Pyhä marttyyri Julianos Heliopolislainen

Keisari Julianos Luopion (361–363) käynnistämien vainojen ensimmäisenä vuonna keisarin lähettiläs saapui Syyrian Heliopolikseen (nyk. Libanonin Baalbek) ja käski kaikkien uhrata jumalille. Pakanapapit ilmoittivat hänelle, että Julianos-niminen kristitty ei totellut vaan kehotti kristittyjä pilkkaamaan jumalia. Oikeuden edessä Julianos piti palavan puheen, jossa hän tunnusti oikean uskon: ”Minä olen kristitty. Minun Vapahtajani on Kristus, Jumalan Poika, enkä minä palvo puuta ja kiveä, ihmiskätten työtä.” Tuomari käski ruoskia häntä härän jänteillä ja viedä vankilaan. Seuraavana päivänä kävi samoin. Silloin pakanat kävivät Julianoksen kimppuun, sitoivat hänen jalkansa köydellä ja raahasivat hänet kaupungin ulkopuolelle. Jotkut löivät häntä sauvoilla, toiset heittivät kiviä hänen päälleen, ja lopuksi he hirttivät hänet puuhun, mursivat hänen säärensä ja hakkasivat irti hänen raajansa. Näin Kristuksen urhea marttyyri saavutti voiton kruunun.

Varis otti nokkaansa marttyyri Julianoksen kämmenen ja kuljetti sen Sidoniin hurskaan kristityn naisen ovelle. Nainen oivalsi, että se kuului pyhälle marttyyrille, pesi sen viinissä ja voiteli tuoksuöljyllä, kääri sen hienoon pellavaan ja talletti turvalliseen paikkaan. Seuraavana yönä marttyyri Julianos ilmestyi hänelle ja kertoi nimensä. Vainojen päätyttyä nainen vei kallisarvoisen reliikin piispalle, joka rakennutti kirkon Julianoksen kunniaksi. Monet sairaat paranivat siellä.

Toinen kristitty nainen oli nähnyt ikkunastaan Julianoksen marttyyrikuoleman. Kun verenhimoinen pakanajoukko oli hajaantunut, hän kokosi pyhän ruumiin osat ja säilytti reliikkejä kotonaan vainojen päättymiseen asti. Kun rauha oli palannut, Heliopoliksen piispa Kodratos sijoitti reliikit Pyhän Stefanoksen kirkkoon ja rakennutti pyhälle marttyyri Julianokselle omistetun kirkon paikalle, jossa hän oli kärsinyt marttyyrikuoleman.