Pyhä marttyyripiispa Basileus ja pyhä Glafyra

Pyhästä Basileuksesta tuli Pontoksen Amaseian piispa 300-luvun alussa Diocletianuksen, Galeriuksen ja Maximus Daian toimeenpanemien kristittyjen vainojen aikana. Sekä opetuksellaan että esimerkillään hän osoitti, että kristityn tulee aina olla valmis vuodattamaan verensä Kristuksen tähden. Vainojen päätyttyä hän vahvisti uskossa Pontoksen alueen seurakuntia, otti osaa Ankyran ja Neokesareian kirkolliskokouksiin ja opetti uskovaisia suojautumaan harhaopeilta.

Sen jälkeen kun Konstantinus Suuri oli julistanut kristittyjen vainot päättyneiksi vuonna 312, hänen kanssahallitsijansa ja lankonsa Licinius, joka oli saavuttanut Tonavan maiden herruuden, meni Nikomedeiaan tekemään lopun Maximus Daian ilkiteoista. Voitettuaan tämän hän sai valtaansa keisarikunnan koko itäisen osan. Silloin kävi ilmi, että Licinius oli vain teeskennellyt olevansa myötämielinen kristittyjä kohtaan, mutta oli todellisuudessa kiinni vanhassa uskonnossa. Niinpä hän alkoi uudelleen vainota kristittyjä.

Liciniuksen vaimolla Konstantialla, joka siis oli keisari Konstantinus Suuren sisar, oli palveluksessaan viehättävä kristitty neito Glafyra, johon Licinius rakastui. Hinnalla millä hyvänsä hän tahtoi saada tämän itselleen. Glafyra itse sai tietää tästä eräältä hovimieheltä ja kertoi asiasta emännälleen Konstantialle. Pelastaakseen neidon keisarinna alkoi levittää tietoa, että Glafyra oli saanut pahan epilepsiakohtauksen. Sitten hän lähetti tämän mieheksi puettuna turvaan Amaseiaan. Piispa Basileus otti neidon isälliseen suojelukseensa. Amaseiassa ei vielä tuohon aikaan ollut kirkkoa, ja piispa oli juuri saanut luvan sen rakennuttamiseen. Glafyra luovutti piispalle omista varoistaan suuren rahasumman tähän tarkoitukseen.

Kaupunkiin saavuttuaan Glafyra kirjoitti keisarinnalle onnistuneesta pakomatkastaan ja pyysi samalla tältä tukea kirkkohankkeelle. Kirje kuitenkin siepattiin matkalla ja sen sisältö tuli Liciniuksen tietoon. Hän lähetti heti aseistettuja miehiä Amaseiaan pidättämään sekä Glafyran että piispa Basileuksen. Kun sotilaat saapuivat kaupunkiin, he saivat tietää, että Glafyra oli kuollut muutamaa päivää aikaisemmin. He pidättivät kuitenkin Basileuksen, ja häntä lähdettiin kahlehdittuna viemään Nikomedeiaan, jossa Licinius tuolloin piti hoviaan. Basileuksen molemmat diakonit Teotimos ja Parthenios seurasivat vapaaehtoisesti piispaansa.

Nikomedeiassa Basileus suljettiin vankilaan. Diakoneja piti vieraanaan hurskas kristitty Elpidoforos. Hän oli vanginvartijoiden tuttu ja saattoi näin käydä salaa Basileuksen luona ja pitää hänestä huolta vankilassa. Yöllä ennen astumistaan Liciniuksen eteen Basileus näki näyn, jossa hänelle ilmoitettiin, että hänet tullaan mestaamaan miekalla ja ruumis heitetään mereen, missä se kuitenkin säilyy vahingoittumattomana. Hän sai vielä tietää, että Kallistratoksen piispa Eutykhioksesta tulee hänen seuraajansa Amaseian piispanistuimelle. Heti hän kutsui luokseen vankilaan molemmat diakoninsa ja Elpidoforoksen. He lauloivat yhdessä psalmeja ja rukoilivat. Kun piispa kohotti kätensä ja lausui kyynelsilmin psalmin sanoja: “Vaikka muuttaisin merten taa, sielläkin Sinä minua ohjaat ja talutat väkevällä kädelläsi”, diakonit ymmärsivät mitä tuleman pitää. Basileus kertoi heille näystään ja lähetti heidän mukanaan kehotuksen ja vahvistuksen sanoja laumalleen Amaseiaan.

Aamulla piispa Basileus todellakin vietiin Liciniuksen eteen. Hänen ylevyytensä ja tietty majesteettisuutensa – tarkoittaahan hänen nimensäkin kuningasta – hämmensi alhaisista oloista lähtöisin ollutta Liciniusta siinä määrin, että tämä poistui kesken kuulustelun ja jätti sen loppuun viemisen Nikomedeian maaherran tehtäväksi. Maaherra ehdotti, että Glafyran asia jätettäisiin vaille käsittelyä ja että Basileus alkaisi kunnioittaa jumalia kuten muutkin hyvät Rooman kansalaiset, jolloin hänelle myönnettäisiin ylimmäisen papin titteli. Tästä pyhä piispa sai aiheen muistuttaa läsnäolijoita kaikista niistä rikoksista ja törkeyksistä, joita pakanajumalat myyttien mukaan olivat tehneet. Kuinka tällaisia olentoja voitaisiin muka kunnioittaa jumalina? Paatuneihin pakanoihin Basileuksen sanat eivät kuitenkaan tehneet mitään vaikutusta. Keisarin käskystä maaherra tuomitsi hänet kuolemaan.

Basileus kulki mestauspaikalle riemuiten vapautumisestaan katoavaisen elämän vankilasta. Hän ylisti Jumalaa ja rukoili kaittaviensa puolesta. Sitten hän syleili diakonejaan ja Elpidoforosta ja sanoi iloisesti pyövelille: “Tee, ystäväni, se, mitä sinun on käsketty tehdä.” Tällä tavoin hän siirtyi Herransa luo.

Licinius määräsi pyhän piispan ruumiin heitettäväksi mereen kauas kaupungin rannasta, etteivät kristityt löytäisi sitä. Diakonit surivat kovasti, kun eivät saaneet edes haudata piispaansa. Mutta Herra ei jättänyt heitä murheen valtaan. Seuraavana yönä enkeli ilmestyi Elpidoforokselle ja ilmoitti hänelle, että piispa Basileus odottaa heitä Sinopessa. Myös diakoni Parthenios näki unessa saman ilmestyksen. Näin he vakuuttuivat sen totuudesta ja lähtivät Sinopeen. Siellä enkeli ilmestyi Elpidoforokselle uudestaan ja osoitti hänelle paikkaa Sinopen niemen kärjessä. Sieltä vähän merenpinnan alta löytyi pyhän piispa Basileuksen ruumis. Se oli säilynyt muuttumattomana ja näytti kuin nukkuvalta. Pää oli kiinni ruumiissa ja ainoa merkki mestauksesta oli niskassa näkyvä punainen juova. Ruumiista lähti ihana tuoksu. Riemuiten miehet veivät pyhäinjäännökset Amaseiaan, missä ne sijoitettiin pyhän piispan itsensä rakennuttamaan kirkkoon.