Pyhä marttyyri Tatiana Roomalainen

Pyhä marttyyri Tatiana eli keisari Aleksanteri Severuksen aikana (222–235). Hänen isänsä oli rikas ja tunnettu mies, joka toimi kolmeen otteeseen Rooman konsulina. Samalla hän kuitenkin toimi salassa myös kristillisen kirkon diakonina.

Tatiana vietti suuren osan lapsuusvuosistaan Rooman katakombeissa, joissa kristityt tuohon aikaan salaa kokoontuivat. Maailmallinen elämä katoavine rikkauksineen ei tehnyt häneen vaikutusta. Hänet vihittiin diakonissaksi ja hän tahtoi omistautua kokonaan Yljälleen Kristukselle pelkäämättä vaivannäköä ja valmis jopa marttyyrikilvoitukseen.

Tatiana pidätettiin katakombeista, kun hän oli julistamassa sanomaa Kristuksesta, ja hänet vietiin vangittuna keisarin eteen. Hän tunnusti rohkeasti uskonsa tuomioistuimen edessä. Saattaakseen hänet häpeään keisari itse vei hänet epäjumalantemppeliin nähdäkseen hänen uhraavan epäjumalille. Tatiana jatkoi kuitenkin rukoustaan ainoalle Jumalalle psalmin sanoin: ”Ei ole ketään muuta pyhää kuin Sinä, oi Herra!” Kerrotaan, että tuolla samalla hetkellä epäjumalanpatsaat kaatuivat maahan ja murskaantuivat. Raivostunut keisari käski nylkeä ihon Tatianan kasvoista ja repiä irti hänen silmäluomensa. Jumala lähetti kuitenkin enkeleitä suojelemaan Tatianaa. Kun kahdeksan häntä kiduttamaan määrättyä sotilasta näkivät hänen ympärillään vartiossa neljä enkeliä, he kieltäytyivät koskemasta häneen. Ihmeen vakuuttamina he kaikki alkoivat uskoa Kristukseen, ja kun asia tuli ilmi, toiset sotilaat saivat käskyn mestata heidät siihen paikkaan.

Keisari tahtoi häväistä Tatianan ja ajatti hänen hiuksensa pois. Sen jälkeen häntä kidutettiin kaikin mahdollisin tavoin. Hänen rintansa leikattiin pois, häntä poltettiin tulella ja heitettiin petojen eteen. Mikään kidutus ei kuitenkaan pystynyt Tatianaan eikä sammuttanut hänen rakkauttaan Kristukseen, jonka armo auttoi häntä. Verensä virratessa Tatiana huudahti päättäväisesti: ”En tunne muuta Jumalaa kuin Sinut!”

Kaiken päätteeksi Tatiana heitettiin vankilaan, jossa taivaan enkelit ilmestyivät hänelle ja ylistivät häntä Herransa puhtaana morsiamena. He ottivat häneltä pois kivun ja paransivat hänen vammansa. Jumalallista valoa säteillen pyhä marttyyri lauloi ylistystä Jumalalle yhdessä ruumiittomien vieraittensa kanssa.

Kun keisari Tatianan nähdessään havaitsi kaikki kidutuksensa turhiksi, hän käski mestata hänet. Pelottomasti pyhä neitsyt oli valmis antamaan itsensä Kristukselle virheettömäksi uhrilahjaksi. Hän huudahti: ”Rakkaudesta Sinuun olen menossa teuraaksi!” Näin pyhä Tatiana vei kärsimyksensä kunniakkaaseen päätökseen ja sai kuihtumattoman marttyyriseppeleen.