Pyhä marttyyri Sebastianus ja hänen kilvoittelutoverinsa, marttyyrit Marcus, Marcellinus, Tranquillinus, Marcia, Zoe, Nikostratos, Castorius, Claudius, Castulus ja Tiburtius

Kristuksen pyhä marttyyri Sebastianus syntyi Narbonnessa ja varttui Milanossa. Hän oli upseeri ja hänen rohkeutensa, sotataitonsa ja komea ulkomuotonsa tekivät vaikutuksen keisari Diocletianukseen, joka nimitti hänet henkivartiokaartinsa komentajaksi tietämättä hänen olevan kristitty.

Hovielämään liittyvät etuoikeudet ja ajanvietteet eivät tehneet vaikutusta Sebastianukseen, vaan hän käytti asemaansa hyväksi lohduttaakseen vankilassa olevia kristiveljiään ja -sisariaan ja rohkaistakseen heitä marttyyrikilvoituksiin. Hänen ansiostaan monet pysyivät järkkymättöminä uskossaan. Heidän joukossaan olivat ylhäissukuiset veljekset Marcus ja Marcellinus, jotka olivat kumpikin olleet vasta pari vuotta avioliitossa. Heidät oli vanginnut kaupungin prefekti Chromatius. Kun mitkään kidutukset eivät saaneet heitä luopumaan Kristuksesta, prefekti tuomitsi heidät mestattaviksi 30 päivän kuluttua. Lisäksi koko heidän omaisuutensa määrättiin siirrettäväksi valtiolle, ja heidän perheensä jäisivät puille paljaille. Prefektin suosituksesta heidän itkevät vaimonsa, pienet lapsensa, valittavat vanhempansa ja muut sukulaisensa vierailivat heidän luonaan saadakseen heidät muuttamaan mielensä. Kyyneleet vuotivat marttyyrien silmistä heidän ajatellessaan vaimojensa ja lastensa tulevaisuutta.

Tapahtumia seuratessaan Sebastianus alkoi pelätä, että Marcus ja Marcellinus antaisivat lopulta periksi ja kieltäisivät Kristuksen. Niinpä hän alkoi nuhdella heidän omaisiaan ja muistutti heille, että marttyyrikuoleman kestettyään Marcus ja Marcellinus tulisivat olemaan heidän suojelijoitaan tässä elämässä ja ottaisivat heidät vastaan ikuisiin asuntoihin. Marttyyreja hän taas kehotti näkemään sukulaisten kyyneleet sielunvihollisen kiusauksena sen yrittäessä saada heidät aivan loppusuoralla luopumaan urheasta taistostaan. Voimakkaalla puheellaan, jota hänen olemuksestaan säteilevä taivaallinen valo vahvisti, Sebastianus onnistui jopa käännyttämään nuorten miesten vanhemmat Tranquillinuksen ja Marcian epäjumalanpalveluksesta Kristuksen seuraajiksi.

Marcusta ja Marcellinusta säilytettiin upseeri Nikostratoksen kotona. Tämän vaimo Zoe oli vakavasti sairas eikä enää kyennyt puhumaan. Sebastianuksen opetuspuhe teki kuitenkin häneen suuren vaikutuksen, ja kun tämä siunasi hänen suunsa ristinmerkillä, hän sai puhekykynsä takaisin. Tämän ihmeen jälkeen myös Nikostratos alkoi uskoa. Hänellä oli läheinen ystävä, Claudius, jolle hän kertoi ylistävin sanoin Sebastianuksesta: kuinka tämä oli luopunut korkeasta asemastaan ja ystävyydestään hallitsijoiden kanssa ja liittynyt kristittyihin. Rakkaus Jumalaan valtasi Claudiuksenkin ja hän toi kaksi poikaansa, joista toinen sairasti vesipöhöä ja toinen lepraa, Nikostratoksen taloon pyytäen siellä olevia kristittyjä parantamaan heidät. Sillä hetkellä siellä oli paljon katekumeeneja pappi Polykarpoksen kastettavina. Kun hän kastoi Claudiuksen pojat, molemmat paranivat. Isä seurasi poikiaan kastealtaaseen ja kaikki ylistivät Jumalaa. Myös Nikostratoksen veli Castorius kastettiin.

Kun Marcuksen ja Marcellinuksen mestauspäivä koitti, heidän isänsä Tranquillinuskin tunnustautui poikiensa kanssa kristityksi. Entisen innokkaan ja vaikutusvaltaisen epäjumalanpalvelijan todistus Kristuksesta teki prefekti Chromatiukseen niin voimakkaan vaikutuksen, että hän itsekin tajusi kristinuskon edustavan korkeimman Jumalan voimaa. Hän pyysi, että kaksi kristittyä tulisi salaa hänen taloonsa kastamaan hänetkin. Kun kristityt kuulivat tämän, he kiittivät ja ylistivät Jumalaa koko yön.

Aamulla Sebastianus ja Tranquillinus haettuaan mukaansa pappi Polykarpoksen menivät prefektin kotiin. Siellä tämä yhdessä poikansa Tiburtiuksen kanssa heitti menemään kaikki talossa olleet epäjumalanpatsaat. Tiburtius oli kuitenkin vielä heikko uskossaan ja säilytti yhden arvokkaan patsaan. Hän sanoi tuhoavansa sen vasta jos hänen vesipöhöstä kärsivä isänsä paranisi. Muussa tapauksessa hän uhkasi työntää Sebastianuksen ja tämän seuralaiset palavaan uuniin. Chromatius ei pitänyt siitä, että hänen poikansa kävi kauppaa uskolla. Muut kolme kuitenkin suostuivat tähän koetukseen luottaen Kristuksen voimaan. Heti kun Tiburtius alkoi hakata epäjumalaa kappaleiksi, kirkas valo verhosi Chromatiuksen ja valon keskelle ilmestyi säteilevä nuorukainen, joka sanoi: ”Autuas sinä, joka olet uskonut Kristukseen. Hän lähetti minut parantamaan sairautesi.” Chromatius parantui heti ja hyppeli ilosta, vaikka aikaisemmin oli tuskin pystynyt kävelemään. Pappi Polykarpos kastoi sekä hänet että Tiburtiuksen. Kasteen jälkeen Chromatius myi omaisuutensa lahjoittaen rahat köyhille, vapautti orjansa sekä järjesti kaikki maalliset asiansa ennen kuin keisari saisi tietoonsa hänenkin kääntyneen.

Kuultuaan näistä kääntymyksistä Rooman piispa Gaius (283–296) tuli iloiten tervehtimään vasta kastettuja. Hän kuitenkin tiesi, etteivät tapahtumat voisi pysyä salassa ja että keisari nimittäisi uuden prefektin, joka luovuttaisi heidät surmattaviksi. Siksi piispa kehotti heitä jakaantumaan kahteen ryhmään. Toinen ryhmä jäisi kaupunkiin odottamaan marttyyrikuolemaa ja toinen piiloutuisi maaseudulle. Sekä Sebastianus että pappi Polykarpos halusivat jäädä kaupunkiin. Piispa Gaius määräsi kuitenkin pappi Polykarpoksen johtamaan piiloon lähtevää ryhmää, kun taas Sebastianus fyysisesti vahvana sotilaana oli sopiva rohkaisemaan marttyyrikilvoitukseen meneviä. Tiburtiuksen piispa määräsi menemään piiloon, mutta nuorukaisen into päästä nopeasti Kristuksen luo oli niin palava, että piispa antoi tämän jäädä kaupunkiin. Hän vihki Marcuksen ja Marcellinuksen diakoneiksi ja heidän isänsä papiksi ja määräsi Sebastianuksen marttyyrien ryhmän johtajaksi. Opetettuaan ja rohkaistuaan heitä kaikkia piispa jätti heidät odottamaan pidätystään. He luopuivat kaikista maallisista askareista ja valmistautuivat rukoillen ja paastoten tuleviin koitoksiin.

Kerran kaupungilla kävellessään Tiburtius näki miehen, joka oli pudonnut korkealta muurilta. Tämä oli henkitoreissaan ja hänelle kaivettiin jo hautaa. Tiburtiuksen kävi miestä sääliksi ja hän rukoili tämän puolesta. Yhtäkkiä mies nousi seisomaan eikä hänessä näkynyt enää jälkeäkään vammoista. Paikalla olleet jähmettyivät hämmästyksestä. Tiburtius sanoi heille: ”Jos tekin haluatte tehdä ihmeitä, uskokaa Kristukseen, jolta minä olen saanut voimaa.” He uskoivat ja Tiburtius vei heidät piispa Gaiuksen luokse sanoen: ”Arvoisa isä, ota vastaan nämä, jotka Kristus on tänään minun kauttani voittanut itselleen.”

Marttyyrikuoleman kärsi ensimmäisenä Nikostratoksen vaimo Zoe. Hänet pidätettiin, kun hän oli menossa rukoilemaan apostoli Pietarin haudalle. Zoe ripustettiin roikkumaan jaloistaan ja tukehdutettiin paksuun, kitkerään savuun. Ruumis heitettiin Tiberjokeen. Muut ryhmän jäsenet ylistivät häntä autuaaksi ja iloitsivat häntä kohdanneesta kunniasta. Tranquillinus sanoi Sebastianukselle: ”Näetkö, miten urhollisia naiset ovat ja kuinka he rientävät meitä miehiä innokkaammin tempaamaan itselleen voitonseppeleen?” Sitten hän kiiruhti itse apostolien hautapaikoille. Hänet pidätettiin apostoli Paavalin haudalla. Hänet kivitettiin ja hänenkin ruumiinsa heitettiin Tiberiin. Nikostratos ja Claudius lähtivät Tiberin rannalle etsimään marttyyrien ruumiita. Siellä heidät pidätettiin ja vietiin uuden prefektin luo ja lopulta itsensä keisarin eteen. Heidät ruoskittiin puolikuolleiksi ja hukutettiin elävältä Tiberiin.

Kristittynä esiintynyt petturi ilmiantoi Tiburtiuksen, joka pantiin kävelemään hehkuvien hiilien päällä. Kristus varjeli häntä eivätkä hänen jalkansa palaneet. Prefekti kiirehti antamaan määräyksen, että Tiburtius oli mestattava, jottei hän vetäisi ihmeillään muitakin kristinuskoon. Samalla Castulus, jonka kotona marttyyriryhmä asui, haudattiin elävältä. Marcuksen ja Marcellinuksen jalkapohjiin iskettiin nauloja ja heidät tapettiin pistelemällä heitä keihäillä kylkeen.

Pyhä Sebastianus jäi viimeiseksi. Diocletianus syytti häntä kiittämättömyydestä, koska hän ei arvostanut keisarin hänelle suomaa korkeaa asemaa. Sebastianus sanoi, että hän oli aina rukoillut Jumalaa varjelemaan keisarikuntaa. Kristuksen löydettyään hän sanoi ymmärtäneensä kaiken maallisen katoavaisuuden ja sen, kuinka mieletöntä on kumartaa kivisiä ja puisia jumalia. Suuttuneena Diocletianus määräsi hänet jousimiesten maaliksi. Hänet sidottiin alastomana paaluun keskelle harjoituskenttää ja jousiampujat aloittivat harjoituksensa. Lopulta hän oli aivan täynnä nuolia. Kaikki pitivät häntä kuolleena, mutta kun pyhän Castuluksen leski Irene meni myöhään illalla hautaamaan häntä, tämä huomasikin hänen olevan vielä elossa. Irene vei hänet kotiinsa ja veti vähitellen yrttihauteita käyttäen nuolet irti hänen ruumiistaan. Jumalan armon avulla Sebastianus parantui.

Ystävät neuvoivat Sebastianusta poistumaan Roomasta, mutta hän osui uudelleen keisarin eteen, kun tämä kulki läheltä hänen majapaikkaansa. Keisari ei ollut uskoa silmiään nähdessään, että Sebastianus oli elossa. ”Minä se olen”, vakuutti Sebastianus. ”Kristus herätti minut henkiin, että sinäkin tunnustaisit Hänet todelliseksi Jumalaksi.” Kiihtynyt keisari käski ruoskia Sebastianuksen kuoliaaksi ja heittää ruumiin likakaivoon. Näin tapahtui.

Samana iltana eräs kristitty nainen sai ilmestyksessä tietää, missä marttyyrin ruumis oli. Hän veti sen ylös ja hautasi sen Pyhän Callistuksen katakombin suulle. Kun pyhä Konstantinus Suuri soi rauhan kirkolle vuonna 313, paikan yläpuolelle rakennettiin pyhäkkö pyhän Sebastianuksen kunniaksi. Hänen avullaan alkoi tapahtua ihmeitä. Kerran esimerkiksi Pavian alueella raivosi tuhoisa kulkutauti, mutta kun asukkaat ristisaatossa kulkien pyysivät apua pyhältä Sebastianukselta, kulkutauti alkoi välittömästi hellittää. Pyhän Sebastianuksen juhlaa vietetään kaikkialla Italiassa suurella hartaudella marttyyrien vahvistajan, Herran Jeesuksen Kristuksen kunniaksi.

18
12