Pyhä marttyyri Barlaam Antiokialainen

Pyhä Barlaam oli syntyjään antiokialainen ja eli käsityöläisenä eräässä kylässä Antiokian lähellä. Diocletianuksen ja Maximianuksen vainon alkaessa hän oli jo vanhus, joka tunnettiin viisaudestaan ja intomielisestä uskostaan. Kun Barlaam pidätettiin, hän tunnusti rohkeasti uskonsa Kristukseen Antiokian hallitsijan edessä ja kieltäytyi uhraamasta epäjumalille. Kuulustelija pilkkasi vanhuksen puhetta ja ulkonäköä. Pyhä Barlaam ruoskittiin ja kynnet kiskottiin irti hänen sormistaan. Hän ei sanonut sanaakaan, vaikka hänen jäseniään revittiin niin, että luita irtosi sijoiltaan.

Maaherra keksi epätavallisen keinon pakottaa vanhus uhraamaan tahtomattaankin. Marttyyrin oikea käsi asetettiin epäjumalan alttarin päälle ja sotilaiden pitäessä kättä paikoillaan Barlaamin kouraan asetettiin palava hiili, jonka päällä oli suitsuketta. Heikko vanhus osoitti kuitenkin ihmeellistä tahdon lujuutta eikä kääntänyt kättään vaan piti tulipunaista hiiltä kourassaan. Kristuksen rakkaus paloi hänen sydämessään kirkkaammin kuin tämän maailman tuli hänen kädessään. Pyhä marttyyri katseli periksi antamatta oman lihansa palamista eikä irrottanut otettaan. Näin hänestä itsestään tuli niin uhraaja, uhri kuin uhrialttari. Hän uhrasi suitsukkeensa yhdelle ikuiselle Jumalalle sekoittaen oman palavan lihansa tuoksun suitsukkeen tuoksuun. Kärsimyksensä jälkeen pyhä Barlaam antoi henkensä Jumalalle ja sai marttyyrien kruunun.

Antiokian kristityt alkoivat viettää marttyyri Barlaamin muistoa. Pari sukupolvea myöhemmin Johannes Krysostomos (13.11.) piti Barlaamin haudalla tunnetun muistopuheen[1] pyhän marttyyrin kunniaksi tämän muistopäivänä.


[1] Patrologia Graecae 50, 675–682.

19
11