikalle viettämään hänen muistoaan. Yhdessä pyhän Olbianoksen kanssa kärsivät marttyyrikuoleman myös hänen oppilaansa Makedonios, Symforos ja Kallistos.

29
5