Pyhä marttyyripiispa Bonifatius, Saksan apostoli

Pyhä marttyyripiispa Bonifatius, alkuperäiseltä nimeltään Winfrid, syntyi vuoden 673 tienoilla Englannin Creditonissa, Exeterin lähistöllä. Seitsenvuotiaana hän meni luostarikouluun Exeteriin ja myöhemmin Nurslingiin, missä hän oppi pyhiä kirjoituksia ja maallisia aineita.

Hyvästä oppilaasta tuli ennen pitkää luostarikoulun opettaja. Munkkina Winfrid oli innokas Jumalan sanan julistaja, joka toivoi pääsevänsä lähetystyöhön. Kun hänet oli vihitty papiksi (716), hän lähti kolmen muun Nurslingin luostarin munkin kanssa auttamaan Hollannin apostolia pyhää piispa Willibrordia (7.11.) lähetystyössä Friisinmaalla. Pakanat kuitenkin vastustivat heitä kiivaasti.

Lopulta munkkien oli palattava luostariinsa, jonka johtaja oli juuri kuollut, ja veljestö halusi valita Winfridin hänen seuraajakseen. Winchesterin piispan tuella Winfrid onnistui vapautumaan tästä velvollisuudesta ja valmistautui uuteen lähetysmatkaan käymällä pyhiinvaelluksella Roomassa vuonna 718. Paavi Gregorios II antoi hänelle uuden nimen Bonifatius ja valtuudet levittää evankeliumia Saksan pakanaheimojen keskuuteen.

Baijerin ja Thüringenin kautta Bonifatius palasi Friisinmaalle, missä piispa Willibrord oli onnistunut saamaan takaisin Utrechtin piispanistuimen. Kolmen vuoden ajan Bonifatius työskenteli jo iäkkään Willibrordin kanssa palauttaakseen kristinuskon Friisinmaalle. Kun Willibrord halusi vihkiä hänet piispaksi, hän vastasi, että hänen tehtäväkseen oli uskottu lähetystyö Saksan pakanoiden keskuudessa. Hessenissä hän perusti Amöneburgiin luostarin, josta tuli lähetystyön tukikohta.

Kun paavi sai tietää Bonifatiuksen menestyksestä, hän kutsui tämän Roomaan ja vihki hänet piispaksi ilman hiippakuntaa suoraan paavin alaisuuteen (722). Hessenissä Bonifatius voitti pakanat puolelleen erikoisella tavalla. Hän alkoi kaataa kirveellä tammea, jota pakanat pitivät Thor-jumalan pyhänä puuna. Kun pakanat kävivät hänen kimppuunsa, puu kaatui yhtäkkiä kuin näkymättömän käden halkaisemana Bonifatiuksen jalkoihin ja hajosi neljään osaan. Samaisen tammen puusta hän rakensi kirkon, jonka viereen hän perusti Fritzlarin luostarin.

Kun kristinuskoon kastettavien määrä vähitellen kasvoi, Bonifatius jätti oppilaansa jatkamaan työtä Hessenissä ja lähti itse Thüringeniin (724), missä hän aloitti lähetystyön perustamalla munkkiluostarin Ohrdrufiin Gothan lähelle ja useita nunnaluostareita. Näiden yhteisöjen tueksi hän kutsui Englannista munkkeja ja nunnia, jotka levittivät esimerkillään kristillistä elämäntapaa ja samalla myös sivilisaation valoa.

Saatuaan arkkipiispan arvon paavi Gregorios III:lta vuonna 731 väsymätön apostoli suuntasi tarmokkaan lähetystyönsä Baijeriin, jossa ei ollut vielä vakiintunutta kirkollista organisaatiota, vaikka tienoolla oli tehty lähetystyötä jo pitkään. Hän vihki piispat Salzburgiin, Freisingiin, Ratisboniin ja Passauhun. Palattuaan uudelta pyhiinvaellukselta Roomasta paavin antamien reliikkien ja suosituskirjeiden kanssa hän vihki piispat Hesseniin ja Thüringeniin, missä käännytystyö oli vielä vaikeampaa kuin Baijerissa. Kahdenkymmenen vuoden tiiviin työn tuloksena hän pystyi kuitenkin esittelemään uudelle paavi Sakariaalle kirkon järjestäytyneenä ja toimivana. Työnsä kruunuksi hän perusti keskelle vaikutusaluettaan – Friisinmaa, Hessen, Thüringen ja Baijeri – oppilaansa Strumin avulla Fuldan suuren munkkiluostarin. Bonifatius vetäytyi sinne vuosittain lepäämään ja opettamaan yhteisölle luostariperinnettä. Luostari kasvoi jo hänen elinaikanaan neljäsataapäiseksi.

Bonifatius osallistui vuonna 743 suureen saksalaiseen kirkolliskokoukseen Austrasiassa, frankkien valtakunnan koillisosassa, jossa pyrittiin ratkaisemaan frankkilaisen kirkon ongelmia. Kirkon organisaation epäjärjestys oli jättänyt tilaa pakanuuden uudelle voimistumiselle. Kokouksessa piispojen auktoriteetti vahvistettiin. Myös Bonifatiuksen hallintoalueella piispat saivat tehtäväksi valvoa papistoa, pyhän tradition noudattamista ja taistelua taikauskoa vastaan. Joitakin aatelisten hallussa olleita kirkon maita palautettiin kirkolle ja kelvottomia pappeja erotettiin. Uudistukset levisivät koko frankkilaiseen kirkkoon ja Soissonsin kirkolliskokous vahvisti ne vuonna 744.

Bonifatius yritti saada frankkilaisen kirkon yhdistymisen päätökseen ja siirsi piispanistuimen Kölniin, mutta kun jotkut papiston edustajat ja frankkilaiset ruhtinaat estivät sen toteutumisen, hän asettui Mainziin vuonna 747. Alsace, Alemania ja Trierin alue olivat edelleenkin vähemmän riippuvaisia Roomasta, kun taas Saksi piti itsepintaisesti kiinni barbaarisista tavoistaan. Kun Austrasian major domus Karloman luopui vallasta mennäkseen luostariin, Bonifatius vihki Soissonsissa hallitsijaksi hänen veljensä Pipin III Pienen, josta alkoi karoliininen dynastia (751).

Bonifatius toivoi yhä voivansa tehdä lähetystyötä uppiniskaisessa Friisinmaassa. Hän luovutti Mainzin hiippakunnan oppilaalleen Lullille ja ottaen enteellisesti käärinliinan matkatavaroihinsa lähti talveksi Utrechtiin oppilaansa johtamaan luostariin, josta käsin hän keväällä aloitti lähetystyön Friisinmaan pohjoisosissa.

Lähetystyöntekijät kastoivat suuren joukon pakanoita, mutta 5. kesäkuuta 754, kun piispa Bonifatiuksen oli määrä toimittaa heidän mirhallavoitelunsa, heidän leiriinsä hyökkäsi aseistettu joukko. Palvelijat ja seuralaiset yrittivät tehdä aseellista vastarintaa, mutta Bonifatius asettui heidän keskelleen ja kielsi miehiä kostamasta pahaa pahalla. ”Kauan kaivattu päivä on koittanut. Meidän pelastuksemme aika on tullut. Hyväksykäämme Herran päätös ja kiittäkäämme häntä. Luottakaa Häneen, sillä Hän on jo pelastanut teidän sielunne!” Barbaarit raivostuivat kahta enemmän. Yksi heistä iski miekallaan kaikin voimin Bonifatiusta päähän, niin että tämä menehtyi saman tien. He surmasivat 52 hänen tovereistaan ja tuhosivat miekoilla ja kirveillä lähetystyöntekijöiden ainoat aarteet, reliikkilippaat ja kirjat.

Kristityt hakivat myöhemmin heidän ruumiinsa, ja Bonifatiuksen jäännökset vietiin hänen toivomuksensa mukaisesti Fuldaan, josta tuli pyhiinvaelluskeskus ja Saksan kirkkojen yhtenäisyyden symboli. Fuldassa säilytetään myös kirjaa, jota hän oli ollut lukemassa ja jossa näkyy miekanjälkiä ja pyhän vuodattamaa verta. On sanottu, että pyhällä marttyyripiispalla ja Saksan apostolilla Bonifatiuksella oli Euroopan historiaan suurempi vaikutus kuin kenelläkään muulla englantilaisella, sillä hän oli keskeinen hahmo saksalaisten kristillistymisessä.